keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kesäkuu

 

 

Suomalaisen hyvinvointi ratkeaa kunnissa, ei Kreikassa

Pari päivää sitten ainoan valtakunnallisen pääkirjoitus käsitteli taas kerran kuntia, Kainuun mallin ongelmien kautta.
"Ongelmana on kaksinkertainen ja väkimäärään nähden raskas hallinto: kunnanvaltuutettuja on 242, maakuntavaltuutettuja 59 ja asukkaita 80 000. Helsingissä asukkaita on 590 000 ja valtuutettuja 85." Raskas ei tässä yhteydessä varmaankaan suoraan heijastu käytetyn rahan määrään. Ainakin minä olen siinä lapsenuskossa, että valtuutettujen eikä edes lautakuntien jäsenten palkkioilla yhtäkään kuntaa pelasteta.
Mutta voi hyvin ymmärtää, että kun yhteensä 301 luottamushenkilöä, ja lautakuntien jäsenet vielä siihen päälle, yhdessä hallinnoi 80.000 ihmisen yhteistyöaluetta, soppahan siitä syntyy. Viimeistään siinä vaiheessa kun kahta päällekkäistä organisaatiota ohjataan. Jos jossain, niin viimeistään silloin joukossa tyhmyys tiivistyy. Eikä  helpotusta tuo ilmeisesti sekään, että reippaasti yli puolet edustaa yhtä ja samaa puoluetta, kepulaisia.
Maakunnallinen paikallinen itsehallinto, joka korvaa kokonaisuudessaan ja kaikilta osiltaan nykyisen kunnallisen itsehallinnon on ainoa järjellinen tie, kun harkitaan tehokkainta tapaa turvata kansalaisten palveluiden saatavuus ja laatu. Erilaisten yhdistelmien rakenteleminen on itsensä pettämistä. Kun ajat muuttuvat ja uudet päätöksentekijät saavat päähänsä haluta oman Eskon-puumerkkinsä kunnan historiikkiin, myös yhdistelmät muuttuvat. Ja samalla käynnistyy taas valtavia kustannuksia ja pähkäilyjä aiheuttava muutos, jonka kuluista 90+% menee muutoskitkan poistamiseen. Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulokset jäävät kerta kerralta entistäkin heikommiksi. Ja verovaroja tuhraantuu joka kerta. Turhaan.
Nykyistä kuntien kuristuslinjaa ei pidä jatkaa. Kuntien talouden raunioittaminen vain siksi, että niiden rahanpuutteessa on pakko yhdistyä, ei ole edes taloudellisesti järkevää. Liian monia, liian arvokkaita inhimillisiä arvoja tapetaan sen myötä. Säästöjen, tehostamisen tervehdyttämisen jatkuva kierre vain leikkaa, tuhoaa ja tappaa. Siinä työssä ei kansalaisten sydän ole mukana.
Tarvitaan progressiivinen, rakentava uusi ratkaisu, johon myös nykyisten kuntalaisten on helppo samaistua. On luovuttava vanhasta mutta rakennettava uutta, yhdessä. Sillä uutta rakennettaessa saadaan aikaan positiivista energiaa koko yhteisöön. Juuri sellainen vaihtoehto on Maakunnallinen paikallinen itsehallinto.
Sekään ei tule toteutumaan ilmaan uusia tapoja ajatella ja toimia. Työtä on paljon. Tarvitaan uusia ideoita, innovaatioita, ja ennen kaikkea paljon työtä ja tekemistä.
Mutta, jotta uutta päästäisi luomaan tarvitaan päätöksiä. Vaan onko tästäkään hallituksesta niiden tekijäksi?
Share

Ruma sana sanottava niin kuin se on

28.06.2011 - 07:59 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises, Talous, Raha & valta
On korkea aika todeta suoraan ja selvästi: Sarkozy - Merkelin Kreikan pelastusoperaatiolla pankit maksattavat luottoriskiksi muuttuneet Kreikka-lainat veronmaksajilla, ja Ranska ja Saksa erityisesti omien pankkiensa potentiaalisen pankkikriisin muiden EMU maiden veronmaksajilla.0 0 0 . . .
Enpä nyt malta olla liittämättä tähän linkkiä Der Spiegel-lehden online version artikkeliin, jossa haastateltava Stefan Homburg, the director of the Institute of Public Finance at Leibniz University in Hanover, puhuu mielestäni perusteltua asiaa Kreikan ja euron velkakriisistä.

http://www.spiegel.de/international/europe/0,1518,770673,00.html
Kysymys:
Miksi meidän muiden pitäisi kantaa, markkinatalouden pelisääntöjen mukaan Ranskan ja Saksan veronmaksajille kuuluva vastuu, heidän maidensa hallitusten löperöstä pankkien valvonnasta?

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23787/valtion-vakuuksista-ja-takauksista
Share

Euro. Liian suuri kaatumaan?

26.06.2011 - 11:39 | hakki | Politiikka, Ihminen, Johtaminen, Raha & valta
Euron keskiössä on kaksi yhteisöä, joiden johtajat ovat ilmeisen vakuuttuneita siitä, että ne ovat liian suuria kaatumaan. Pankit ja kansallisvaltiot. Kummatkin toimivat ilmeisen tehottomasti, holtittomasti ja hämärän rajamailla. Ja tällä hetkellä pankit vievät ja kansallisvaltiot vikisevät. Tältä näyttää kolmen suuren EU-valtion johtajien anelut siitä, että pankit kantaisivat vapaaehtoisesti edes osan vastuustaan ongelmamaiden, erityisesti Kreikan pelastamiseksi. Nyt kuoroon on liittynyt Ison Britannian pääministeri David Cameron.
Eikä kukaan muu kuin ehkä kreikkalaiset, kanna huolta Kreikasta. Sen sijaan kaikki kantavat huolta itsestään. Sekä Kreikan irroittautuminen eurosta että sen joutuminen velkajärjestelyyn kuulemma kaataisi sille lainanneet pankit. Sen seurauksena rahamarkkinat, ainakin tässä osassa maapalloa ajautuisivat kuulemma hallitsemattomaan kaaokseen. Huoli on ilmeisen suuri ja konkreettinen mahdollisuus, kun mukaan on jo rekrytoitu ja lähtenyt Iso-Britannia, joka ei itse ole mukana eurossa ja EUssakin vain puolella sydämellä.
Markkinatalous on kilpailutaloutta, ja kilpailussa on voittajia ja häviäjiä. Järjestelmä johtaa aikaa myöten siihen, että jokaisen alan toiminta keskittyy keskittymistään ja, mikäli järjestelmään ei puututa, se tuottaa lopulta vain yhden voittajan. Se siis synnyttää taatusti tehottomimman järjestelmän, monopolin. Mutta jo kauan ennen monopolin syntymistä pitäisi pitää huolta siitä, että kasvu- ja keskittymiskehitys saadaan katkaistua siten, ettei yrityksistä, varsinkaan pankeista ja muista rahoituslaitoksista kasva liian suuria kaatumaan. Nyt ne ovat ilmeisesti siihen kokoon jo kasvaneet.
Markkinatalous ei voi toimia tehokkaasti pelkän vapaaehtoisuuden varassa. Aina on ollut ja tulee olemaan ainakin epäselvyyttä siitä, mikä on epäreilua toimintaa, missä kulkee hyväksyttävän ja kielletyn toiminnan raja. Ja rajat määritellään yhteiskunnan toimesta, säätämällä lakeja. Demokratioissa siitä vastaavat kansan valitsemat edustajat. Heidät olemme valtuuttaneet sekä säätämään lakimme, että huolehtimaan siitä, että virkamieskunta ja yhteiskunta yleensäkin toimii oikein ja kohtuullisesti, näitten samaisten lakien puitteissa.
Mutta myös demokratian pitäisi toimia tehokkaasti. Erityisesti sen pitäisi antaa kansalaisille mahdollisuus äänestämällä vaikuttaa ketkä hoitavat heidän asioitaan. Vaihtoehdoissa olisi siis oltava eroja. Viime vaalit olivat osoitus siitä, miten äänestäjät reagoivat tilanteeseen joissa mitkään perinteiset "vaihtoehdot" eivät enää ole vaihtoehtoja, vaan vallankäyttöön samalla tavalla keskittyviä urapoliitikkojen miehittämiä puolueita. Sillä valta on siirtynyt valituilta edustajilta puolueille. Ja puolueet - kaikki perinteiset yhdessä - muodostavat samanlaisen vaihtoehdottoman monopolin kuin varsinaiset monopoliyritykset markkinataloudessa.
Vuosien myötä puolueet ovat kehittyneet etujärjestöiksi. Ja vielä pidemmälle. Niistä on muodostunut osa siitä pelikenttää, joille niiden pitäisi säätää lakeja. Kilpailijoita muiden kanssa, osana markkinataloutta. Pelaajia joitka itse päättävät pelin säännöt. Arpajaiset, nuorisoasuminen, vanhushoidot, kylpylät, veteraanityö, vajaakuntoiset ... Ne rakentavat itsensä osaksi ns. kolmatta sektoria ja puolueina päättävät ketä rahoitetaan ja miten tuetaan. Ja toimillaan estävät vapaan kilpailun  syntymisen niillä aloilla, joilla he itse toimivat. Seurauksena ei ole tehokkuutta vaan tehottomuutta, turhia virkoja, epätarkoituksenmukaista organisointia ja työskentelytapoja, poliittisia päätöksiä.
Ja puolueen näin saaman vallan ylivoimainen kipailuetu mahdollistaa, jopa edellyttää, myös kiinteitä kontakteja elinkeinoelämään. Pankkeihin, vakuutusyhtiöihin, työeläkelaitoksiin, kauppaan, teollisuuteen, rakennusliikkeisiin, hotelli-ja ravintolatoimintaan...  Eli juuri niihin joiden toimintaa puolueet lainsäädännöllään säätelevät. Tai jättävät säätelemättä, kuten Kreikan, Irlannin, Portugalin siis euron ongelmat osoittavat. Ne antavat pankkien kasvaa niin suuriksi, että ne muodostavat uhan kansallisvaltiolle jossa toimivat. Eli kaikille kansallisvaltioille, joissa ne toimivat. Ja vain siksi, että puolueet ovat kasvaneet ohi tarkoitusensa. Niistä on kasvanut kansalaisten demokratian toteutumiselle suurin uhka.




Share

Katainen tahtoo komissaariksi

23.06.2011 - 10:22 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Raha & valta
Sekä ainoa valtakunnallinen, että uusi suomi julkaisivat tiedon, että Jyrki-boy on tuplavarmistanut kokiksille demareilta oikeuden nimittää Suomen seuraava EU-komissaari. Varsin epätavallista lienee se, että hallituksen juokseviin asiohin kuuluva nimitys otetaan esille hallitusneuvotteluissa ja vielä epätavallisempaa, että se erityisesti tuplavarmistetaan.
Mutta se selittäisi hyvin, miksi kokikset hyväksyvät vasemmistolaisen hallitusohjelman. Miksi he luopuivat lähes kaikista omista tavoitteistaan ja reunaehdoistaan hallitusta muodostettaessa. Sen miksi mikään ei saanut heitä ja häntä luopumaan hallituksen muodostamisesta. Miksi he tulevat pitämään kynsin hampain kiinni neuvotellusta hallituspohjasta ainakin siihen asti, että demarit kuittaavat lupauksensa. äitän siis myös toisin päin. Vasurit, ja luonnollisesti demaritkin saavat tehdä melkein mitä tahansa, eikä Katainen luovu pääministeriydestä.
Kataisen arvio on monessakin suhteessa oikea. Taatusti komissaarin posti on paremmin palkattu, näyttävämpi ja vaikutusvaltaisempi kuin Suomen pääministerin posti. Ja liittovaltiokehityksen myötä antaa paremmat kansainväliset uramahdollisuudet kuin se, mihin suomalainen poliitikko voi tähdätä. Liittovaltiokehityksen muodosta riippuen, siinä saattaa vähimmillään päätyä vaikka EUn Suomen ylikäskynhaltijaksi.
Mutta, että kolmas perättäinen savolais-komissaari Suomesta! Ja pysyykö hallitus siihen asti, että asia ajankohtaistuu? Vai onko se sovittu jo kolmen entisen suuren kesken?

PS.
Mikä rooli mahtaa olla Bilderbergillä tässä kuviossa? Sitä voisi valottaa vaikka EVAn Apunen, joka kai tämänvuotiseen osallistui? Uskon, että en ole kovinkaan taipuvainen uskomaan salaliittoteorioihin, mutta mikä tämä Bildenbergi oikein on?
Share

Perustuslain 29 §

22.06.2011 - 20:56 | hakki | Politiikka
Kansanedustajan riippumattomuus
Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.
Tuli vaan mieleen kun arvioidaan Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon äänestymiskäyttäytymistä pääministeristä äänestettäessä. Kansanedustajan ei pitäisi vastata puolueelleen vaan ainoastaan äänestäjilleen.
En ole samaa mieltä heidän kanssaan.  Uskon, että meidän kannaltamme sekä jäsenyys Euroopan Unionissa että EMUssa on erityisesti meille välttämätöntä, hyödyllistä ja tuottavaa. Mutta arvostan, että kansanedustajat pitäytyvät vakaumuksessaan, edustamansa puolueen mielipiteestä huolimatta.
Ja, jos se merkitsee eroa puolueesta, siitä vaan. Puolue on helppo perustaa.
Share

Kertarytinä vai jatkuva kitinä?

22.06.2011 - 08:36 | hakki | Politiikka, Johtaminen
Tuleva hallitus kiristää jälleen kuntia. Ja tapakin on tuttu, valtionosuuksia supistetaan. Se kai on poliitikkojen mielestä ollut tähän mennessä ainoa tapa, jolla yhdistää kuntia? Mutta onko tämä kuntien hidas grillaaminen sen paremmin järkevää kuin tehokastakaan?
Eikö meidän kaikkien kannalta olisi sittenkin huomattavasti tuloksekkaampaa, helpompaa, vähemmän stressaavaa sanalla sanoen järkevämpää, että edes tämä hallitus toteaisi;
  1. mihin pyritään ja miksi
  2. miten sinne tullaan pääsemään ja miten edetään ja
  3. mitä siitä kuntalaisten arkipäivälle seuraa
ja alettaisi tehdä töitä, että kuvitellut hyödyt saataisi mahdollisimman nopeasti kansalaisille.
Varmasti edellä esitetty on naiivia, eikä ota huomioon suomalaisen puolue-elämän poliittisia realiteetteja. Mutta eikö lobbareiden nyt laatima hallitusohjelma ole jo riittävän täynnä kauniitä latteuksia, aikeita ja tyhjänpäiväisyyksiä, että edes jotain voitaisi ratkaista? Tehdä. Saada aikaan.
Eivät kunnat ole Suomen kansalaisille välttämättömyyksiä. Palvelut, joista kunnat nyt vastaavat, ovat. Kun palvelut on huomattavasti takoituksenmukaisemmin hoidettavissa järjellisen kokoisissa paikallishallinnon yksiköissä, joita esimerkiksi yksittäinen, vakavasti sairastuva mutta kallista hoitoa vaativa kuntalainen ei kohtuuttomasti rasita. Otetaan lähtökohdaksi vaikka edellisissä vaaleissa selvästi ilmi tullut kansalaisten tahto muutokseen.
Tehtäkööm nyt sitten muutos, eikä jatkuvaa juustohöylää. Jäisi sitten aikaa muuhunkin. Tähdellisempään.


Share

Näpertelyn aika on ohi!

19.06.2011 - 11:10 | hakki | Politiikka
Odotan mielenkiinnolla, mitä ministerit raportoivat MMMn, TEMn, STMn ja OMn sisäisestä tilanteesta kepulivallan seurauksena. Jollekin ansioituneelle ja riippumattomalle tutkijalle - sikäli jos sellaisia vielä maasta löytyy - voisi antaa selvitettäväksi kaikki ministeriöissä laaditut suunnitelmat uskovaisten rahoituksen tukevaisuuden turvaamiseksi myös tilanteessa, jossa ministeriön johto ei enää ole oikeauskovaisten hallussa.

Samalla hän voisi, lakia rikkomatta luonnollisesti, selvittää ketkä virkamiehet ja missä postissa ,omaavat minkäkin puolueen jäsenkirjan ja/tai tarvittaessa aatemaailman. Selvitys on tehtävissä varsin helposti vaikka sitten, että kukin nyt hallituksessa mukana oleva puolue listaa omansa. Vähennyslasku kertoo tuloksen.

Samalla tutkimus antaisi hyvin uudet tavoitteet henkilövähennyksiksi, valtionhallinnon tuottavuuden lisäämiseksi. Ja turhaa rajoittua yksin kepuleihin, päällekkäisyys kokonaisuudessaan olisi syytä purkaa saman tien. Vaan tuskinpa se tältäkään hallitukselta onnistuu. Kuka sitä nyt omiaan....

Kuntatukien pienentäminen osoittaa tämänkin hallituksen taipumusta näpertelyyn. Lopetetaan mieluummin kunnalliseen itsehallintoon pohjautuva paikallishallinnon järjestelmämme kokonaan ja siirrytään suoraan maakunnalliseen itsehallintoon. Kaikki entinen kuntarahoitus - asianmukaisesti saneerattuna - siirretään maakunnille mukaan lukien verotus, vastuut ja valtiontuet. Maakunnallinen hallinto miehitetään puhtaalta pöydältä, nolla-pohja-budjetoinnin periaatteita noudattaen. Kaikki kunnanhallinnon henkilöstö irtisanotaan toiminnan lopettamisen seurauksena, jolloin 5 vuoden suoja-aika ei tule kysymykseen.

Odotan mielenkiinnolla missä vaiheessa sonta taas Espalla ja muualla Kehä III sisäpuolella lentää. Milloin talonpojat taas suuntaavat legendaarisella Talonpoikaismarssilleen ja erityisesti kenen johdolla ja organisoimana. Elintarvikkeiden luovutuslakkoon en oikein tällä kerralla usko. Kajahtaisi liian helposti omaan nilkkaan. Samoin kyyditykset lienevät epätodennäköisiä, kun ei enää ole sitä jenkkien pelkäämää Suurta Saatanaakaan tuolla itä-rajan takana. Mutta varmaan pohjalaiset jotain keksivät?

Ja olen tainnut muutaman muunkin ehdotuksen aiemmissa artikkeleissani hallitusohjelman sisällöksi tehdä? Sieltä ne tarvittaessa löytyvät, kun sovittujen vuosittaisten tarkastelujen osalta joudutaan havaitsemaan, että näpertelyn aika on ohi.
Share

Urpiaisesta valtionvarainministeri

18.06.2011 - 20:24 | hakki | Politiikka
Jos joskus, niin viimeistään nyt täytyy toivoa ihmettä. Siis meidän suomalaisten täytyy toivoa ihmettä. Muuta mahdollisuutta ei enää ole.
Ainakaan tähän mennessä en ole tässä demareiden tyttelissä havainnut sen paremmin taloushallinnon kuin joukkojen hallinnankaan osaamista. En ole huomannut hänen sen paremmin hallinneen omia joukkojaan kuin saanut meitä muitakaan vakuuttumaan taidoistaan. En ole todennut hänen osaavan hallita sen paremmin yksityiskohtia kuin kokonaisuuksiakaan. En edes yksinkertaisimpia, kulloinkin käsiteltävänä olevan asian  "sisältöosaamista".
Poliittisten broilereiden Primus inter pares?
Kun historia aikanaan vahvistaa, että tarpeeton ylivelkaantumisemme alkoi Jyrki Kataisen ollessa valtionvarainministeri se samalla toteaa, että viimeinen syy kansalliseen tuhoutumiseemme varmistui Jutta Urpiaisen osaamattomuuden aikana.
Vae victis.

Share

Ympäri käydään, yhteen tullaan

17.06.2011 - 12:02 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises, Raha & valta
"Pelkkä viranomaisvalvonta ei riitä palauttamaan asiakkaiden luottamusta finanssialaan. Toiminnan läpinäkyvyydellä on enemmän merkitystä kuin säätelyn kiristämisellä." Näin sanoo Nalle Wahlroos Uuden Suomen mukaan.
Jotenkin minulle jäi käsitykseksi, että kaiken piti muuttua sen jälkeen kun kansainväliset, erityisesti USAlaiset pankit ja muut rahoituslaitokset pelastettiin, vaikka Lehman Brothers uhrattiin varoittavana esimerkkinä. Tapahtumasta on aikaa jo kolmisen vuotta. Mikä on muuttunut?
Nallen mukaan tarvitaan sekä viranomaisvalvontaa että toiminnan läpinäkyvyyttä. Poliitikkojen uusista kyvyistä ja haluista säädellä finanssialaa meillä ei mielestäni ole kovasti näyttöä tekojen tasolla. Vai onko uutta, merkittävää kansallista lainsäädäntöä jo olemassa? Entäpä kansainvälisellä tasolla? USAssa, Eussa, Kiinassa, Venäjällä?
Entäpä toiminnan läpinäkyvyydessä? Miltä osin? Tämä tuli mieleeni lukiessani toista USn uutista Väite uudesta IMF-pomosta: kiristäjä, jota jo kommentoinkin:
Kun asiat menevät tarpeeksi hankaliksi tulevat kaikki vanhat lastenkasvatuskeinot käyttöön kaikkialla. Ei kai IMF halua jäädä Musta Pekka kädessään pelipöydän ääreen, kun suuret konnat, valvontavelvollisuudestaan laistaneet Saksan ja Ranskan valtiot käärivät voittojaan?
"Saksan ja muiden eurojohtajien mukaan luottotappioista seuraisi hallitsematon finanssikriisi paitsi Kreikkaan koko euroalueelle." Onkohan kukaan asiantunteva, riippumaton tiedemiesten tai asiaan perehtyneitten finanssiammattilaisten konklaavi testannut tämän jatkuvasti esitetyn väitteen todenperäisyyden? Sitä kun on hoettu jo ties kuinka kauan aksioomana. Tilanne - globalisaatio, Kiina, liberalistinen markkinatalous, valtioiden ylivelkaantuminen jne. - on kaikkiaan sen verran uusi, että saattaa todella olla, että sientenkasvattajat syöttävät vain meille (oikein opein kasvattamiaan) sieniä.
En ihmettele Nallen johtopäätöstä ollenkaan; "Toiminnan läpinäkyvyydellä on enemmän merkitystä kuin säätelyn kiristämisellä." Viranomaiset kun kuuluvat, varsinkin meillä täällä pienessä Suomessa siihen samaan eliittiin, joka hallitsee puolueita, pankkeja, vakuutysyhtiöitä, valtion virastoja...." Mutta jääkö todellinen valvonta meille taviksille, kun kaikki muut kuuluvat samaan HYVÄ VELI - kerhoon? Pitäisikö meidän siihen alkaa keskittyä? Mihin me sitten poliitikkojamme ja etujärjestöjämme käytämme tai tarvitsemme? Maksaaksemme niille palkkaa?
Taas yhtä päivää lähempänä on Euroopan Totuuden hetki. Jospa sittenkin vain kuittailtaisi? Vai myytäisiko sittenkin kansalaiset?
Share

Pääministeriys, joka tuhoaa taloutemme

16.06.2011 - 11:25 | hakki | Politiikka, Talous
Onneksi tästä hallituksesta ei tule pitkäikäinen. Siinä ehkä hallitusohjelman sisällöstä tällä hetkellä olevien tietojen perusteella parasta, mitä siitä voidaan sanoa?0 0 0 . . .
Voisi siitä sanoa myös "Tuleepa kallis hinta persujen rasismin ja populismin torjumiselle." Tai vaikkapa "on yhtä nurinkurinen kuin useimmissa Euroopan viimeisten 15 vuoden aikana. Poliittisista syistä lipsuttiin vakauskriteereistä ja velkaannuttiin kilpaa poliittisista syistä. Nyt korjataan satoa. Mitkä ovat ne poliittiset syyt, jotka pakottavat talouskasvua tukahduttavaan politiikkaan Suomessakin? Pitääkö pysyä vallassa hintaan mihin tahansa?" Vai kävisikö tämä "hallitus käy suhteessa yli kaksi kertaa rankemmin pienituloisen kuin rikkaan kukkarolla."
Mutta varmaa on, että Suomea vaivaavaan Kreikan tautiin, ei tästä hallitusohjelmasta löydy lääkettä. Siis ainakaan nykytiedoin.
Kalliiksi meille suomalaisille tämä Jyrki-boyn pääministeriys tulee. Vaikka kuinka lyhyeksi jäisi. Aivan liian kalliiksi.

PS.
Kauan se kesti, eikä virallinen ole vieläkään, mutta mahtavan jäsenhankintakoneen Timo Soinille saivat aikaan.

Share

Kauhun kesä? Kuuma kesä? Euron ja EUn viimeinen kesä?

15.06.2011 - 10:10 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises
Ranska ja Saksa eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä mitä Kreikalle pitäisi tehdä. Sivurooleissa ja -raiteilla komissio kokonaisuudessaan ja muut 25 EU-valtiota. Mahtoiko eilinen kokous olla vain valtionvarainministerien Toivioretki, pro forma? Vai olisiko todella niin, että Ranska yksin pystyy lopullisesti vesittämään kaiken järjenkäytön Kreikan rahoituskriisin ratkaisemisessa?
Libyasta on kansainvälisen yhteisön lentokieltoalueen seurauksena paennut jo noin 1 miljoona ihmistä. Runsaan 6,5 miljoonan väestöstä se on paljon. Suomen väestöön verrattuna se tarkoittaisi noin 800.000 paennutta. Paenneista valtaosa on Tunisiassa ja Egyptissä, maissa, joilla itsekin on vallankumoukset vasta takana, eikä minkäänlaista vakiintunutta yhteiskuntaa ole olemassa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, jos odottaa koko Pohjois-Afrikan kattavaa, eskaloituvaa kriisiytymistä.
Syyriassa Assad tappaa kansalaisiaan kiihtyvällä tahdilla. Vasta alkaneella, mutta kiihtyvällä vauhdilla pakolaiset alkavat siirtyä Turkkiin. Parissa päivässä 10.000, parissa kuukaudessa 1.000.000? Minnepä he muualle menisivät kuin Turkkiin? Libanoniin, Irakiin, Jordaniaan ei kannata, ei siellä ole apua odotettavissa. Israeliin ei oteta. Sinne ns. kansainvälisen yhteisön olisi oikeastaan ollut jo lähdettävä, mutta pommit alkavat pieniltä, ja vähän isommiltakin valtioilta loppua.
USAassa talouden hyvin verkkainen kasvu finanssikriisin jäljiltä ja valtion velkaantuminen saa Fedin vaatimaan valtion lainakaton nostamista. Republikaanisenaattorit vaativat selvitystä maansa roolista Libyassa. Kun Irakista on päästy, ja Afganistanista joudutaan lähtemään, on turhaa kuvitella, että Libyassa enää kauan oltaisi. Toisaalta sotateollisuus saa lisätilauksia ainakin ns. kansainväliseltä yhteisöltä. Nousukausi odotettavissa?
Katainen sukkuloi eri rooleissaan Brysselin ja Säätytalon välillä. Kun Brysselissä tahdin määrää Ranska, Säätytalolla sen määräävät demarit. Farssiksi jo muuttunut hallituksen muodostaminen, on kivettynyt kokiksien pakonomaiseksi ja itseisarvoiseksi tarpeeksi tehdä Jyrki-boysta pääministeri. Hinnalla millä hyvänsä. Ja hinnan maksamme me tavikset.
Valtion arvellaan joutuvan ensi vuonnakin velkaantuvan kahdeksalla (8) lisämiljardilla. Ja, kun vanhat merkit paikkansa pitävät, kuntasektori joutuu rahoittamaan toimintaansa lainarahalla enemmän kuin tänä vuonna. Neljä (4)  lisämiljardia ei hämmästyttäisi ollenkaan. Ja julkisten menojen leikkaukset pienenevät kuin se kuuluisa pyy. Vastuullista politikointia?
Kuusikon keskinäisistä epäluuloista ja muiden etujärjestöjen lobbareista johtuen hallitusohjelmasta tehdään taas pakkopaitaa. Sen Jyrki-boy on oppinut kepuleilta. Ja pilkkuunkaan ei voi koskea, vaikka maailma ympäriltä sortuisi. Ja taitaa se tänä vuonna vielä sortuakin.
Putin ja ihmepoika pelaavat sulkapalloa. Gaddafi ja venäläinen mestari, shakkia. Katainen varmaan keskittyy tänä kesänä akankantoon?

Share

Nokia - tuhkaa vai timanttia?

14.06.2011 - 12:15 | hakki | Työelämä, Johtaminen, Osaaminen, Teknologia
Jälkiviisastelu on viisauden korkein aste. 0 0 0 . . .
"Elop painotti Nokian tekemän kehitystyön merkitystä yhtiön taloudelle ja menestykselle. Nokia kertoo käyttäneensä noin 43 miljardia euroa tuotekehitykseen viimeisen kahden vuosikymmenen aikana." Ja päälle taitaa tulla aika iso potti myös yhteiskunnan, siis veronmaksajien, rahaa tämän maailman Tekesien, Finnveroijen, Teollisuussijoitusten ja kuntien kaavoituspäätösten avulla? Jos lonkalta heittäisi yhteensä  vähintään 50 miljardia en usko, että kovin vikaan menee?
Vastaako tulos panosta? Nokialle? Suomelle?


Share

Historia ei toista itseään. Eihän?

Näin kuumana päivänä ei oikein jaksa eikä viitsi. Mutta joskus vain on "pakko".  Ja näin illan vähitellen viilentyessä alle 30 asteen on ehkä hyvä aika kirjata tekosensa näkyville.
Uusi Suomi uutisoi aika näyttävästi USAn eläköityvän puolustusministerin jäähyväismatkan eilisen puheen NATO-kokouksessa Brysselissä. Ja siitäkö me suomalaiset ja erityisesti me nettiin ”osallistuvat” suomalaiset taas saimme aihetta jenkkien kaikenlaiseen mollaamiseen.  Jotenkin se vastuuton riekkuminen alkaa vanhemmiten jo ärsyttämään, joten kirjoitinpa kommentin minäkin. Yritin panna Gatesin puhetta mittasuhteisiin.
Robert Gatesin viestiä on syytä kuunnella tarkkaan ja ottaa onkeensa. Kovin on lapsellista uhittelua jenkkejä kohtaan. Eipä siis varmaankaan ihme, että kuvailin persuja aikamme taistolaisiksi?
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Eurooppaan syntyi epälukuinen määrä demokratioita, jotka poliitikkojen osoittauduttua kykenemättömäksi muuhun kuin oman edun edistämiseen pian rapautuivat diktatuureiksi. Samalla isolationistit, jotka eivät halunneet USAn kiinnittävän huomiota kuin itseensä ja omiin etuihinsa, tulivat siellä valtaan.
Vasta Japanilaisten hyökättyä Pearl Harbouriin joulukuussa 1941 saattoi Yhdysvallat osallistua täysimittaisesti maailman ja Euroopan pelastamiseen. Siihen mennessä Saksa oli vallannut Euroopasta kaiken haluamansa, Brittein saaria lukuun ottamatta. Hitler kolkutteli Moskovan portteja, Leningradin piiritys oli alkamassa, Rommel hyökkäsi Egyptiin. Talvisota oli käyty ja Jatkosodan hyökkäysvaihe oli päättymässä.
Ja miksi Eurooppa vajosi sotaan vain parikymmentä vuotta sen sodan jälkeen, jonka piti lopettaa kaikki sodat? Koska kaikenkarvaisten diktatuurien hallitsemassa Euroopassa, demokratiat eivät halunneet uskoa "ihmiskunnan olevan niin hullu, että aloittaisivat taas sodan" ja diktatuurit keskittyivät joko itseensä tai miettimään mistä löytyisi lisää "Lebensraumia" ja varustautuivat hyökkäyssotiin.
Vasta USAn tuleminen mukaan II maailmansotaan mahdollisti Länsi-Euroopan pysymisen eurooppalaisena. Vasta USAlaisen Ronald Reaganin voitto Neuvostoliitosta Kylmässä sodassa, joka aiheutti Neuvostoliiton romahtamisen, antoi monille aiemmin Neuvostoliiton kontrolloimille maille mahdollisuuden itsensä löytämiseen ja itsenäiseen demokratiaan. Sekin prosessi on vielä kesken. Ja tämä koskee myös Suomea.
Ei historia ehkä toista itseään - toivottavasti ei - mutta Euroopan poliittisessa ilmastossa ovat nyt heränneet samankaltaiset, demokratiaan pettyneiden kansalaisten muodostamat ääriliikkeet, jotka aiheuttivat Euroopan diktatuurikehityksen 1920 ja 1930 luvuilla. Onko edellinen kehitys enää vältettävissä, en osaa sanoa. Mutta ellemme Euroopassa ole valmiita huolehtimaan omasta turvallisuudestamme satsaamalla siihen riittävästi, että kykenemme, saatamme joutua vielä havaitsemaan, että joudumme pärjäämään ilman USAn apua.
Ja se tietää verta ja kurjuutta meille kaikille. Kuten ystävälleni yritin kertoa.


Share

Poltamme rahaa

10.06.2011 - 09:11 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Raha & valta
Maatalouden ympäristöohjelma on epäonnistunut ja jopa lisännyt Itämeren rehevöitymistä. Näin kirjoittaa HS.fi tänään.
Eipä tuo mikään iso uutinen ole? Tilanne on ollut tiedossa jo pitkään. Noin 300 miljoonaa euroa vuodessa 15 vuoden ajan tekee noin 4.500 miljoonaa euroa, 4,5 miljardia. Ja ilman merkittävää tulosta. Eikä kyseistä nolla-investointia varmasti lueta maataloustukiin? Pahamaineisten "pikkulintujen" kertoman mukaan, se kuitenkin on yksi maamiehen saavutetuista eduista, jonka purkaminen on mahdotonta maanviljelijän ansiotasoa olennaisesti heikentämättä. Se kun maksetaan kaikille tähän nolla-ohjelmaan sitoutuneille viljelijöille.
Minusta uutisen tekee mielenkiintoiseksi kuitenkin tutkijoitten johtopäätös "Tutkijoiden mukaan viljelijät itse olisivat olleet valmiita tehokkaampiinkin ratkaisuihin, jos ympäristöohjelma olisi sellaiset mahdollistanut." Vaan ei mahdollistaneet. Kuinka monessa kepun ajamissa maatalouden, elinkeinoelämän, aluepolitiikan ja vaikkapa innovoinnin tukiohjelmissa ja sen harjoittamassa tukipolitiikassa laajemminkin mahtaa olla sama tilanne? Tuskinpa asiaa kokonaisuutena on edes tutkittu? Mutta varmasti pitäisi.
Nopeasti tulee mieleeni Mauri Pekkarisen, Sirkka-Liisa Anttilan ja Paula Lehtomäen reaktiot niihin harvoihin selvityksiin, jotka on tehty, tai ainakin joista julkisuuteen on näkynyt tietoa.
Kansalliselta tutkijaryhmältä tilaamansa Innovaatiojärjestelmän tutkimuksen Mauri Pekkarinen lyttäsi, koska siinä todettiin eurojen heittely ympäri maakuntien olevan järjetöntä. Tilasi uuden ja sai mitä tilasi.
"Torjuntavoitto" Anttila istui sen selvityksen päälle, jossa selvitettiin ruoan hinnannousujen syyt ja edunsaajat muistaakseni vuonna 2008. Eipä tainnut olla tyytyväinen tuloksiin?
Paula Lehtomäen piikkiin voikin sitten laittaa vaikka Pallaksen hotellin laajennuksen, Talvivaaran uraaninjalostuksen ympäristöluvan, haja-asutusalueitten jätteenkäsittelyn ja vaikkapa Merentutkimuslaitoksen paloittelun.
Ja samalla käy varsin hyvin myös selväksi missä meillä mennään pieleen. Yksittäiset tuensaajat ja heidän arkijärki ja tahto toimivat kyllä sekä kaupungeissa että maaseudulla. Halua ja kykyä ratkaista ongelmia kyllä löytyy. Valitettavasti samaa ei voi sanoa etujärjestönä toimivista puolueista. Tiedämmehän, miten joukossa tyhmyys tiivistyy?  Tässä tapauksessa Kepussa. Taas.

PS.
Nämäkin eurot ovat veroeurojamme ja pois kansakuntamme muusta kehittämisestä.

Share

Liikaa vaadittu?

09.06.2011 - 12:53 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Raha & valta
”Suomen kansantuotteesta palvelut muodostavat lähes 70 prosenttia. Tästä julkisen hallinnon osuus on noin 40 prosenttia, joista on toistaiseksi ulkoistettu vain viidennes.” toteaa Gustav von Hertzen. Kirjoittaja on vuorineuvos ja eläkkeellä oleva Cultorin toimitusjohtaja. Jo näistä prosenteista voi päätellä miten tärkeää palvelu, siis palvelu yleensä, on hyvinvoinnillemme. Mutta, olipa tuossa 40 prosentissa kyse prosenteissa prosenteista tai prosenttiyksilöistä ne käytännössä estävät julkisen sektorin mitoittamisen veronkantokykyämme vastaavaksi. Edes yksityistämisellä.
Mitä tahansa Suomessa tarjottavaa palvelua voi toteuttaa sekä julkisen että yksityisen sektorin toimesta. Ja suuressa – ellei jopa suurimmassa - osassa palveluista julkinen palvelu on lähtökohtaisesti toteutettavissa halvemmalla ja tehokkaammin kuin yksityisen sektorin vastaava palvelu. 
Mutta julkisen sektorin ylivoimaisuus, pienet kustannukset ja tehokkuus ei tosielämässä enää useinkaan konkretisoidu. Itse asiassa useissa - vai ehkä peräti useimmissa - tapauksissa voittaja on yksityisen sektorin palveluntuottaja ja toteuttaja. Suurimpina syinä tähän, ovat varmaan perinteinen 5,3 miljoonan pieni markkinamme ja julkisen sektorin tehokkuuden syövä ”poliittinen päätöksenteko”? 
Yksityistämisen toimivuus esimerkiksi juuri terveys ja sosiaalipalveluiden osalta edellyttäisi julkiselta sektorilta henkilöstöä, joka osaisi ostaa, valvoa ja vaatia yksityisiltä palveluiden tuottajilta. Ja pienessä maassa, pienellä markkinalla vielä siten, että monipuolinen, kilpailukykyinen ja erityisesti juuri pieni tarjonta saataisi toimimaan. Toistuvasti. Jatkuvasti.
Mutta edes kaupankäynti pienten palveluntuottajien kanssa ei ole virkamiehen kanssa seksikästä eikä, ainakaan omasta mielestään, edes tehokasta. Niitä kauppatapahtumia tarvittaisi monia, kymmeniä, satoja jotta saataisi aikaan sama tuotettujen palveluiden määrä, jonka kansainvälinen – tai miksei jopa kansallinen – suurtoimija tarjoaa itse. Kaiken.
Mutta mitä ihmeen iloa yksittäisen kansalaisen ja hänen suoriutumisensa kannalta on siirtyä julkisen sektorin monopolista yksityisen sektorin monopoliin? Ja varsinkin, kun markkina on pienistäkin pienimpiä ja yksityinen monopoli on sata varmasti jo muutaman vuoden harjoittelun jälkeen vääjäämätön seuraus.
Viimeistään siinä vaiheessa toiminta myydään ulkomaiselle sijoittajaryhmälle tai suoraan ulkolaiselle palveluntuottajalle. Ja sitten kolmannelle, neljännelle, joista viimeinen viis välittää mistään hyvän hoidon periaatteista tai laatuvaatimuksista.  Ja kun ei kilpailijoita eikä julkista palvelua enää ole?
Eikä nykypäivänä tarvita kovinkaan kaksinaista tapahtumaa tai kriisiä, kun palveluntuottaja lopettaa toimintansa. Miten sitten jatketaan? Sosialisoimallako?
Olisiko mahdollista edes yrittää kustannusten pienentämistä ja samalla toimintojen tehostamista, sieltä mistä kenkä oikeasti puristaa? Byrokratian poistamisesta ja poliittisen päätöksenteon muodostamasta painolastista. Aidolla tulosvastuulla ja ammattilaisten vapaudella valita parhaat tavat hoitaa homma.
Share

Poliittinen kriisi luo talouskriisin

Sekä Kreikassa, Portugalissa ja ilmeisesti myös Espanjassa ja Italiassa. Ja luonnollisesti myös Suomessa, sillä ei kai kukaan voi olla sitä mieltä, etteikö maamme olisi kriisissä? Julkinen talous ottaa vuosittain miljardeja, jopa kymmenen miljardia uutta lainaa. Ja jotkut luottavat kasvun sen hoitavan. Kymmenen miljardia voitaisi käyttää hyödyllisesti, investoimalla sitä kasvun edellytyksiin. Mutta ei. Meillä se menee julkisen sektorin palkkoihin ja maatalaouden ja alueiden tukemiseen. Siis siihen, että ylläpidetään nyt jo järjettömiksi muuttuneita rakenteita. 
Suomen julkisen sektorin kokonaisnettovelka vuonna 1990, siis laman ensimmäisenä vuonna oli suurin piirtein yhtä suuri, kuin mitä Jyrki-boy ja kunnat nyt vippaavat markkinoilta vuodessa. Eikä edellisen laman lainoja ole pystytty lyhentämään kuin pari kertaa sen jälkeen. Viimeisin oli Jyrki-boyn ikioma lyhennys valtionvarainministerinä, juuri ennen kuin Lehman lopahti. Varmaan viisas teko? Siitä lähtien on vain otettu lisää. Sen etujärjestöpuolueet osaavat siihen asti, kun piikki on auki. Mutta nyt alkaa piikki ilmeisesti tulla liian täyteen, kun ei edes hallitusta saada aikaan?
Yksikään etujärjestöpuolue (Kepu, demarit, rkp ja kokikset) ei voi enää jättäytyä oppositioon ja kuvitella aatteensa siellä kasvavan ja kehittyvän. Kun oppositiossa on omille jaettavissa olennaisesti vähemmän resursseja, etuja ja omia suosivaa lainsäädäntöä, tulee politiikasta nolla-summa peliä. Oma tappio on suoraan omiltasi pois, koska voittaja kahmii ne vain omilleen.

Onkohan tässä tapahtunut puolueiden kehitys ihan oikeasti poliittisen kansanvallan mukaista?
Olen aina elänyt siinä harhassa, että etujärjestöt ajavat jäsentensä etuja. Puolueiden tehtävänä on ollut ajaa kokonaisuuden etuja, ottaen huomioon kansassa edustettuna olevat erilaiset ideologiset lähtökohdat.

Nyt kun puolueetkin ovat rapauttaneet toimintansa etujärjestöksi, ei ole enää ketään katsomassa kokonaisuuden, siis meidän suomalaisten kokonaisetua. Ei arvojohtajaa, ei hallitusta, ei kansanedustuslaitosta. Jossain mättää pahasti kun kukaan ei poliittisella tasolla keskity kehittämään edellytyksiä ja pelisääntöjä yhteisen kakun kasvattamiseen. Yrityksetkin kun on jo opetettu pitämään huolta vain itsestään, eli omistajistaan.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23770/pienia-voittoja-katastrofaalisia-tappiota
Share

Nokian lopun alku

07.06.2011 - 10:15 | hakki | Työelämä, Hyvinvointi, Politiikka, Johtaminen
Taitaa Nokian kännyköiden käydä samalla tavalla kuin Suomen parlamentarismin. Loppu häämöttää ennen kuin on edes kunnolla opittu tavoille. Kohta taitaa olla nekrologin paikka? Kummallekin.
Parlamentarismi taisi kompastua Timo Soiniin ja hänen valitsijaorganisaatioon. Uusi tilanne, johon ns. vakiintuneitten puolueitten on, monista yrityksistä huolimatta erinomaisen vaikea suhtautua. Soini on möykky jonka yli, ali, oikealta, vasemmalta, edestä eikä takaa taida luontevasti päästä kukaan. Pelin politiikka on palanut kuitenkin sillä erolla, että ilmeisen kokemattomat puoluejohtajat, yksi toisensa jälkeen hirttävät itsensä kynnyskysymyksiksi kutsumiinsa poliittisiin lupauksiin. Sillä tavalla synnytetään vain yhden puolueen diktatuureja. Uusia Kekkoslovakioita?
Nokia taisi kompastua itsetyytyväisyyteen ja ympyröittemme pienuuteen? Yhtiö, joka 1990-luvun alussa heilui konkurssin partaalla löysi jyvän. Kännykän. Samalla ilmeisesti kohtasivat toisensa hyvin yhteen sopineet ihmiset, jotka eivät voineet epäonnistua. DreamTeam. Ensimmäinen epäonnistuminen taisi olla USA, jonka markkinoille ei oikein koskaan onnistuttu pääsemään. Toinen lienee ollut itsetyytyväisyys ja kustannusleikkausten ja toimintojen tehostamisen vimma, kun vanhaa piti turvat, eikkä uutta uskallettu ennakkoluulottomasti kokeilla. Kolmas jälkeenjäänti älypuhelimissa, jossa Apple juuri nyt näyttäisi kokevan kultakauttaan. Mutta Aasian jätit ovat silläkin alalla jättejä. Viimeinen niitti taitaa olla menossa, kun Aasian markkinatkin alkavat pettää tavallisissa halpispuhelimissa.
Ja samanlaiset taitavat olla vaiheet Suomen parlamentarismilla. Me olemme antaneet puolueittemme muodostua itsellisiksi ja hyväksyneet ns. kabinettipolitiikan. Kansanedustajan itsenäinen päätöksenteko-oikeus on, perustuslain vastaisesti, siirretty puolueiden ryhmäpäätöksiksi. Puolueista on tullut lainsäädännön ja verovarojen intressentti ja samalla ainoat, joka maassa niistä saa päättää. Siis monopoli. Julkisella sektorilla kokonaan ja kolmannella sektorilla, omasta päätöksentekomonopolista johtuen, ylivertainen kilpailija kaikelle yksityiselle. Kun jaettavaa on riittänyt noin 10 vuotta, ja tarvittaessa on otettu lisää laina entisen päälle, ei muuhun ole totuttu. Ei ole tarvinnut. Nyt meillä on sitten monin eri tavoin tuettu yhteiskunta, jonka tuloksentekokyky alkaa rapistua kiihtyvää vauhtia.
Kun 1990-luvulla Nokian kasvu pelasti Suomen, nyt sen loppu kiihdyttää Suomen vaikeuksia. Aika aikaansa kutakin?
Vaalit olivat vaajaat kaksi kuukautta sitten. Milloinkohan Suomen puolueet ehtivät keskittymään Suomen ja suomalaisten asioihin? Niihin kuuluvat keskeisimmin työ ja toimeentulo hyvinvoivassa kotimaassa.
Share

Jo 66 ei suostu

07.06.2011 - 07:17 | hakki | Politiikka
Kataisen leikkeihin. Vihreät eivät mukaan nyt siis lähde. Temppelin harjalle nousee, kukas muu kuin pääpersu itse. Siis jos enemmistöhallitusta haikaillaan? Kokisjohdettu porvarihallitus vai demarijohdettu vasemmistokoalitio? Nyt siis nähdään kumpaan suuntaan persulaisuus painottu. Oikealle vai vasemmalle. Onko kyseessä porvarillinen vai työväenpuolue? Mitä merkitystä näillä leimoilla tämän päivän todellisuudessa nyt sitten enää onkaan.
Ajalle ominaista taitaa olla myös se mistä kenkä kaikilla puristaa. Portugalista ja Kreikasta, laajemmin ottaen EUsta ja valuutastamme, eurosta. Niin ja sitten kynnyskysymyksistä, joista yksikään puolue ei uskalla - persujen pelosta - luopua. Kuitenkaan Suomessa ei koskaan ole ollut yhden puolueen hallitusta. Yhteistyötä on aina ollut pakko tehdä muiden kanssa. Onko sekin tie jo kuljettu loppuun? Yksipuoluejärjestelmät, jos ne joskus hetken jossain toimivat päätyvät useimmiten diktatuuriin. Sinnekö nyt on tiemme?
Otamme vuosittain runsaan 10 miljardia euroa uutta julkisen sektorin lainaa. Puramme aikoinaan rakennettua ja rahoitettua hyvinvointivaltiota kiihtyvällä vauhdilla. Kuntien todellinen talous on kuralla ja maksumiehiksi joutuvat yhteiskuntamme vähäosaiset. Teollisuus, siis maastamme ponnistanut teollisuus, sikäli kun sitä vielä on lisää työpaikkoja ulkomailla. Ei enää täällä. Lähtömaassaan. Siitä pääkonttorin siirtoon ei kauan mene. Rakenteellisen työttömyyden määrä ylittää 200.000. Sinkut ja yksinhuoltajat ovat toimeentulotukien vakiokäyttäjiä. Lapsia otetaan huostaan kiihtyvässä määrin.
Ja meillä puolueiden kenkä puristaa Portugalista, Kreikasta ja EUsta. Tok tok koputtaisi Obelix otsaansa. Mitä ihmeen tekemistä suomalaisilla puolueilla on Portugalissa, Kreikassa ja EUssa? Jospa keskittyisivät hetken Suomeen ja suomalaisiin? Edes hetken?


Share

Aksiooma

05.06.2011 - 20:15 | hakki | Politiikka
Aksiooma eli peruslause on matematiikassa peruskäsitteiden epäsuora määritelmä, jota käytetään päättelyssä muiden tulosten todistamiseen. Tässä yksi:0 0 0  ...
Sehän olisi maailman kahdeksas ihme jos Kepun maalaisporvarien kenttä ei hinkuisi porvarihallitukseen, on pyhät ja yhteiset edut ja rakenteet Kokoomuksen kanssa puolustettavina.
MOT, Jyrki-boy?
Share

Kohta kolme kuukautta

04.06.2011 - 08:42 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Puolustaminen
ovat kansallisen yhteisön ilmavoimat varjelleet Libyan ns. kapinallisia. Alussa annettiin ymmärtää, että lentokieltoalueen aikaansaaminen ja kapinallisten suojeleminen ovat Necessary, legal and right. Siitä on nyt kohta kolme kuukautta. Kolme taisteluiden kuukautta. Päivin ja öin. Sairaalalaivoja Misratasta, Benghasista ja Tripolista. Pakolaisveneitä Lampedusaan ja mihin tahansa kunhan päästään pois tulen alta. Ja monelle, hyvin monille matkalle ikuisuuteen.
Kuinkakohan monta arabilentokonetta, tässä kansainvälisen ja arabiyhteisöjen yhteisprojektissa siellä kapinallisia varjelee? Kuinka moni arabivaltio ja niiden lentolaitetta osallistuu Gaddafin hallinnon romuttamiseen pommittamalla hänen hallintorakennuksiaan? Mitkäköhän mahtavat olla NATOn komentajien tuntemukset tästä mielenkiintoisesta tavasta käydä sotaa vaikeutetulla asteikolla? Kovin humaanilta se ei kyllä tunnu.
Me olemme ainakin oppineet, etteivät herhiläisemme sovi lentokieltoalueen valvontaan. Eivätkä rynnäköintiin, maataistelutoimintaan. Ne sopivat ainoastaan ilmataistelutoimintaan, siis muiden lentokoneitten alasampumiseen. Ilmeisesti olemme unohtaneet, missä se maa on, jota on tarkoitus puolustaa? Ja että sitäkin pitäisi ilmasta voida tukea. Olemme ehkä myös oppineet, että tilanteessa jossa Venäjä hyökkäisi, meidän ei kannata ainakaan NATOlta enää apua anella. Tämä uusi tapa käydä sotaa olisi siviiliväestölle kuolemaksi, vaikka NATO lopulta voittaisi. Olemmeko oppineet heidän virheistään riittävästi, ettei aleta tehdä ainakaan samoja itse?
Mielestäni YKn päätöslauselma, joka tähän teurastukseen on johtanut, on tekopyhyyden, eli poliittisen realismin äärimmäisen epäinhimillinen ilmentymä. Sota jonka tarkoituksena ei ole sotia, vaan panna siviilit maksamaan sitä sortaneen hallituksen toimet.
It might be necessary, leagal and right to Nikolas Sarkozy and David Cameron. But is it necessary, right or humane to the Libyan civilian?
Share

The great EU debt write off

Tuo puolueita edustavien poliitikkojen mantra "Ei meillä ollut vaihtoehtoja" ei oikein enää mene läpi. Löysin yhden vaihtoehdon PIIGS-maiden velkojen hoitamiseen,  vaihtoehdon, jota en aiemmin ole nähnyt. Valtioiden velkojen ja saamisten keskinäinen kuittaaminen.
0 0 0 . . .
This presents the results of a simulation conducted by students at ESCP Europe Business School. The aim was to uncover the amount of interlinked debt between Portugal, Ireland, Italy, Greece, Spain, Britain, France, and Germany; and then see what would happen if they attempted to cross cancel obligations.

The results were astounding:
  • The countries can reduce their total debt by 64% through cross cancellation of interlinked debt, taking total debt from 40.47% of GDP to 14.58%
  • Six countries – Ireland, Italy, Spain, Britain, France and Germany – can write off more than 50% of their outstanding debt
  • Three countries - Ireland, Italy, and Germany – can reduce their obligations such that they owe more than €1bn to only 2 other countries
  • Ireland can reduce its debt from almost 130% of GDP to under 20% of GDP
  • France can virtually eliminate its debt – reducing it to just 0.06% of GDP
Ei oikea elämä varmasti ihan näin yksinkertaista ole, mutta euro-maiden vaikeudet alkavat olla jos sitä luokkaa, että uusia vaihtoehtoja tavallisille ajattelutavoille tarvitaan. Kun en ole asiantuntija tälläkään alalla, uskallan esitellä tämän. Mallin toimivuutta, vaikkapa todellisen ratkaisun pohjapaperina, olisi syytä ainakin harkita. Ensisilmäyksellä se taatusti voittaa rahan heittämisen rahan perään ja valtioitten tuomitsemisen vuosikausien velkaorjuuteen.
Nopeasti arvioiden sen keskein ongelma lienee se, että lainottajapankit jäisivät ilman voittoja ja niiden johtajat ilman bonuksiaan?
Mutta kenen valtuuttamina valtionvarainministerimme ja keskuspankkiemme johtajat oikein päätöksiään tekevät? Keiden etuja he ajavat? Pankkien vai kansalaisten?
Share

Tätäkö tämä on?

02.06.2011 - 21:48 | hakki | Politiikka, Ihminen, Talous

Tärkeintä on
mitä 1% rahoillaan tekee, ja/eli mihin kaikkeen 99% on valmis rahaa vastaan.
Siis kun rahaa, eli valtioiden velkakirjoja, on tarjolla mielin määrin, kyse olisi vain siitä miten ahneus kehitetään kukkaan?
Share

Some of us never learn

01.06.2011 - 21:18 | hakki | Politiikka
Valitan, mutta muuta en voi sanoa, jos juuri lukemani Ylen uutinen pitää paikkansa. "Vasemmistoliitto ja SDP ovat jättäneet hallitusneuvottelut, kertoi hallituksenmuodostaja Jyrki Katainen (kok.) tiedotustilaisuudessa keskiviikkoiltana. Katainen aikoo nyt olla yhteydessä keskustan johtoon jo tänään keskiviikkona."
Miksi ihan oikeesti pitää hakata päätään seinään? Selitykseksi ei riitä jaarittelu vastuustuuntunnosta. Edellinen hallitus, mikään siihen osallistuneista puolueista, käytännössä kukaan hallituksen työskentelyyn osallistuneista ministereistä ei sellaista osoittanut hallituksen toiminnan kummassakaan vaiheessa. Mistä moinen vastuullisuus nyt nousisi, raskaasti hävityn vaalin seurauksena?
Ymmärrän Jyrki-boyn pettymyksen. Mutta en voi hyväksyä sitä, että oman kuningastiehen tulleen rypyn vuoksi, pitää kansakuntaa roikottaa löysässä hirressä viikosta toiseen. Ei enää sen jälkeen kun KMS vaalirahoitusjuttu osoitti edelliset vaalit kiistatta ostetuiksi vaaleiksi. Sen hallituksen viimeiset kaksi vuotta ja sen jatko-osan koko aika tuhraantui odotteluun. Kuinka kauan meidän vielä on odotettava, sen jälkeen kun kansa ei äänestänyt oikein?
Mikä olisi lyhyellä aikavälillä kepun anti? Korkeintaan kansan kasvava vastemielisyys sekä kepuun että kokiksiin. Vastemielisyys, jonka seurauksena ihan vaan persujen aktiviteetistä kaikilla median tasoilla, voi muodostua joksikin paljon vakavammaksikin.
Jyrki-boy. On korkea aika heittää pyyhe kehään!

PS.
Ei minulla ole ymmärrystä siitä minkälainen olisi vähiten huono hallitus. Huonoja ne ovat ovat ilmeisesti kaikki, ennen kuin parlamentaarinen demokratiamme saadaan toimimaan. Mutta tietoinen toimiminen kansan selkeästi ilmaiseman muutosvaatimuksen vastaisesti on parlamentaarinen demokratian poliittinenitsemurha.
Share

Kriisin siemenet istutetaan silloin, kun maa menestyy.

01.06.2011 - 12:10 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Johtaminen, Crises, Osaaminen

Miten on mahdollista, että  Suomen perinteisten valtapuolueiden johtajat  ja itse puolueet ajautuvat yhtäkkiä kriisiin ja epäonnistuvat?
Kiinnostavaa on se, että usein kriisi tulee sekä kansalaisille että puolueille yllätyksenä, vaikka sen siemenet on istutettu jo useita vuosia, osin jopa vuosikymmeniä aiemmin. Yleensä silloin, kun talous on menestysvaiheessa, eikä kenenkään ole tarvinnut huolehtia muusta kuin jakopolitiikasta ja voittamisesta seuraavissa vaaleissa.
On yllättävästi menestyvä pieni, aiemmin syrjässä viihtynyt valtio, jolta pikku hiljaa lipeää herkkyys ympäristöön, herkkyys asenteisiin ja herkkyys johtamiskulttuuriin. Menestys nousee hattuun.
Sitä vaihetta kutsutaan arroganssiksi, röyhkeydeksi, julkeudeksi, kopeudeksi. Yhtä hyvin sitä kuvaa antiikinkreikan termi hybris, jossa ylimielinen usko omaan kaikkitietävyyteen ja kaikkivoipaisuuteen möyhii erinomaisen kasvualustan ongelmille.
Arroganssia seuraa sokeus ja torjunta. Ongelmia ei haluta nähdä, ja jos joku nostaa ne esille, niitä ja heitä väheksytään. Puhutaan vaikkapa pahan ilman linnuista, besserwisseröinneistä, pessimisteistä. Sillä "eihän päättäjillä ollut muuta mahdollisuutta...?"
Sokeuden ja torjunnan jälkeen tulevat kootut selitykset. Maa ei menesty, koska taloustilanne on vaikea, naapurit ei myy raaka-aineita vanhaan malliin, globaali liberalistinen markkinausko vaatii, työ ei maassa kannata, kustannukset ovat liian suuret, risteilyalukset eivät mene kaupaksi, teollisuus muuttaa muihin maihin,  ja torjuntavoitot maataloustuissa eivät riitä. Mutta kootut selitykset eivät koskaan saisi kelvata. Jokainen valtio kohtaa elinkaarellaan vaikeita taloustilanteita. Myöskään ympäristönmuutos ei koskaan ole selitys.
Koottuja selityksiä seuraa puolustautuminen. Puolueet, siis hallitus ja eduskunta alkavat muka pakon sanelemana tehdä samaa kuin ennenkin, mutta vähän paremmin tai tehokkaammin.  Lisää veroja, bonuksia johtajille, lisää tehokkuutta toimintoihin, tukia yrityksille ja alueille, lisää torjuntavoittoja maataloudelle, lisää hyvinvointipalveluiden leikkauksia, lisää irtisanomisia.
Kun ongelmat vihdoinkin kohdataan, ollaan siinä vaiheessa, ettei enää riitä yksi temppu. Koko poliittinen järjestelmä on matkan varrella jo ehtinyt sairastua. Pahasti. Kuoleman partaalle?
Viimeinen vaihe, strateginen halvaus tarkoittaa sitä, ettei enää keksitä uusia innovatiivisia strategioita.Se lienee leikkausten ja säästöjen lopullinen ratkaisu? (Endlösung)
Kriisin kaava sopii myös Suomeen.
Kaava sopii erinomaisesti myös Suomeen. Valtiossa kriisin siemen kylvettiin vuonna 1990-luvun puolessa välissä, kun liittyminen Euroopan Unioniin ja Nokian nousu mahdollistivat riittävän taloudellisen kasvun, ettei tarvinnut jo kauan sitten lahonneita rakenteita romuttaa. Ei korjata paikallishallinnon rakenteita, ei aluepolitiikan vuoksi syöpäkasvaimen tavoin kasvatettua korkeakoulu- ja aikuiskasvatuslaitosta, ei hajasijoiotuspolitiikkaa, ei maataloustukia, ei ammattiyhdistysten ylisuurta yhteiskunnallista painoarvoa. Kriisin idut alkoivat nostaa päätään jo ennen vuosikymmenen loppua.
Vapaasti Cilla Bhosen eilisestä uutisesta Yritysjohtaja, näin tunnistat kriisin vaiheet yhteiskuntakehitykseen sovitettu allekirjoittaneen toimesta.

Tuntuuko tutulta?

Professori Toivo Äijö on julkaissut yhdessä vuorineuvos Lasse Kurkilahden kanssa kirjan. Siinä miehet pyrkivät luomaan kokonaiskuvan, mistä yritysten menestys kiikastaa. Oppaan nimi on Selviydy tai sukella. Heidän edellinen kirja Ui tai uppoa ilmesty neljä vuotta sitten ja käsitteli globaalitalouden vaatimuksia.
Allekirjoittanut muutamankin artikkelin kirjoittanut sekä Nokian että Suomen yhteiskunnallisesta kriisistä.  Muunmuassa jo yli neljä vuotta sitten artikkelit :


Share

Nyt ei saa vaihtaa puheenaihetta

01.06.2011 - 09:33 | hakki | ei kategorioita
Tämän päiväisessä ajankohtaisessa Uutisblogissa Mikko Metsämäki pyytää ymmärrettävästi lupaa saada vaihtaa keskustelunaihetta.  Uskon hänen tulkitsevan monen tämänkin blogiston kirjoittajan, lukijan ja kommentoijan tuntoja. Mutta nyt ei todellakaan pidä eikä saa vaihtaa puheenaihetta. Vaikka kuinka tekisi mieli.
Sitä saa mitä tilaa. Siitähän tässä on kysymys.
Ymmärsivätköhän Kehittyvien Maakuntien Suomi ja ne 41 "vastuullisten puolueitten" kansanedustajaa ja erityisesti ne puolueet joita he edustivat, minkä pullon hengen he päästivätkään vapaaksi, venkoillessaan Vanhasen II hallituksen vaalirahaskandaalin kanssa? Tyytymättömyys perinteisen puolueiden itseriittoiseen tekemiseen oli toki olemassa jo aiemmin, se ei vaan ollut "salonkikelpoista" eikä siksi saanut riittävään medianäkyvyyttä. Timo Soinin opportunismi vain avasi mahdollisuudet. Ns. unohdettu kansa sai kovan äänen "a voice".

Ja nyt voimistuu uho. Ilmeisesti persujen kannattajista koostuvat örveltäjät täyttävät esimerkiksi UudenSuomen ja Kauppalehden keskustelupalstat. Valitettavasti on turhaa kuvitellä, että he häviäisivät jonnekin puheenaihetta vaihtamalla. He jatkavat jopa siitä riippumatta onko persut mukana seuraavassa hallituksessa tai ei. Örveltäjät valtaavat keskustelufoorumit. Samalla ymmärrettävästi häviävät asialliset keskustelijat entisestään. Näin ei missään tapauksessa saa tapahtua, koska muutaman hetken kuluttua heidän "share of voices" muuttuu muotoon "the voice".

Näin on tapahtunut ennen ja elleivät perinteiset puolueet tai vastuulliset kansalaiset saa palettiaan kuntoon nopeasti kasvaa jatkuvasti paine, että niin tapahtuu kiihtyvästi myös jatkossa.

Nyt ei todellakaan ole aika vaihtaa puheenaihetta. Nyt on syytä alkaa puhua myös kaikkien niiden, jotka ihmettelevät mistä tässä kaikessa on kyse. Mediaa ei pidä jättää örveltäjien temmellyskentäksi. Juuri sitähän he toivovat. Huutaessaan ja Ainoan Oikean Uskonsa teesejä toistellessaan he uskovat toimivansa siten, että asialliset äänet häipyisivät. Eihän moiseen huutamiseen kukaan tolkullinen halua osallistua.

Meidän aikamme rinnastuu viime vuosisadan historiassa valitettavan vahvasti taistolaisten 1970-lukuun ja talonpoikaismarssien, lapualaisten, IKLn ja AKSn 1920-1930 lukuun. Kummankin ajanjakson jäljet, joista jälkimmäisiä ei ainakaan vielä ole täysin edes saatu paranneltua, pelottavat Euroopan yleisen epävarmuuden ja äärioikeistolaistumiskehityksen myötä.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23770/pienia-voittoja-katastrofaalisia-tappiota
Share

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Toukokuu

 

 

Katainen ja kehon kieli

31.05.2011 - 08:04 | hakki | Politiikka, Ihminen, Crises
Hallitusta on väsätty 12. vuorokautta. Pitkältä aika tuntuu vain siksi, että kukaan ei oikein tiedä mitä Säätytalossa tapahtuu. Siitä pitää avoimen parlamentaarisen demokratian periaatteiden vastainen uutispimennys huolen. Viimeisin julkisen arvion esittää YLE: "Joistakin neuvottelulähteistä arvioitiin, että tiistaina neuvottelut voivat jopa ajautua umpikujaan." Mutta kuten sanottu, kukaan ei tiedä.
Kun vaalituloksen avaamasta luontevimmasta hallituksesta luovuttiin, hallitusneuvottelut ovat menneet hetki hetkeltä, siis ainakin pääneuvottelijan kannalta, huonosta vielä huonompaan suuntaan. Jos missä, sen havaitsee hallitusneuvottelijan 12 päivän pärstäkuvista ainoan valtakunnallisen sivulla A5. (Onnittelut vaan toimitukselle sommittelusta.) Kuvista huokuu turhautuneisuus ja tappio, kuten ilmeisesti on tarkoituskin? Voiko kukaan ulkopuolinen tarkoituksellisesti koottujen valokuvien perusteella minkäänlaisia johtopäätöksiä edes pääneuvottelijasta, onkin sitten toinen juttu. Toisaalta muuttunut habitus myös TV-uutisissa vahvistaa saamaani kuvaa.
Jyrki-boyn kuningastietä on tähän mennessä siloitellut Teflon. Jopa siihen määrään, että jo pari vuotta sitten alle kymppinen tyttäreni luuli häntä Matti Vanhasen pikkuveljeksi. Isovelikin porskutteli siis vain aikansa. Tunnetuin tuloksin. Aika aikaansa kutakin.
Joko tänään käy selväksi, että vaaleista ei seurannut Jyrki-boyn vaan Urpiaisen sateenkaari? Vaiko peräti Heinäluoman? Persuja lukuunottamatta, edes neuvotteluja ei tarvitse uudestaan käydä puhtaalta pöydältä. Taustatiedot on jo Säätytalolle toimitettu.
Vae victis?

Share

Sinimustia ja Mustapaitoja

30.05.2011 - 13:55 | hakki | Politiikka, Ihminen
On korkea aika katsoa totuutta silmiin. 1990-luvulta alkanut ja edelleen syventyvä henkinen ja taloudellinen kaaos on nyt syömässä kansakuntamme perustaa. Syrjäytyminen, työttömyys, irtisanomiset, epävarmuus tulevasta, arvojen ja moraalin häviäminen sekä taloudesta, politiikasta, yhteisöistämme että yksilöistä on tapahtunut tosiasia. 0 0 0. . .
Lennokasta eikö vain? Ja valitettavan totta. Nyt Kokoomusnuoret heittäytyvät Halla-ahon leiriin, persujen ja Suomen Sisun sosiaalidarvinistiselle  linjalle. Nyt aletaan niittää sitä, mitä kolme suurinta puoluetta ovat vähintään viimeisen, lähes parin kymmenen vuoden aikana kylväneet.
Jos Halla-ahon positiivisen syrjäytymisen käsite hyväksytään yhteiskunnallisen päätöksenteon lähtökohdaksi, ja nyt se jo hyväksytään netin lisäksi ainakin siis kahdessa puolueessa, kyseessä ei ole tasa-arvon toteutuminen. Kyseessä on erilaisuuden kieltäminen. Kaikenlaisen erilaisuuden kieltäminen, minkä milloinkin. Ja sen, kuka on erilainen ja mikä on erilaista määräävät tämän maailman Halla-ahot ja, kun vanhat merkit paikkansa pitävät erityisesti ne puolueet, joita tämän maailman Halla-ahot ja Rydmannit edustavat.
Heidän väitteensä ovat tyypillistä populistista demagogiaa, jolla yhteiskunnan kehitys ja inhimillisyyden vaatimukset jätetään ottamatta huomioon. Tällä perusteella vain vahvimmat ja voimakkaimmat omaavat elämisen oikeuden, koska ne, jotka päättävät katsovansa olevansa juuri vahvimpia ja voimakkaimpia. Tuomittakoon siis samalla veroprogressio, kaikki valtion ja EUn erityistuet syrjäkylien ylläpitämiseksi, vammaisten, vanhusten, lasten erityiskohtelu, toimeentulotuet, uskonnonopetus, kehitysvammaisten tuki, kerjäläiset kadulla, mustalaiset. juutalaiset, somalit, roomalaiskatoliset... 
Miten taas tämäkin johtaa ajattelemaan Euroopan kehitystä 1920-1930-luvulla? Ihmekö sitten, jos Eurooppa pelkää kansallissosialistisen populismin reinkarnaation alkavan juuri täältä Suomesta? Olihan meillä sama porukka jo lähellä päästä valtaan I tasavallan aikana. Silloinkin ensin osana, sitten vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Oli IKL, AKS, Finnisches Freiwilligen-Bataillon der Waffen-SS. Oli Sinimustia ja Mustapaitoja. Tunnetuin seurauksin.  Onko tämä kaikki taas edessä? Tähänkö tämä hulluus taas päätyy?
Ymmärsivätköhän Kehittyvien Maakuntien Suomi ja ne 41 "vastuullisten puolueitten" kansanedustajaa, joista osa vielä hallituksen ministereitä, minkä pullon hengen he päästivätkän vapaaksi venkoillessaan Vanhasen II hallituksen vaalirahaskandaalin kanssa?
Positiivista syrjintää ei ole olemassa. Sen nimi on inhimillisyys. Annetaan sille tilaa. Se on tukehtumassa.



Share

Rasismi ON väärä vastaus

30.05.2011 - 08:12 | hakki | Politiikka, Media, Ihminen, Uutiskommentit
Sananvapauteen?
Olen sananvapauden puolustaja. Myös ja jopa erityisesti  nimimerkin  ”suojassa” tapahtuvan sananvapauden kannattaja. Mielestäni on montakin syytä sallia nimimerkkikirjoittelu - ei, vaan peräti suosia nimimerkkikirjoittelua - varsinkin pienessä yhteiskunnassa.  Sanan arvo ei ole kiinni ilmaisijan henkilöstä. Ei sen ainakaan pitäisi olla. Leimakirveet alkavat lentää kovin helposti, jos kirjoittajan henkilöllisyys tunnetaan. Toisinajattelua ei meillä sallita. Samoin mahdollisuus ajatella ääneen vähenee kun joku, jossakin pitää kaikkea esitettyä loppuun asti harkittuna. Siitä meillä vähän vanhemmilla on aika tuoretta kokemusta, tuolta 1970-luvulta. Ja leimakirveitten vaikutus ihmisen elämään voi olla sekä ratkaisevaa että hyvin pitkäkestoista.
Netti on loistava väline, joka mahdollistaa sananvapauden toteutumisen. Varsinkin kun se mahdollistaa kaikenlaisten, ellei peräti kaikkien mielipiteiden esille tulemisen. Median rooli ja merkitys portinvartijana pienentyy kovaa vauhtia. Ja hyvä niin. Uudet, perinnäisistä ajattelutavoista poikkeavat mielipiteet saadaan entistä varmemmin esille jolloin, ne voi ottaa huomioon, niistä saattaa oppia, niihin voi reagoida. Erityisesti tulevat mieleeni yhteiskunnallisten ajatusten vaihtelevat virtaukset. Niissä kun harvoin on oikeita tai vääriä. Ja erityisen ilahtunut kun saa olla juuri niistä mielipiteistä, jotka poikkeavat omasta ajattelusta ja panevat siksi ajattelemaan.
Mutta yhä useammin netti paljastaa myös pimeämmän puolensa. Vai meidän ihmisten pimeämmän puolen? Pitäisikö siitäkin iloita? On tärkeää saada sanoa, mutta sanojalla pitäisi varmaan olla sanottavaa? Se pitäisi pystyä perustelemaan? Sen voisi ilmaista ilman turhaa aggressiota tai vihaa? Pitääkö todella olla suvaitseva ja suvaita suvaitsemattomuus? Vai olisiko niin, että jossain vaiheessa tulee vaihe, jolloin esitettävät ajatukset vain ovat liian kaukana omista? Niin kaukana, ettei niitä voi edes ymmärtää, hyväksymisestä nyt puhumattakaan?
Nämä kaksi Uuden Suomen viikonlopun artikkelia panivat taas ajattelemaan sananvapautta.
Ja mitä silloin pitäisi tehdä? Olla tutustumatta niihin? Sulkea silmänsä ja korvansa? Olla kommentoimatta ja varsinkaan osallistumatta? Olisiko sittenkin viisasta vain olla hiljaa ja antaa asioiden edetä omalla painollaan? "Ei sota yhtä miestä kaipaa". "Meuhkatkoon ja uhotkoon." Jonka seurauksena sitten on taas ties mitä?

Share

Suomen kallein poliitikko?

29.05.2011 - 10:38 | hakki | Politiikka, Media, Raha & valta, Talous

Mauri se sitten osaa pitää itsestään ääntä. Nyt hän julkistaa kepun tappion syyt. Hänelle luonteenomaisella varmuudella hän näkee syyn aina jossain muualla, mutta ei itsessään. Itsetutkiskelulle saattaisi kuitenkin olla tilaa? Varsin hyvällä omallatunnolla uskallan väittää, että yksi kepunkin tappion suurimmista syistä oli juuri Maurin edustaman, moraalittomuuden tasolle kehittämä siltarumpupolitiikka. Kun puolueen nokkamiehet keskittyvät omien ja edustamansa puolueen etujen ajamiseen, kansakunnan yhteisten asioitten ajamisen sijasta, siinä vähitellen rapautuu itse kultakin usko puolueiden edustaman parlamentarismin järkevyyteen. Niin ja sitten tuli Kallin källi.
Kaksi vuotta sitten huhtikuussa kommentoin hänen ehdotustaan veronkorotusten kohdistamisesta seuraavasti:
”Viime laman maksumiehiksi joutuivat aivan tavalliset suomalaiset, yleensä pieni- tai korkeintaan keskituloiset työntekijät, toimihenkilöt ja yrittäjät. Mauri Pekkarinen haluaa nyt, että kaikkein hyvätuloisimmat saadaan jollakin tavoin tämän tulevan laman maksajiksi.
Aloitehan on todella positiivinen, maksumiehet ja vastuuhenkilöt kun ovat hupeneva luonnonvara. Mutta kuten hän itse toteaa, kaikkein hyvätuloisimpien verojen korottamisen tietä ei valtio paljoa kostu. Mutta olisihan sillä se motivoiva vaikutus, jolla ”suuret massat” sitten saadaan suhtautumaan entistä positiivisemmin tuleviin veronkorotuksiin ja palvelutasojen leikkauksiin. (Ja se kai on tämän ehdotuksen keskeisin tarkoitus.) Ja jo ennen kuin sinne asti joudutaan ja jotta sinne asti ei taas jouduttaisi, teen kolme ehdotusta tämänkertaisiksi maksumiehiksi.”
Ja kun Maurin tämäkään ehdotus ei ilmeisesti Säätytalolle asti kanna, eikä sieltä ilmeisesti ainakaan viikkoon valkoista savua tupruttele, toistaisin silloisessa kirjoituksessa esittelemäni leikkauslistan. 
Kansallisista maataloustuista luopuminen (laajasti ottaen ja nimikkeestä riippumatta)
    Tarkoitan ylisummaan kaikkia niitä tukia, jotka maksetaan yli tason johon Eun kanssa neuvotellen on päästy, meidän EU-jäsenmaksua määriteltäessä. Toisin päin ilmaistuna, kaikki kansalliset maataloustuet lopetetaan. Kun EUiin liityttiin, oli jäsenyyden yhtenä keskeisenä lähtökohtana, rakentaa maataloutemme kilpailukykyiselle pohjalle muun EUn kanssa. Kansainvälisen, myös Eun sisäisen kilpailun osalta tuottajahintojen ja EU-tukien tulee riittää.
    Säästö: vuositasolla yli 2 miljardia euroa.

Puoluerahoitus tulosvastuu-pohjalle
    Puolueitten toiminta rahoitetaan 100 - vuotiaan Suomen Parlamentaarisen Demokratian Tuki – rahaston toimesta ehdotukseni 8.3.2007 mukaisesti. Samoin periaattein toteutetaan myös yksittäisten ehdokkaiden vaalirahoitus. Puolueitten toiminnan kaikenlainen rahoittaminen muilla tavoilla kriminalisoidaan.
    Puoluerahoitukseksi luetaan kaikkinainen puolueen, sen jäsenyhdistysten, alueyhdistysten, paikallisyhdistysten, nuorisojärjestöjen, eläkeläisjärjestöjen, naisjärjestöjen, toimialajärjestöjen, ammattialajärjestöjen, kansan- ja kansalaisopistojen, maamiesseurojen tai työväenyhdistysten (vast.), sivistysjärjestöjen, niiden hallinnoimien hankkeiden tai EU-projektien, sosiaalisen virkistystoiminnan, urheiluseuratoiminnan, vammaisjärjestöjen, raittiusseurojen, jne. jne. unohtamatta puolueitten suoraan tai epäsuorasti hallinnoimaa liiketoimintaa esimerkiksi kylpylätoiminta, ravitsemustoiminta, majoitustoiminta jne. jne. Taulukauppa mukaan luettuna.
    Säästö: vuositasolla yli 5 miljardia euroa.

Puolueitten julkisrahoitteisten byrokratiasuojatyöpaikkojen poistaminen
    Pidemmällä aikavälillä puhdistetaan valtion, kunnan, kuntayhtymän, sairaanhoitopiirin jne. jne. virkamieskunnan päällikkö- ja asiantuntijatasoilta kaikki ns. poliittisin perustein valitut virkamiehet ja toimihenkilöt jotka eivät ole lisäarvoa tuottavassa palvelu- tai työtehtävässä.
    Säästö: vuositasolla yli 10 miljardia euroa.
       Säästöt yhteensä yli 17 miljardia euroa vuodessa.

Parhainta ehdotuksessa on, että maksumiehiksi joutuisivat ongelmien keskeisimmät aiheuttajat eli päätösten tekijät. Lisäksi säästöjen kohdistaminen näille sektoreille tervehdyttäisi kansantalouttamme ja poliittista järjestelmäämme sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Säästöt alueille josta ne ovat tuottavuutta ja tuloksellisuutta vaarantamatta pienimmin mahdollisin ongelmin toteutettavissa, parantavat kansainvälistä kilpailukykyämme. Samalla ratkeaisivat tarpeet lisätä työperäistä maahanmuuttoa, koska vapautettujen resurssien työvoimareserviä olisi tarjolla noin 150 000 - 200 000 henkeä.”

PS.
Kiinnitän huomiota siihen, että kohdistamalla maksumiehet ehdottamallani tavalla teemme seuraavan 5 vuoden ajan ylijäämäisiä budjetteja ja erityisesti niiden toteutumia, tarvitsematta kajota valtionvarainministerin ajattelemaan 10 miljardin vuosittaiseen lisälainanottoon.

PPS.
Mutta jotenkin minusta tuntuu, että punavihreä vaalilakityöryhmä torpedoi tämänkin ehdotukseni.
Share

Persut ovat aikamme Taistolaisia

28.05.2011 - 19:05 | hakki | Politiikka, Ihminen, Kansankulttuuri
Persut ovat valloittaneet median keskustelupalstat. Jokaisen uutisen kommentoinnin. Ja ottaneet siten aloitteen Ainoan Oikean Totuutensa julistamiseen. Ja alkaa olla yhä ilmeisempää, että me muut vain vaikenemme. Kuvittelemmeko todella, että olemalla hiljaa, kommentoimatta, väittelemättä he lopettavat tai peräti häviävät? Ei pelkoa.
Mutta jättämällä pelikentän avoimeksi syyllistymme samaan kuin vanhempamme ja varmasti osa meistäkin UKKn aikana. Heistä, kuten taistolaisista ennen heitä tulee aikakauden "ikoni". Ja kuten sen ajan eläneet,  "toisinajattelija" ainakin muistavat 1970-luku oli kansakunnan syvimmän suomettumisen aikaa. Ja miksi?  ?  ? Vain siksi, että todellinen enemmistö salli, oman mukavuudenhalunsa ja urakuvitelmiensa vuoksi sen tapahtua.
Ja elleivät "toisinajattelijat" tälläkään kerralla viitsi vaivautua, kyseessä on itsetuhoisen kansan geenivirhe.


Share

Positiivista syrjintää ei ole olemassa

27.05.2011 - 09:34 | hakki | Politiikka, Media, Ihminen
Iso meteli on, ja mielestäni aiheesta, noussut persujen "rasisminvastaisesta" julkilausumasta. Piti oikein lukea mitä siihen on kirjailtu. Ja hyvin oli kirjailtukin.
...
"Tuomitsemme kaiken etniseen taustaan, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai vastaavaan seikkaan perustuvan syrjinnän tai suosimisen työmarkkinoilla, koulutuksessa ja muissa yhteyksissä.
Vaadimme, että poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ja keskustelijat suhtautuvat yhtäläisellä vakavuudella kaikkeen syrjintään ja kaikkiin väkivallantekoihin, edustivat uhrit sitten enemmistöä tai jotakin vähemmistöä. Kaikkinainen epäsymmetrisyys eri ryhmiin kuuluvien henkilöiden kohtaamien vääryyksien uutisoinnissa ja arvottamisessa lähettää vahvan viestin siitä, että ihmisen arvo riippuu hänen taustastaan. 
Katsomme yksiselitteisesti, että julkisen vallan on kohdeltava jokaista ihmistä yksilönä, ei etnisen, kulttuurisen tai muun vastaavan ryhmän edustajana. Ketään ei pidä missään tilanteessa rangaista tai palkita taustansa vuoksi".
... (lihavoinnit allekirjoittaneen.)
Tämän seurauksena Halla-aho päättelee, varmasti aivan oikein ja tuskin sattumalta, että väsäämänsä lausuma "tuomitsee positiivisen syrjinnän ja ruotsinkielisten kiintiöt."
Tyypillistä populistista demagogiaa, jolla yhteiskunnan kehitys ja inhimillisyyden vaatimukset jätetään ottamatta huomioon. Tällä perusteella vain vahvimmat ja voimakkaimmat omaavat elämisen oikeuden, kosk ne jotka päättävät katsovansa olevansa juuri vahvimpia ja voimakkaimpia. Tuomittakoon siis samalla veroprogressio, kaikki valtion ja EUn erityistuet syrjäkylien ylläpitämiseksi, vammaisten, vanhusten, lasten erityiskohtelu, toimeentulotuet, uskonnonopetus, kehitysvammaisten tuki, kerjäläiset kadulla, mustalaiset. juutalaiset, somalit, roomalaiskatoliset...  ...
Nimimerkki Zambak kiteyttää asiaa mm. näin: "Kannattaa muistaa, että positiivisen erityiskohtelun tavoitteena on aina tosiasiallinen yhdenvertaisuus. Lähtötilanteessa jokin ihmisryhmä on heikommassa asemassa kuin muut esim. työmarkkinoilla. Positiivisen erityiskohtelun tarkoituksena on "nostaa" tämä heikommassa asemassa oleva ryhmä samalle tasolle kuin muut, ei siis yli muiden. Lopputuloksena on siis tasa-arvo (tai siihen ainakin pyritään), vaikka paperilla saattaisi näyttää, että joitakin suositaan. Mielestäni tämä on hyvin perusteltua silloin, kun heikommassa asemassa oleva ryhmä todella ON heikommassa asemassa. Näin on aivan varmasti mm. maahanmuuttajien kohdalla.
Ruotsinkielisten kohdalla taas en olisi asiasta niin varma."
Ja nimimerkki Äitix4: "Koko sosiaaliturvamme ja hyvinvointimme perustuu siihen että pidämme huolta myös niistä joilla ei voimavarat riitä itse oikeuksiensa puolustaisen. Jalaton tarvitsee erityikohtelua päästäkseen ulos j liikkumaan esteettä, syntymätön lapsi erityiskohtelua tullakseen suojelluksi. Nuorten kesäsetelit eivät ole keneltäkään pois eikä maahanmuuttajien suomenkielen koulutus. Myös työttömille räätälöidään palveluja, joihin muilla ei ole asiaa.
Positiivista syrjintää ei ole olemassa. Sen nimi on inhimilisyys.

Jos Halla-aho käsittelytapa hyväksytään yhteiskunnallisen päätöksenteon lähtökohdaksi, kyseessä ei ole tasa-arvon toteutuminen. Kyseessä on erilaisuuden kieltäminen. Kaikenlaisen erilaisuuden kieltäminen, minkä milloinkin. Ja sen, kuka on erilainen ja mikä on erilaista määräävät tämän maailman Halla-ahot ja, kun vanhat merkit paikkansa pitävät ne puolueet, joita he edustavat.
Miten taas tämäkin johtaa ajattelemaan Euroopan kehitystä 1930-luvulla? Ihmekö sitten, jos Eurooppa pelkää kansallissosialistisen populismin reinkarnaation alkavan juuri täältä Suomesta? Minkä pullon hengen Kehittyvien Maakuntien Suomi ja ne 41 "vastuullisten puolueitten" kansanedustajaa, joista osa vielä hallituksen ministereitä, päästivätkän vapaaksi?

Share

Viimeistään kun euro kaatuu on kotipesä pantava kuntoon

Olen aikoinani ilmaissut mielenkiintoni siihen, minkälaista kepulointia kepun 8 vuotta jatkuneen hallintakauden jälkeen substanssiministeriöistä löytyy. Samoin kirjoitin jo kauan sitten Meidän 15 miljardin puoluetuesta. Nyt alkaa, ehkä vähitellen ja pikku hiljaa paljastua, että ainakin jälkimmäistä on syytä korjata. Korjauksen tarve on vaivaiset 450 miljoonaa. Kas näin se käy:
"Kuittaat pari mrd euroa ARVONLISÄVEROTTOMIKSI säädettyjä yritystukia ( eli kansallisia maataloustukia ) ja ostettusi niillä (lähes mitä tahansa)) arvonlisäverollisia tuotteita ja palvelua saat 23 % arvolisäveronpalautuksen eli n. 450 milj. euroa.

Syntyisikö jakovaraa jos puolet napataan pois ja loppu maksetaan arvonlisäverollisina ?

Veikkaus on, että olennaista selitysta tulee lähitulevaisuuden ajan tuutin täydeltä MMM suunnalta."
Mauri Pekkarista ja Sirkka-Liisa Anttilaa kompaten; lakia on noudatettu. Tässä vasta ensimmäinen. Jään odottamaan lisää.

Share

Euron pelastaminen ei mahdollista

26.05.2011 - 13:49 | hakki | Politiikka
Vain nopea kehittyminen liittovaltioksi saattaisi pelastaa euron. Näin täräyttää Ålandsbankenin johtaja Stefan Törnqvist, Talouselämän mukaan.  Hänkään ei kuitenkaan usko tämän keinon tulevan käyttöön. Mahdoton mikä mahdoton. Ainakin ensimmäisestä olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Hänen mielestään Euroopan velkakriisistä on vain kaksi varmaa tietoa: Ensimmäinen on se, että markkinat eivät luota tippaakaan siihen tapaan, jolla Eurooppa on hoitanut velkakriisiä. Toinen on se, että kukaan ei tiedä, milloin ja miten kriisi päättyy. Ei taida Rehnille sittenkään tulla sulkaa hattuun tästä pestistä? Olisivatko eurobondit edes auttaneet? Mutta nekin olivat mahdottomia.
Enkä enää oikein jaksa uskoa, että edes pikainen liittovaltiokehitys auttaisi pelastamaan euron. Sekään kun ei poista euron ilmeistä systeemivirhettä, valitettavasti. Aivan ilmeisesti jokainen euromaa kärsii jo omasta demokratiavajeestaan. Miten ihmeessä voisimme kuvitella, ettei Euro-liittovaltio kärsisi samasta? Se taas hajoittaisi liittovaltion välittömästi. Tai oikeammin estäisi sen syntymisen. Toisaalta Pohjois-Amerikan Yhdysvallatkin syntyi vasta kansalaissodan jälkeen.
Mutta sitä asiaa ei varmasti tarvitse testata. Hyppäämme siis takaisin allikkoon. Ei enää senttiäkään yhteiseen eurooppalaiseen tulevaisuuteen.


Share

Jyrki-boy, oi Jyrki-boy...

25.05.2011 - 20:16 | hakki | Politiikka

Kun hallitusneuvottelija julkistaa, ettei kukaan neuvottelijoista ole lähdössä, 0 0 0 . . . olisi ulkopuolisten korkea aika vetää johtopäätöksiä. Ties mistä.
Share

Radiohiljaisuus ennen hyökkäystä

25.05.2011 - 09:44 | hakki | Politiikka, Talous, Raha & valta
Demareiden opettajan mielestä radiohiljaisuudella rakennetaan luottamusta. Kenen luottamusta kehen? Sodassa radiohiljaisuuden tarkoituksena on estää vastapuolen mahdollisuus varautua tulevaan hyökkäykseen. Kuka on nyt hyökkäämässä ja kenen kimppuun?
Pohjoismainen demokratia on ylpeillyt avoimmuudellaaan. Ja samalla puolueet ovat jälleen ottaneet käyttöönsä  kabinettipolitiikan vanhat aseet - keskeneräisistä asioista ei puhuta, valmisteluista vaietaan. Näin on korostetusti toimittu viimeistään jo Matti Vanhasen II alusta. "Keskustelu" sallitaan, vasta kun eliitti on asioista keskenään sopinut ja omista intresseistään huolehtinut. Keskustelu sallittaisi ilmeisesti sitten kun eliitti ei ole suostuvainen enää pilkkuakaan muuttamaan, eli sitten kun keskustelusta ei ole enää mitään hyötyä.
Virkamiesvalmistelun osalta lähestymistavan voi osin vielä hyväksyä. mutta ei politiikan. Politiikka on kansalaisten yleisten ja yhteisten asioiden hoitamista. Demokratia toteutuu tehtävissä arvovalinnoissa. Niistä on kansalaisten syytä keskustella. Varsinkin nykyisessä tilanteessa, jossa ideologioilla ei enää ole eroa ja neuvottelijoiden kiinnostuksen kohteena voivat olla vai omien etujen turvaaminen ja tekosyiden valmistaminen omille kannattajille, miksi "hallituksessa oleminen edellyttää kompromisseja".
Kun arvovalinnat on lyöty lukkoon, esimerkiksi juuri hallitusohjelmassa, niitten muodostaman pakkopaidan taakse on aivan liian helppoa piilottautua ja omaa tekemättömyyttään selitellä. Kuten on on nähty.
Alustavina vastauksina esittämiini kysymyksiin. Kun luottamusta kansalaisiin ei tarvita, eikä kansalaisten luottamuksella ole enää väliä - kyllä ne seuraaviinkin vaaleihin osallistuvat:
  • luottamusta rakennetaan tulevien hallituspuolueiden välille.
  • hyökkäys tapahtuu kansalaisten kukkarolle ja kansalaisten palveluihin.
  • puolueiden omat edut on turvattu radiohiljaisuuden aikana

Share

Pannaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkotiin.

24.05.2011 - 17:07 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Ihminen, Raha & valta

Hyvä ystävä, 70+ viettää kesäänsä Espanjassa, mutta tietäessään palaavansa muuttolintujen täältä lähtiessä, ei vanhusten tilanne Suomessa ole hänelle yhdentekevä. Ja kun vielä sähköpostikin toimii. Nyt hän peräänkuuluttaa uutta otetta sosialitoimeen. Tässä siis aloite Säätytalolle, positiivinen ehdotus osaksi hallitusohjelmaa. Pannaan vanhukset vankilaan ja rikolliset vanhainkotiin. Sen avulla me hoitaisimme muutamankin asian kuntoon.
Vanhusten tilanne ehdotuksen toteuduttua:
  • Vanhuksilla olisi mahdollisuus päästä suihkuun, osallistua harrastuksiin ja päästä ulkoilemaan.
  • Heidän terveydestään huolehdittaisiin, myös heidän hampaistaan.
  • Heidän apuvälineistään huolehdittaisiin.
  • He saisivat rahaa sen sijaan, että heidän olisi maksettava hoidostaan ja asumisestaan.
  • He olisivat jatkuvan videovalvonnan alaisia niin, että he saisivat välittömästi apua, jos he kaatuisivat tai tarvitsivat muuta avustamista. 
  • Vuodevaatteet pestäisiin kahdesti viikossa ja kaikki vaatteet silitettäisiin ja toimitettaisiin heille.
  • Vartija tarkistaisi heidän tilanteensa kahdenkymmenen minuutin välein.
  • Kaikki ateriat ja välipalat tuotaisiin heille huoneisiin.
  • He voisivat ottaa vierailevia perheenjäseniä vastaan sitä varten erikseen varatuissa tiloissa.
  • Heillä olisi mahdollisuus käyttää kirjastoa, kuntosalia, hengellistä neuvontaa, uimahallia ja koulutustyöpajoja, ja heillä olisi vapaa pääsy konsertteihin, joita järjestävät kansallisesti kuuluisat artistit.
  • Yksinkertainen vaatetus - kengät, aamutossut, yöpuku - olisivat ilmaisia ja niitä saisi pyytämällä.
  • Kaikilla olisi turvalliset yksityishuoneet ja mahdollisuus ulkoilla pihamaalla ja puutarhassa.
  • Jokaisella olisi tietokone, väritelevisio, puhelin ja radio omassa huoneessaan ilman mitään erityiskorvausta. Heille voisi soittaa päivittäin.
  • Olisi johtokunta, jolle voisi toimittaa valitukset ja ihmisoikeusjärjestöt, jotka taistelisivat heidän oikeuksiensa puolesta.
  • Vartijat noudattaisivat tiukkoja sääntöjä, ja asukkailla olisi käytettävänään lakimiehiä turvaamaan heidät väärinkäytöksiltä ja laiminlyönneiltä aivan ilmaiseksi.

Rikollisten tilanne olisi seuraava:
  • He saisivat kylmää ruokaa.
  • Heidät pidettäisiin yksin huoneissaan.
  • Vaipat vaihdetaan kun muistetaan.
  • He pääsisivät kerran viikossa suihkuun.
  • He asuisivat pienissä huoneissa, joista heidän pitäisi maksaa pari kolme tuhatta euroa kuukaudessa.
  • Heillä ei olisi mitään toivoa päästä koskaan ulos.

Eikö tunnukin oikeudenmukaiselta!?! 
Mikäli tunnet, että tässä on järjen hiven, niin välitä asiaa eteenpäin ja huolehdi että olet talkoissa mukana hoitamassa vanhustemme asiat kuntoon!
Ja kun näin oikein pyydetään, mikä ettei.


Share

Bullshitti – So what?

23.05.2011 - 15:59 | hakki | Politiikka

Poliittisen eliitin elkeet ja kielikin kehittyvät.  Kun aiempi totesi toisella kotimaisella ”mitäs sit”, tämä uudempi  kertoo samalla kielellä ”paskat”.  En suoraan sanoen ole kovin kiinnostunut tutustumaan seuraavaan vaiheeseen.  Siinä lapsilta menisi usko Leijonien lisäksi vielä Suomeenkin. Ainakin sen eliittiin.
Täytyy kyllä myöntää, että Jyrki-boy ainakin todella yrittää saada aikaan enemmistöhallitusta. Johdollaan. Mutta kun tätä nyt palaveeraavaa Bullshit-sekoomusta arvioi, herää kysymys onko sillä edes onnistumisen mahdollisuuksia? Sen verran kaukana tämän mahdollisen hävijöitten hallituksen häviäjätkin ovat toisistaan. Toiset tahtoo NATOon ja toiset eivät halua osallistua minkään valtakunnan yhteisvastuuseen edes oman valuutan pelastamiseksi, EUsta tai NATOsta puhumattakaan.
Mutta ehkä Jyrki-boy rakenteleekin Bullshit-hallitusta?

Share

Valtion vakuuksista ja takauksista

Yleistä pohdintaa
Vakuus annetaan lainan antajalle, eli velkojalle, velan pantiksi. Takaus annetaan velan maksamisen vakuudeksi. Edellisen antaa lainan saaja jälkimmäisen antaa ulkopuolinen, sitä silmällä pitäen jos velan ottaja ei pysty/halua maksaa. Yksityisellä sektorilla sanktiona on ulosotto, tarvittaessa poliisin tukemana.
Velan valtiolle antaa useimmiten pankki, ei valtio. Mikä voi olla pankin sanktio valtiota vastaan? Lisälainantamisesta pidättäytyminen, iso meteli etteivät muutkaan pankit/valtiot enää lainaisi, lobbaus valtion boikotoinnin tai sodankäynnin aloittamisen puolesta sitä vastaan, luottotappion kirjaaminen. Jos lainan on antanut valtio, ovat käytettävissä olevat keinot samat, mutta valtio voi myös hyökätä tai julistaa sodan.
Nykyinen käsitys rahasta on, että se on velkakirja. Sillä ei ole reaalivakuutta. Pankit myyvät velkaa. Keskuspankit säätelevät pankkien kykyä myöntää velkaa lähinnä korolla tai sitten painamalla rahaa, eli lisää velkakirjoja, mikä taas kiertyy koroksi.
Devalvaatio on toimenpide, jolla rahan eli valuutan arvo valtion/keskuspankin päätöksellä lasketaan. Sen seurauksena valtion kansalaisten ostokykyä alennetaan ja ao. valuuttaa omistavien omaisuuden arvoa alennetaan. Lisäksi sillä parannetaan vientiteollisuuden kilpailukykyä ulkomailla, ja heikennetään ulkomaisten tuontitavaroiden kilpailukykyä ao. maassa. Revalvaatio on valtion päinvastainen toimenpide.
Devalvaatiossa valtio maksattaa talouspolitiikkansa seuraukset sekä kansalaisillaan että valuuttaansa sijoittaneilla ja muiden valtioiden vientiteollisuuksilla. 
Valtion vakuudet
Mitä valtio voi antaa ottamiensa lainojen vakuudeksi? Valtion omistuksia kotimaassa, ulkomailla; osakkeita, maata, käyttöoikeuksia maahan tai luonnonvaroihin, poliittista ”good williä” esimerkiksi velkojan pyrkimyksiä kohtaan kolmansiin osapuoliin, lupauksia rakenteellisista uudistuksista, ??  Kullan tai muun merkittävän raaka-ainevarannon realisointioikeus voitaisi siirtää velkojille?
Vaikka kansalaisten voikin sanoa omistavan valtion, valtio ei omista kansalaisia. Esimerkiksi se ei pysty myymään kansalaisiaan orjiksi. Ainakaan vielä.
Vasemmistolaiseksi kuvatun sanomalehti Elefthorypian mukaan Ateenassa vierailevat EUn ja IMFn tarkastajat ovat ehdottaneet hallitukselle, että se yksityistäisi ainakin valtiollisen sähköyhtiön sekä Ateenan ja Thessalonikin vesihuollosta vastaavat yhtiöt. Miksi juuri kansalaisten perustarpeisiin, perusturvaan palveluja tuottaviin monopoliluonteisiin yhtiöihin? Niiden muuttaminen yksityiseksi eivät niiden monopoliluonnetta muuta. Siirryttäisi vain julkisesta monopolista yksityiseen. Monopolin tuotot siirtyisivät julkisesta taskusta yksityiseen ja samoin oikeus hinnoitteluun. Mutta kansalaisten on niitä palveluja joka tapauksessa ostettava. Hinnalla millä tahansa.
Onko jäsenvaltioitten konkurssihuutokauppa todella EU:n linja? Vai jatketaanko tässä vain pankkien pelastuslinjaa? Ja sitten kun kaikki valtion nyt omistama infra on myyty? Mitä sitten? Myytäisi osia valtiosta? Saaria? Haluaisinpa nähdä sen hetken, kun ensimmäinenkään EU-jäsenvaltio luovuttaisi ensimmäisenkään osan suvereenista alueestaan velkojensa maksuksi. Ja sen, että miten se siltä sitten väkisin vietäisi. Kun en enää oikein jaksa uskoa edes sotaan Euroopan demokraattisten valtioiden kesken.
Lisäksi suunnitelma itsessään olisi todennäköisesti tyhmintä, mitä Kreikan hallitus voisi, ennen väistämätöntä velkasaneerausta tehdä? Sijoittajat, pankit ja rahoituslaitokset ja niiden johto tekivät muhkeat voitot lainatessaan Kreikalle ja muille valtioille lainarahaa vakuudetta. Nyt näiden maiden odotetaan myyvän omaisuuttaan ulkomaisille sijoittajille, vaikkapa näille samoille pankeille ja rahoituslaitoksille jotta nämä voisivat selviytyä holtittoman, mutta ruhtinaallisesti palkitun johtonsa aiheuttamista tappioista? Miksi minkään valtion pitäisi?
Mitä sitten kun kaikki myytäväksi kelpaava on myyty? Myydäänkö lopuksi kansalaiset?
PIIGS maiden suurimmat velkojat ovat Ison Britannian, Ranskan ja Saksan pankit. Jos nämä pankit joutuvat suoritustilaan, näillä mailla on käsissään pankkikriisi. Ainakin aiemmin valtio vastaa itse oman pankkikriisinsä hoitamisesta. Nyt menettelyksi näyttää muodostuvan halu maksattaa oma pankkikriisinsä kaikilla EU-mailla. Miksi niitten valtioiden, joiden pankit eivät ole näitä maita rahoittaneet pitäisi edes osallistua ”pelastuspakettien” takaamiseen? Ja vielä tavalla, jossa ne joutuvat kantamaan suhteettoman suuren osuuden verrattuna Isoon Britanniaan, Ranskaan ja Saksaan? Eikö ymmärrettävämpää olisi, että juuri nämä maat kantaisivat ensisijaisen tai ainakin suurimman suhteellisen osuuden takaustarpeesta? Niissä valtioissahan valtion valvontavastuu pankeista on pettänyt.
Media puhuu pelastuspaketeista. Itse kutsuisin käynnissä olevaa toimintaa pahimman luokan valtiolliseksi ryöstöretkeksi. EUn suurimmat ja vauraimmat valtiot, oikeastaan niiden johtava poliittinen eliitti panee muiden maksettavaksi virheet, joihin he itse ovat syypäitä. Ja koska taloudesta näyttää tulleen aatteellista politiikkaa tärkeämpi valtion eloonjäämisen moottori, voisi tilannetta myös kuvata näiden valtioitten taloudelliseksi hyökkäyssodaksi.
Huonosti toimiva talous on huonosti toimivan demokratian seurausta. Siinä pähkinänkuoressa demokratian ja markkinatalouden keskinäinen riippuvuus. Demokratian on toimittava, jos markkinatalouden halutaan oikeasti toimivan. Nyt velan varaan rakentuva markkinatalous yrittää tukahduttaa demokratian. Aivan samalla tavalla kuin puolueet ovat ottaneet vallan kansalaisilta aiemmin demokraattisissa maissa, aivan samalla tavalla markkinavoimat, talous ja raha vievät poliittisia päättäjie, eli puolueita. Pitääkö ihmisten jälleen tehdä valinta siitä, kumpaa haluamme? Puhtaaksi viljellyn kapitalismin vai sosiaalisen markkinatalouden. Kansalaisten niskalenkki markkinavoimista kirpoaa muuten lopullisesti.


PS.
Meidän suomalaisten kannattaisi ainakin hyvin nopeasti lopettaa lisävelkaantuminen. Meilläkin on saaria, järviä, metsää.
Share

Pieniä voittoja, katastrofaalisia tappiota

16.05.2011 - 09:08 | hakki | Politiikka, Ihminen, Johtaminen, Crises, Raha & valta
”Kansainvälinen päätöksenteko on kuin vinksalleen rakennettu korttitalo, jossa vaikutusvaltaisimmat pelurit sanelevat omia sääntöjään. Tämä synnytti finanssikriisin, joka on saanut polvilleen kokonaisia maita – nyt viimeksi Portugalin. Tätä mieltä on Thomas Pogge , joka on yksi maailman tämän hetken johtavista poliittisista filosofeista.” Näin kirjoitti Turun Sanomat sunnuntaina. Täyttä asiaa, jonka pitäisi havahduttaa myös meidät täällä Suomessa havaitsemaan ja myöntämään tämä kansallisen ja kansainvälisen yhteisön kiero tilanne. Ja erityisesti korjaamaan oma järjestelmämme takaisin toimivaksi.
Sillä ei kyseessä todellakaan ole pelkästään kansainvälinen pohde. Sama tilanne on meillä täällä Suomessakin ollut jo pitkään.
Kyseessä ei kuitenkaan ole ongelma, koska tiedämme syyn. Puolueitten roolin ylisuhteinen kasvu suhteessa yksittäisiin poliitikkoihin ja kansanedustajiin. Ja erityisesti suhteessa äänestäjiin. (Siitä saatiin meillä malliesimerkki eduskuntavaalien tulokseksi, kun unohdettu kansa äänesti persuja Arkadianmäelle.) Mutta korjaamaan tätä tilannetta ei taida haluta lähteä kukaan? Ei ennen kuin taas kerran pamahtaa.
Markkinataloudessa huonosti toimiva talous on aina seurausta huonosti toimivasta demokratiasta. Esimerkkinä Pogge esittää kansainvälisen pankkimaailman. ”Eri toimijat, esimerkiksi pankkimaailma ovat saaneet lobattua läpi itselleen tärkeitä asioita. Kukin on ajanut vain omaa etuaan. Näin on saatu ylikansallisella tasolla sääntöjen kokonaisuus, jossa ei ole mitään järkeä, joka ei toimi. Tähän sisältyy suuria riskejä.”
Pogge varoittaa, että jos järjestelmää ei muuteta, riski seuraavaan katastrofiin on suuri. Ja mikä merkittävintä, ”seuraava kriisi ei välttämättä ole taloudellinen. Se voi koskea esimerkiksi ilmastoa, ydinvoimaa tai bioteknologiaa.” Itse veikkaisin seuraavaksi katastrofiksi hyväksyen, että euro kriisikään ei mihinkään tästä häviä, jo käynnissä olevia kansainvaelluksia ja ne aiheuttavat elintasokuilun kasvu ns. länsimaiden ja kehittyvien maiden välillä sekä nyt jo tapahtuva energian, ruoan ja puhtaan veden hinnan kasvu.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9959/energia-ruoka-ja-vesi-maapallon-pullonkauloina
On tainnut kello vaan jo lyödä 12.00.
Share

Globaalin kansallisen väkivaltakoneiston proto?

 
 
Arabiemiraatit värvää ulkomaisia palkkasotureita salaisiin aavikkojoukkoihin, kertoi Hesari.
 
"Lehden mukaan Abu Dhabin kruununprinssi Mohamed bin Zayed al-Nahyan on palkannut pahamaineisen Blackwater-turvayhtiön perustajan Erik Princen kokoamaan erikoisjoukkoja, joiden tehtävänä on muun muassa tukahduttaa mielenosoituksia. Nimeään sittemmin vaihtanut Blackwater tunnetaan raaoista otteistaan Irakissa. 
Nimetön lähde kertoi, että osaston vahvuudeksi suunnitellaan 800:aa miestä. Sotureita värvätään muun muassa Kolumbiasta ja Etelä-Afrikasta, mutta virallisesti he tulevat Abu Dhabiin rakennustöihin. Joukkojen on määrä estää levottomuuksia öljykenttien työleireillä ja suojella öljyputkia sekä pilvenpiirtäjiä terrori-iskuilta. Operaatioita voidaan tehdä myös Arabiemiraattien ulkopuolella."
 
Varmasti moiselle on tulevaisuudessa suurtakin tarvetta siitä huolimatta, että EUlla on jo omat puolisotilaalliset Santarmijoukot, samaa tehtävää hoitamassa.  European Gendarmerie Force on kansallisten miliisijoukkojen oma yhteistyöjärjestö. Demokraattisissa valtioissa(?) valtiokoneisto suojautuu sillä kansalaisiltaan. EFG-joukot voidaan asettaa joko siviili- tai sotilasjohdon alaisuuteen ja niitä voidaan käyttää yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen liittyviin tehtäviin. Jos sesimerkiksi paikallinen poliisi epäonnistuu tehtävässään, EU ja asianomaisen maan hallitus voivat harkintansa mukaan komentaa paikalla esimerkiksi alkavaa kapinaa kukistamaan.

Tässä ilmeisesti yksityistetyn, demokraattisen valvonnan ulkopuolinen vallanpitäjien globaali väkivaltakoneisto omia kansalaisiaan vastaan? Tähänkö EUkin tähtää? Siitä päätellen miten nykyiseen velkatilanteeseen syyttömiltä euromailta edellytetään takauksia ongelmamaiden pankkien pelastamiseksi, Abu Dabin palkkasoturit ovat tarvittaessa varmasti vähintään tervetullut lisä.
 

Share

Pelin politiikka on palanut

14.05.2011 - 08:43 | hakki | Politiikka
Ensin Jyrki-boy irrottaa Portugalin tuet hallitusneuvotteluista. Urpiainen suostuu Jyrki-boylle. Jytkyt päättävät kuitenkin jättäytyä oppositioon, yhdessä sinne jo aiemmin ilmoittautuneitten maalaisliiton ja viherpeippojen kanssa. Vasureita Jyrki-boy ei hallitukseen pyydä, joten oppositiossa riittää tunkua. Ja näin avautuu pelin paikka. Demareille.
Aidosti tai autettuna, loukkaantunut nirppa-nokka nostaa tasa-arvon nimissä metelin siitä, ettei häneltä kysytty muiden petikavereitten nimiä. Hän ilmoittaa peruvansa kihlat, siis antaa rukkaset. Ainakin maanantaihin. Viherpeipot peruvat lupauksensa jättäytyä oppositioon, mutta asettavat ehdot, jotkajopa vihreän Jyrki-boyn on vaikea hyväksyä.
Kun Jyrki-boy rakenteli 112 edustajan tukeen nojaavaa hallitusta, morsiolle riittää 111. Ja sehän syntyisi helposti. Ensin vasurit ja katuvaiset persut mukaan ja aina valmiit KDt ja RKP. Jopa ilman ruåtsalaisia porukalla on enemmistö, tosin vain kahden äänen. Mutta ehkäpä kepulaisetkin saataisi vielä mielensä muuttamaan? Ettei maaseutu unohtuisi? Punamullalla kun on pitkät perinteet.
Kyllä tästä vielä hallitus muodostuu. Mutta minkälainen? Ja milloin?
Kansa on puhunut. Mutta seuraavat neljä vuotta on taas varattu puolueille.

PS.
Olisiko sittenkin ollut tarkoituksenmukaisempaa protestoida pelin politiikkaa vastaan äänestämällä JOKU MUU Eduskuntaan?

PPS.
Mahtaa kabineteissa tänä viikonloppuna taas olla puolueiden piirileikkien mestaruuskilpailut parhaimmillaan.
Share

Impivaaralaisten maalaisten, vaiko voittajien oppositio?

13.05.2011 - 10:09 | hakki | Politiikka, Ihminen, Työ & bisnes, Raha & valta
Hallituksesta tulee nykykaavailuilla kuulemma euroliberaalinen kaupunkilaisten hallitus. Tarkoittaako tämä, että oppositiosta väistämättä kuoriutuisi impivaaralaisten maalaisten oppositio? Tuskinpa. Vaiko hävinneiden hallitus? Se kai nyt ainakin on varmaa, ettei  maahamme synny nyt voittajien oppositio?
Nyt olisi, ainakin teoriassa mahdollista korjata niitä vääristymiä, joita maamme rakenteisiin on vuosikymmenien aikana syntynyt. Kehittämisen painopisteinä voisi toimia esimerkiksi seuraavat alueet:
  • Yritteliäisyyden mahdollisuuksien lisääminen
  • Kansallisen yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden kasvattaminen
  • Kansainvälisen asemamme vakiinnuttaminen osana EUta
  • Onnistuvan urbanisoitumisen kehittämiseen
  • Elinkeino- ja aluetukien olennainen karsiminen
Ja pohjapaperiksi hallituksen yksityiskohtaisemmaksi ohjelmaksi olen jo muutamaankin kertaan esitellyt. Toistettakoon se vielä tässä:
  1. Kunnallisen itsehallinnon muuttaminen maakunnalliseksi itsehallinnoksi, tavoitteena muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.
  2. Neljän pääkaupunkiseudun kunnan yhdistäminen yhdeksi metropolikunnaksi siten, että muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.
  3. Korkeakoulujen, siis kaikkien yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen karsiminen 5% vuodessa, seuraavat 5 vuotta siten, että aloituspaikkoja vähennetään. Opiskelua kehitetään siten, että kaikille yhtenäistä yleisopiskelua seuraa erikoistumisopinot ja sitä mahdollinen tutkijakoulutus. Opintojen jatkamisen kriteerit laaditaan sellaisiksi, että ne vastaavat Suomen yhteiskunnan tarpeita ja kantokykyä. Ammatillista osaamista prioritoidaan.
  4. Julkisen sektorin rekrytointikriteerien muuttaminen siten, että edellä kuvattu muutos tarjonnan määrässä huomioidaan. Periaatteena vaikkapa 40 opintoviikon karsiminen kustakin virasta.
  5. Julkinen puoluetuki, sisältäen kaikki julkisen sektorin kontrollissa olevat yksiköt, laitokset, yhteisöt ja yritykset kielletään lailla. Puolueiden rahoitus muutetaan yksityisen, puolueiden johtaman rahaston tehtäväksi. Rahastoon saa lahjoittaa verovapaasti kuka tahansa. Puolueet jakavat varat vuosittain eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden saaman äänimäärän suhteessa. Rahaston pesämunaksi siirretään 5 vuoden puoluetukia vastaava rahamäärä, eikä 5 vuoden siirtymäkauden aikana saa jakaa vuosittain kuin enintään ½ vuotuisesta pesämunasta ja koko kerätty vapaaehtoisten lahjitusten määrästä.
  6. Kansanedustajan edustamisoikeus rajoitetaan kahteen kauteen. Hallituksen jäsen ei voi samalla toimia kansanedustajana eikä kansanedustaja kunnanvaltuutettuna. Varamiehet tilalle koko vaalikauden ajaksi.
  7. Eduskunnasta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen. Perustuslain noudattamisen valvonta, erityisesti 29§ noudattamisen sanktiointi ja valvonta.
  8. Puolueiden ”rahamassien” ja suojatyöpaikkoja tarjoavien yhteisöjen (nuorisosäätiöt, vanhuussäätiöt, yleishyödyllinen rakentaminen ja rakennuttaminen, vammaistyö, kansalaisopistot, jne. jne.) varojen konfiskointi ja niitä lähellä olevien yhteisöjen muuttaminen yleishyödyllisiksi siten, että yksittäisten puolueiden ja heitä edustavien puolueiden oma intressi niihin katkaistaan. Päällekäisyydet poistetaan.
  9. Lakien ja "politiikkojen" vaikuttavuusarviointi on saatava pakolliseksi jo ennenkuin lait säädetään. Liian usein erilaisten alue-, investointi, elinkeino-, innovaatio-, jne. tukien ja alue-, kieli-, maahanmuutto-, korkeakoulu-, jne. politiikkojen toimeenpanon vaikutuksista ja niiden "kilpailutuksesta" ei ole nimeksikään tietoa. Päätöksiä ei saa enää tehdä mutu-perusteilla, kuten meillä on tavattu tehdä.
  10. Yrittäjyyttä edistetään siten, että alkaville yrittäjille ja nykyisille 1 henkilön yrityksille myönnetään ensimmäiseksi viideksi vuodeksi mahdollisuus ilmoittautua alv-verovelvolliseksi vasta kun vuosittainen liikevaihto ylittää 30.000 euroa. Oikeus on henkilö- ja yhtiökohtainen. Järjestelyn edellytyksenä on sen 5 vuoden aikana yrittäjän, enintään alan ammattilaisen mukainen palkka ja mahdollisten voittovarojen rahastoiminen yhtiön käyttöön.
Ja varmasti konkreettista pitäisi saada aikaan myös suhteessa kasvavaan harmaaseen talouteen, tiettyjen väestönosien syrjäytymiseen, yritystoiminnan toimintamahdollisuuksien edistämiseen ja hyvinvointivaltiomme rapautumiseen erityisesti yhteiskunnan vähäosaisten osalta. Mutta täytyy varmaan Säätytalolle jotain jättää?

PS.
Toivottavasti ei jälleen käy jälkikäteen selväksi, että joku tai jotkut tahot ovat vaalituloksen jo etukäteen ostaneet ja, että yksityiskohtainen, orjuuttava hallitusohjelma laaditaan jälleen etujärjestöjen lobbareitten ehdoilla.


PPS.
Eikä unohdeta, ettei uutta hallitusta vielä edes ole.
Share

Mikä mahtoi muuttua?

12.05.2011 - 15:37 | hakki | Politiikka
Miten se oikein meni? "Taivaat repesivät, vuoret vapisivat ja maailmaan syntyi pieni hiiri?"
Soini on nyt ilmoittanut persujen jättäytyvän hallitusneuvottelujen ulkopuolelle. Jyrki-boyn Portugali ja euron tukeminen tehtyjen sopimusten mukaisesti oli liikaa. Vai oliko persuryhmän hype noussut jo aivan liian suureksi? No, todennäköisesti saamme ainakin värikkään opposition; keput ja persut käsi kädessä, yhdessä "unohdetun kansan puolesta".
Vähintään vasemmistoliiton tai vihreät kokikset/demarit tarvitsevat. Tai vaikka molemmat? Sillä missään tapauksessa, sen paremmin ruåtsalaisia kuin kristillisiä eivät ennakkoehdot rasita. Ole valmiina, jos pyydetään. Siinä oiva strategia.
Vanha valta jatkaa. Joka tapauksessa. Eikä menossa mikään muutu. Dinosaurukset kun eivät opi.
Mahtaako Soini, tai kuka sitten vallan itselleen persuissa omiikin, pystyä pitämään syntyvän puolueen yhtenäisenä seuraavat 4 vuotta? Tuskin kokonaan. Entäpä Jyrki-boy hallituksensa? Niin luulen. Ceteris paribus.
Vaan siinä se kruksi sitten onkin. On äärimmäisen epätodennäköistä, että olosuhteet säilyisivät edes nykyisellään. Tästä kun mennään vain huonosta vielä huonompaan. Kompromissia kompromissin perään. Vahvan hallituksen voimme jo unohtaa. Ja sitä tarvitsisimme.


PS.
Miten mahtaisivat kaikki puolueet nyt suhtautua, jos protestoijat olisivat malttaneet protestoida ja massiivisen äänivyöryn olisikin saanut JOKU MUU?


Share

Pitäisikö arvata?

11.05.2011 - 20:25 | hakki | Politiikka
Nyt kun sinipuna on löytänyt toisensa, myös viherpeipposet, kristilliset ja RKP löytävät toisensa? Ja kyllähän siitä enemmistö siunautuu.
Vaan mikä mahtaa olla hyöty meille taviksille?
Share

Työttömättömät kansanedustajat

11.05.2011 - 10:42 | hakki | Politiikka, Farssi
Itku pitkästä ilosta? Käveleekö eduskuntaryhmä Soinin yli? Syrjäyttääkö EU Suomen demokratian? Tuhoaako persujen voitto euron? Ensimmäisetkö viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisksi? Tutkimattomia ovat politbyrokratiamme tiet.
Varsinainen sekasotku onkin saatu synnytettyä kun vaalitulosta yritetään muuttaa hallituspaikoiksi. Se mikä kansalaisille oli selkeä valintatilanne, on nyt muuttunut puolueitten poliittiseksi peliksi. Ja siinä ei tunnetusti edes kansan vaaleissa ilmaisemalla mielipiteellä ole enää merkitystä. Tässä apparaatissa toimivat ihan toiset lait. Kateus, ahneus ja itsekkyys.
Enpä voi kuin uudestaan toivoa, että Puolueet on saatava pois politiikasta. Kuurupiiloa leikitään, kuka milläkin tavalla. Eikä lopullisen ratkaisun laatu selvästikään ainakaan parane siitä, että puoluekoneistot taas pääsevät kansan tahtoa tulkitsemaan. Nykyisellään valitut kansanedustajat vastaavat kansanedustuslaitoksen tuloksesta kansalaisille seuraavissa vaaleissa. Mutta edes nyt, vajaa kuukausi vaalien jälkeen, yksittäisten kansanedustajien mielipiteillä ei enää ole painoa. Painoa on enää puolueilla. Niillä taas ei ole tulosvastuun häivääkään.
Kun KMS osti edellisvaalit ja sen selvittelyä vitkuttivat erityisesti kepu ja kokikset syntyi hallitus, joka toimi kuin rampa ankka toimintansa viimeiset kaksi vuotta. Viimeisen vuoden toimitusministeriö hukkasi lopullisesti kupletin juonen ja kaikki hallituspuolueet kärsivät murskatappion. Nyt vähiten tappiota kärsinyt, mutta suurimmaksi päätyneen puolueen puheenjohtaja tekee sirkustemppuja saavuttaakseen henkilökohtaisen unelmansa, pääministeriyden. Syntyy tunne, että hän ei vain ymmärrä. Ehkäpä ymmärtämättömyyttään niitä temppuja tekeekin?
Jos ei puolueita saada pois politiikasta, ne on saatava tulosvastuuseen. Ja se on tehtävissä siten, että palataan demokratian juurille ja hyväksytään kansalaisten tahdon toteuttaminen yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohdaksi. Puoluemonopolista on luovuttava. Se on jo nyt, siis noin sadassa vuodessa, rapauttanut  kansan tahdon toteutumisen. Meidän on päästävä pois siitä, että vaalien välillä Eduskunnan on ensin nautittava puoluetoimistojen luottamusta ja sitten, kun ne ovat onnistuneet itselleen sopivimman hallituksen lobbailemaan, Eduskunnan on nautittava hallituksen luottamusta.
Milloinkohan vastavalittu Eduskunta aloittaa varsinaisen työnsä?
Share

Inhimillinen tapa käydä sotaa?

10.05.2011 - 08:47 | hakki | Politiikka, Johtaminen
Pari kuukautta sitten YKn turvaneuvosto valtuutti halukkaat sotimaan Muammar Gaddafia vastaan. Tai oikeammin puolustamaan ns. kapinallisia Gaddafin hyökkäykseltä. Ja NATO lähti leikkiin. Sitä on nyt jatkunut kohta kaksi kuukautta. Taisteluja on käyty Saharassa varmaan yhtä suurella intohimolla kuin Rommel aikoinaan. Kuitenkin NATO ampuu ja pommittaa Gaddafin joukkoja. Gaddafin joukot ampuvat ja pommittavat kaikkia ja ns. kapinalliset Gaddafia. Sodankäyntiä vaikeutetulla asteikolla?
Tappioita ei liene vielä laskettu? Mutta sisällissodat ovat verisiä, kuten kokemuksesta tiedämme. Tuhansia vai kymmeniä tuhansia vai peräti satoja tuhansia? Tästäkö uusi demokratian vientibrandi?
Lähdettäisikö seuraavaksi vientimatkalle Syyriaan?
Share

Tuomiopäivän sekoilua?

07.05.2011 - 08:35 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Raha & valta

Osama Bin Ladenin tappaminen , Euron ja EUn pelastaminen ja Suomen hallitusneuvottelut, kaikki samalla viivalla.0 0 0 . . .  Kaikissa piiri pieni pyörii ja yrittää siinä ohessa osoittaa ulkopuolisille tavisten massoille, että juuri he ovat niitä vastuullisia poliittisia päätöksentekijöitä. Kaikissa kolmessa tapauksessa on myös selvästi käynyt ilmi, että vastuullisuudesta ei ole puhettakaan. Oma ja oman porukan etu ovat pelin säännöt.  Muulla ei ole väliä.
Barak Obaman uudelleenvalinta tuntuu vaativan Lännen Lain hyväksymistä? Globaalisti. Lisäksi tappamista seuranneiden erisisältöiset lausunnot näkemästään,  panevat epäilemään läsnä olleiden arviointi-, jopa  havainnointikykyä. Ristiriitaisilla ja toisensa kumoavilla kuvauksilla tapahtuneesta ja kyvyttömyydellä hallita niinkin yksinkertaista asiaa kuin tapahtuneesta tiedottaminen, on jo nyt rapauttanut uskon ainakin siihen, että USAta johtaisivat niin ammatillisesti kuin eettisesti pätevät ihmiset, joiden toimintaa ohjaisivat inhimilliset periaatteet. Sen kieltämättä osoitti jo ensimmäinen valokuva, jossa lynkkausjoukkio katseli aikaansaannoksiaan.
EUssa on 27 jäsentä, euro-alueessa 17. Meneillään oleva kriisi koskee niitä kaikkia. Päätöksiä tuntuvat tekevän lähinnä kolme suurinta: Saksa, Ranska ja Iso Britannia, mitä nyt eilen ilmeisesti Espanjakin otettiin mukaan. Solidaarisen yhteisvastuun ja demokraattisen päätöksenteon osoitus? Koko prosessista on rakentunut näiden valtioiden ja Espanjan pankkien pelastusoperaatio. Ja vielä siten, että laskun maksuun osallistuvat epäsuhteisesti muut EU ja euromaat. Pitkittyessään prosessi jatkuvasti mutkistuu, mutta alkuperäistä pienempien EU-maiden kannalta epäoikeudenmukaista ratkaisuaan eivät muuta sen paremmin Angela Merkel, Nikolas Sarkozy kuin David Cameron. Miksi?  Uskovatko he todella voivansa pakkosyöttää ratkaisunsa meille muille? Jatkuvasti?
Kansa protestoi Suomen Eduskuntavaaleissa persut keskeiseksi hallituspuolue vaihtoehdoksi. Suurimman puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen näyttää olevan valmis kääntämään maat ja taivaan ja panemaan vielä säilyneen parlamentaarisen demokratian ja omankin arvonsa rippeetkin ylösalaisin pitääkseen huolta siitä, että persut pääsevät mukaan hallitukseen. Itse hän on kynnyskysymykseksi nostanut puolueiden kannan EUn Portugal-pakettiin. Jos persut eivät siihen suostu jommankumman olisi syytä väistyä? Ei vastakkaisten tavoitteiden toteuttamiseen mikään hallitus pysty. Ei ainakaan saman aikaisesti. Ei edes Suomessa.
Olisiko niin, että olemme nyt kehittäneet edustuksellisen demokratian tasolle, jolla se ei enää toimi kansalaisten yleisten ja yhteisten asioiden tehokkaana hoitajana? Vastaus taitaa olla: KYLLÄ. Puoluepolitiikasta on tullut leimallisesti valtapolitiikkaa ja eduntavoittelua. Olisiko silti vielä aikaa, edes mahdollista kehittää politiikkaa takaisin lähtökohtiinsa? Sillä meidän tavisten kannalta se on edelleen vähiten huono kaikista kehittämistämme hallintovaihtoehdoista.
Share

Mitä Mari ja Jyrki ovat Brysselissä sopineet? Ja kenen nimissä?

04.05.2011 - 13:25 | hakki | Politiikka, Johtaminen
Joillakin on tavattoman suuri tarve päästä Kaliffiksi. Jos ei se onnistu tavanomaisin keinoin, sen on onnistuttava muuten. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun hallitustunnustelijan venkoiluja seuraa.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että taloudellisesti kyse on "pikkuasiasta" ( jos kaikki menee hyvin) ei voi kuin ihmetellä minkälaisiin, jälleen suorastaan demokratiaa halveksittaviin menettelyihin puolueet, tässä tapauksessa kokikset, ovat valmiita turvautumaan toteuttaakseen haaveensa ja unelmansa. Ja tämä siitä huolimatta, mitä kansalaiset aivan ilmeisesti ovat äänestäessään tarkoittaneet.
KMS jupakasta kokikset selvisivät, kuin ihmeen kaupalla äärimmäisen pienin vaurioin. Varsinkin, kun ottaa huomioon heidän edustajien vastaanottamien vaalirahojen määrän ja passiivisuuden yksityiskohtaisten ilmoitusten jättämisessä. Samoin, kun ajattelee siinä yhteydessä voimakkaasti esille nousseita kokiksia varsinkin suhteessa kepuleihin, he ovat  hyvin kilpailleet ykköspaikasta.  Mutta huomattavasti huonommin on loka tarttunut. Niin kokiksiin yleensä kuin Jyrki-boyhin erityisesti.
Nyt alkavat venkoilut tulla sietokyvyn rajoille. Hallitustunnustelijan olisi korkea aika yksityiskohtaisesti kertoa kansalaisille mitä  Brysselissä on sovittu, ja mihin edellinen hallitus tai sen edustajat tai heidän edustamansa puolueet ovat sitoutuneet.  Muutenhan seurauksena on uusi "vaalirahajupakka" ennen kuin edes uutta hallitusta on saatu kasaan. Ja sen seurauksena taas, nyt 4 vuoden odottelu, ennen kuin mitään voidaan omille asioillemme tehdä.
Vai vastuullisia puolueita?

Share

Kansainvaellukset eivät ole alkaneet. Ne ovat menossa. Olleet jo pitkään.

Eikä niitä voi estää sen paremmin lakeja ja asetuksia kiristämällä kuin muureja rakentamalla, veneitä upottamalla tai ulos kärräämällä, tavalla millä tahansa. Kirjoitin aiheesta mm. 31.03.2009 otsikolla Festung Europa.
”Siirtolaisia kuljettanut laiva upposi Libyan edustalla” kertoo uutinen Hesarissa 31.3. Yksi palsta, parikymmentä senttiä. Yli 200 siirtolaisista, oikeastaan kai pitäisi puhua laittomista maahanmuuttajista kuoli. He olivat pyrkimässä Euroopan Unionin alueelle ilmeisesti työtä tekemään. So what? Pysykööt Afrikassa. Eikö?

Muutaman viime vuoden aikana moisia uutisista on tullut aivan liian usein. Siksi niihin ei enää kiinnitä huomiota. Niistä on tullut pikku juttuja. Yksin Italian rannikolle saapui viime vuonna lähes 37 000 laitonta maahan pyrkijää.

Enimmät tragediat on kuitenkin kuultu Atlannilta. Siellä kohteena ovat Kanarian saaret. Tai sitten manner-Espanja. Eikä kyse sieläkään ole ollut turistimatkoista. Vuotava avonainen moottori- tai soutuvene, kymmenillä ihmisillä täyteen pakattu. Tai repaleinen vuotava kumivene. Mukana ehkä oli vettä ainakin ensimmäiseksi päiväksi? Miehiä, naisia ja lapsia.

Kuinkakohan kauan me pystymme ylläpitämään Euroopan linnoitusta hunnien laumoja vastaan? Onko meillä siihen oikeus? Onko se oikein?
Sen jälkeen ovat, edellisten lisäksi matkalle Eurooppaan lähteneet ainakin tunisialaiset, libyalaiset ja kynnelle kykenevät syyrialaiset. Varmasti joukkoon mahtuu myös algeerialaisia, marokkolaisia, epyptiläinen... ja mitä niitä muita sieltä Afrikasta ja Arabiasta löytyy. Ja miksi?
Ilmeisesti he vielä pitävät Eurooppaa omana Elodradonaan paratiisina, jossa maito ja hunaja virtaavat? Eivät ole vielä kuulleet, että Eurooppa on hyvää vauhtia ajatumassa epäsopuun ja sen seurauksen konkurssiin? Heihin asti ei vielä ole valunut tietoisuus siitä, että maailmanjärjestys on muuttunut? Nyt hyvinvoinnin aurinko nousee taas Idästä. Sieltä, missä ihmisten valtaosa, siis köyhät kuluttajat ovat. Siis ne, joilla pitäisi olla edes oikeus tavoitella ns. länsimaista elämän tai vaikka elämisen tasoa.
Mitä mahdollisuuksia meillä eurooppalaisilla olisi yrittää suunnata kansainvaellukset sinne missä mahdollisuudetkin ovat? Siis minne tahansa muualle kuin tänne.
Share

Ben suomalaisten kansallisen yhteistunnon asialla

03.05.2011 - 08:02 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Johtaminen
Va. Eduskunnan puhemies (miten ihmeessä mahtavat toimia, jos Jurki-boysta ei leipoudu pääministeriä) aloitti tilapäiseksi arvioidun pestinsä räväkästi.
"Suurten yritysten johtajien tulot, erorahat ja eläkkeet ovat kohonneet aivan omiin, suomalaiselle yhteiskunnalle aiemmin vieraisiin sfääreihin. Näiden miesten, yleensä kyse on juuri miehistä, pelkkä peruspalkka on jo järjestään reilusti – yleensä moninkertaisesti – suurempi kuin esimerkiksi Suomen pääministerin palkka. Sen lisäksi he vaativat itselleen ja käytännössä päättävät toinen toisilleen sellaisia optioita, osakepalkkioita ja muita niin sanottuja kannustimia, joilla ei ole mitään tekemistä maltin, kohtuuden tai oikeudenmukaisuuden kanssa. Amerikasta omaksutuilla opeilla perustellaan, että suurikaan palkka tavanomaisilla bonuksilla ei riitä kannustamaan täysimääräisesti työntekoon tai sitouttamaan vahvasti omaan työhönsä.
Kaiken kaikkiaan uskon, että perinteinen suomalainen kohtuuden yhteiskunta on kaikkien suomalaisten – myös kaikkein suurituloisimpien - yhteinen etu."
Ja eilisessä A-studiossa hän jatkaa Ristiretkeään:
"Uusi hallitus voi ja sen tulisi kutsua keskeiset suomalaiset omistajatahot, eli yhtäältä valtion ja toisaalta työeläkeyhtiöt ja ehkä jotkut suurimmat rahastot, säätiöt saman pöydän ääreen, missä pyrittäisiin sopimaan siitä, että pahimmista ylilyönneistä pyritään pääsemään eroon, Zyskowicz ehdottaa. On täysin mahdollista, että tällaisen pöydän ääressä esimerkiksi sovittaisiin, että luovutaan Suomessa optioista kokonaan, ellei ole jotain aivan erityisen painavaa, poikkeuksellista syytä jonkun yhtiön tai henkilön kohdalla, Zyskowicz huomauttaa"
Eikä perusteluissakaan ole moitteen sijaa:
"Joku voisi kysyä, kuinka vaikeaa hommaa on olla suuren työeläkeyhtiön toimitusjohtaja, jos sen rinnalla pystyy toimimaan vielä kolmen pörssiyhtiön hallituksessa. Vai onko se hallitustyöskentely niin vähän vaativaa? Ja jos se on niin vähän vaativaa, miksi siitä maksetaan aivan älyttömästi?
Lailla päätetään maksusta, ja työeläkeyhtiöiden kilpailu keskenään on käytännössä hyvin vähäistä, jos ei laillisin keinoin jopa olematonta"
Toivottavasti Ben vie Ristiretkensä voitolliseen päätökseen, eikä hänestä tule Sancho Panzaa. Tuollaisia mielipiteitä omaava kansanedustaja on kunniaksi mille maalle tahansa. Sääli, että migreeni kuulemma estää va. toimen muodostumisen vakinaiseksi.


Share

Maailmako on tänään turvallisempi paikka?

02.05.2011 - 20:22 | hakki | Politiikka, Ihminen

Ote Osama Bin Ladenin tappamista koskevista uutisotsikoista juuri nyt omalla iGoogle Firefox sivulla.0 0 0 . . .

Maailmalla pelätään terroristien kostoa
Surmatun Bin Ladenin henkilöllisyys varmistettiin DNA-kokeella
Stubb: Maailma on astetta turvallisempi paikka
Uutiset Osama Bin Ladenin kuolemasta hetki hetkeltä
Osakekurssit nousivat Osaman surman jälkeen
World  'safer'  without Bin Laden
Al-Qaeda's remaining leaders
Joy and fear in US
Twitter user unknowingly reported bin Laden attack
What's next for al Qaeda?
Death of bin Laden brings healing to old wounds
Osama bin Ladenin kuolemalla viritetään hakukoneansoja

Uskommeko todella moiseen? En ainakaan minä oikein jaksa uskoa, että Obaman tai talebanien opetuslapset heittäytyisivät maahan ja, meidän mieliksemme, ripottelisivat tuhkaa päällensä. Itse asiassa jenkit taisivat juuri luoda uuden marttyyrin ääri-islamisteille.


Share

Osama Bin Laden in memoriam

02.05.2011 - 09:26 | hakki | Politiikka, Media
Kosto on harvoin oikeudenmukaisuutta mukanaan tuova toimenpide. 0 0 0 . . .
Ja Barakin sanoin taistelu terrorismia vastaan jatkuu. Edes ristiretkillä, eikä varsinkaan niillä, terrorismia saada lopetettua eikä oikeudenmukaisuutta toteutettua. Tarkoittaako muistopuhe vakuutusta sotatilan jatkamisesta tästä iäisyyteen?  Terrorismi on sana sanojan huulilla.
Eikö parempi tulos olisi sittenkin saavutettavissa yrityksillä tulla toimeen toistemme kanssa?


PS.
Vai olisiko sittenkin ollut vain enneltaehkäisevä toimenpide?
Share

Hätäillen tulee vain kusipäitä kakaroita

02.05.2011 - 07:31 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Johtaminen, Raha & valta
Eikä toteamus todellakaan liity Vappuaaton yön kylmyyteen.
Hallitustunnustelija J.Katainen on useampaan otteeseen kertonut, että lähipäivinä on pakko päättää Suomen kannasta EUn Portugalin tukitoimiin. Ja siitä päätellen, miten hän ja edellinen päämimisteri M. Kiviniemi ovat julkisuudessa asiaa käsitelleet on ilmeistä, että heidän mielestään Suomen pitäisi sovinnolla sopeutua Saksan, Ranskan ja Ison Britannian sille varaamaan rooliin. Kaksinkertaistaa takausvastuunsa 8 miljardista 16 miljardiin.
Tällainen asiaa sivusta seuraava voisi jopa luulla heidän jo lupautuneet "hoitamaan" asian, jos heistä riippuu. Virallinen päätös on kuitenkin meillä tehtävä Eduskunnassa, eikä se välttämättä pidä tarkoituksenmukaisena hoitaa asiaa heidän ehdottamallaan tavalla. Tätä ennaltaehkäisemään J.Katainen lienee liittänyt kysymyksiinsä eduskuntaryhmille viimeisen:
c) Oletteko valmiit hyväksymään Suomen jo tekemien sitoumuksien loppuunsaattamisen euroalueen sekä Suomen vakauden, talouskasvun ja työllisyyden turvaamiseksi?
Mitä sopimuksia Suomi on jo tehnyt? Näissä leikeissä ei entisen pääministerin ja valtionvarainministerin sana paljoa paina, varsinkaan kun kumpikin on kärsinyt tappion ja juuri täysin vastakkainen kanta on käydyissä Eduskuntavaaleissa voittanut. Tässäkö uuden "kansalaisurotyön" paikka? (Saattaisiko peräti olla niin, että Kataisen pääministeriys kaatuukin juuri tähän kysymykseen?)
On kuitenkin muistettava, että kannanotollamme tuskin on kovasti vaikutusta EUn päätökseen. Eniten se saattaa vaikutta meihin itseemme ja yhteistyöhömme EUn jäsenvaltioiden kanssa. Pahimmillaan meille jää käteen Musta Pekka ja tunnemme ainakin kukkarossamme seuraavan kerran EU-tukia ja jäsenmaksuja määrättäessä.  Siis jos hyvin käy, eikä sen paremmin euro kuin EUkaan tähän päätökseen kaadu. Ja tuskinpa.
Mutta kansallisvaltion täytyy ajatella myös itseään. Ja varsinkin silloin kun ne paperit joihin sen edellytetään nimensä panevan ovat perusteiltaan kyseenalaisia. Sillä Musta Pekka voi olla muodoltaa myös toisenlainen: taatut valtiot ajautuvat konkurssiin, takaukset tulevat maksuun, pääomapanos pysyvään järjestelyyn menetetään ja euro valuuttana purkautuu. Olen aiheesta muutamankin yksityiskohtaisemman artikkelin kirjoittanut. Viimeksi tämän kuukauden aikana:
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23513/timo-vie-ja-muut-vikisee-mukaanluettuna-jyrki-boy-ja-jutta
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23491/johan-pomppas
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23431/pilkotaan-ensin-pankit-ja-finanssitalot
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23188/pankkeja-ja-poliitikkoja-on-taas-turvattu
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23113/ahneuden-edistaminen-kannattaa
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/23077/vain-numeroita-paperilla
Ja nyt sitten tulevat esille tiedot 16 suuren kansainväliseen pankkiin kohdistuvista rikosepäilyistä (enkä todellakaan löydä nyt linkkiä) juuri sillä alueella, joilla ne ovat mahdollisesti yrittäneet pienentää maariskejään. Samalla EU alueen inflaatio on kovassa kasvussa ja työttömyys säilyy korkealla tasollaan, ellei syvene sekin. Yhdessä ikääntyvän ja teollisuudeltaan taantuvan Euroopan kanssa, en voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen.
Suomen ei pidä hyväksyä nyt olevaa esitystä Portugalin pelastamiseksi. Eikä edes vain siksi, että me edelleen säilyisimme EUn mallioppilaana. Vaan siksi, että hinta on meille liian suuri. Kun Saksan, Ranskan ja Ison Britannian pankit ovat myöntäneet eri valtioille (ehkä Suomi mukaan lukien) luottoja, joita ei olisi pitänyt myöntää, näiden maiden pankkien ongelma on ensisijassa ihan heidän omansa ja toissijaisesti niiden valtioiden ongelma, jossa he toimivat. Valtioiden ongelma puutteellisen lainsäädännön ja valvonnan johdosta. Hoitakoot he vaikka ihan itse omat pankkikriisinsä ja -tukensa. Niin ovat muutkin saaneet tehdä.
En tarkoita, että Portugali olisi jätettävä omillaan toimeen tulemaan. Mutta sen rahoitustarpeet ovat hoidettavissa ilman, että Suomi kaksinkertaistaa nykyiset sitoumuksensa. Jos Saksa, Ranska ja Iso Britannia (jotka edustavat noin 40+ % EU väestöstä) eivät suostu vastaamaan pankkiensa virheellisistä rahoituspäätöksistä edes siihen pisteeseen, mihin ne ovat ylilainoittaneet PIIGS maita, ei ongelmaa voi siirtää myöskään valtiolle, joka edustaa 1 prosenttia EUsta.
Nyt on sekä kansallisesti että EU-lähtöisesti KORKEINTAAN hitaan kiiruhtamisen paikka. Olisi nimittäin korkea aika jonkun rauhassa miettiä mihin tämä kaikki voi johtaa. Aivan ilmeisesti siihen ei ole Suomen puolueiden nokkahenkilöistä.





Share