Helmikuu

 

 

Valistuneiden diktaattorien aikaan?

23.02.2011 - 10:13 | hakki | Politiikka, Ihminen, Johtaminen

Meillä poliittista päätöksentekoa demokratiassa arvostellaan yleisellä tasolla tehottomaksi ja hitaaksi, ja tällä hetkellä erityisesti kansalaisten tahdosta irtaantumisesta, "mulle-sulle" jakopolitiikasta ja korrupuneisuudesta eli yhdessä arvioiden kalliiksi ja kyseenalaiseksi.

Globaali markkinatalous yhteiskunnallisen toimivuuden ihanteena, kärsi konkreettisesti konkurssin finanssimarkkinoiden romahtamisen seurauksena. Velkavetoinen rahatalous on osoittautunut eriarvoistavaksi kapitalismiksi ja sosialismin painotetuksi "tasa"jaoksi, samanaikaisesti. Kummankin ismin huonoimmat puolet yhdessä paketissa. Voitot yksityistetään harvoille ja tappiot kansallistetaan lopuille.

Samalla Kiina hyödyntää länsimaiden ahdinkoa häikäilemättä, noudattamalla rusinat pullasta taktiikkaa. Valuutta aliarvostettu, vaihtotaseylijäämää vaikka toisille jakaa, valuuttavaranto tähtitieteellinen ja omat ostosmatkailijat joka puolella maailmaa. Ostamassa kunnioitusta ja kannatusta, työtä ja yrityksiä. Ei riitä, että työt siirtyivät Kiinaan. Nyt halutaan viedä myös ideat, liikeideat ja patentit. Ja meillä länsimaissa "mulle-heti-kaikki-nyt,-muista-viis" ajattelun omaksuneita myyjiä riittää.

Demokratiaa on yritetty viedä sinne tänne ja joka paikkaan ja asiaan. Sekä suostuttamalla että pakolla. Jälkimmäinen ei ainakaan ole osoittautunut menestykseksi. Siirtymisiä on tapahtunut varsin vähän. Nyt vaikuttaisi siltä, että arabien suuret massat haluavat – ei vaan – vaativat demokratiaa. Monet jopa henkensä uhalla. Tunisia, Egypti, Libya, Algeria, Marokko, Sudan. Ja sitten vähän kauempana Jemen, Bahrain, Iran ja mitä niitä onkaan.

Ovatko ”Euroopan pehmeän alavatsan” – Pohjois - Afrikan – viimeaikaiset tapahtumat kansan kaipuuta demokratiaan? Vai kyllästymistä nykyjohtoon, joka on jo aivan liian kauan kansalaisia kiusannut? Etsitäänkö demokratiaa vai uutta valistunutta diktaattoria? Kumpi saadaan, halutaanpa kumpaa tahansa?

8 kommenttia

Uutta politiikkaa?

19.02.2011 - 14:28 | hakki | Politiikka

Eduskuntavaalikampanja 2011 saa päivä päivältä yhä hauskempia piirteita.
0 0 0 . . .
Ensin Katainen ilmoitti olevansa sitä mieltä, että persuille kuuluu paikka kolmen suuren vaalitentissä. Ei niin, että joku muu tiputettaisi vaan niin, että suuria olisikin neljä. Sitten hän totesi, että mahdollisia pääministeripuolueita onkin neljä, yksi niistä persut. Nyt viimeksi hän pitää itsestään selvänä, että Timo Soinista tulee pääministeri, jos perussuomalaiset on tulevien eduskuntavaalien suurin puolue. Kas kun ei samalla ilmoita kannattavansa Soinin pääministeriyttä.
Samalla Jutta Urpilainen potee jossain demarien tilaa. Puheenjohtajuuskaan ei ole varmaa vaalien jälkeen. Mutta ilmaisee samalla, että puolueella ei ole hänen lisäkseen muita päämisteriehdokaita. Kas kun ei samalla ilmoita, että demareita ei ainakaan tule äänestää, takkiin tulee.
Mutta onneksi on yksi puolue, joka ei anna vastustajille - siis muille puolueille - tippaakaan etulyöntiasemaa. Jossain sentään vielä politiikan kaikki keinot tunnetaan ja niitä käytetään raskaimman mukaan, mikäli mahdollista.

PS.
Onko tämä politiikkaa, uutta matematiikaa, Suomen Idols vai BB-talon traileri

34 kommenttia

Kansakunnan virhemarginaali

18.02.2011 - 10:15 | hakki | Politiikka, Johtaminen

Nyt puhuvat lehdissä jo neljästä suuresta. Kaikki ne neljä mahtuvat galluppien virhemarginaalin sisään, eli ovat samalla viivalla nyt. Ottaen huomioon sen vauhdin, jolla gallupit muuttuvat päivä päivältä persummiksi pidän todennäköisenä, että suurin ryhmittymä Arkadianmäellä näitten vaalien jälkeen edustaa Timo Soinin vaalikoneistoa.

Ainoastaan Timo Soinin pikainen paljastuminen samanaikaisesti sekä homoksi, pedofiiliksi, eläimiin sekaantujaksi ja rietasta kaksoiselämää eläväksi saatananpalvojaksi voisi ehkä nykyisen kannatuskierteen kasvun pysäyttää. Mutta sekään tuskin jo tapahtunutta siirtymää hävittää. Kansa siis saa Messiaansa. Protestista nykymenolle kasvaa hyppy tuntemattomaan.

Puolueesta persujen osalta on vielä turha edes puhua. Porukka, joka tulee liikkeen siivellä valituksi on hyvin sekalainen ja varmaan arvaamatonkin seurakunta. Vähän kuin vihreä liike vielä neljä vuotta sitten. Kopioiduista politiikkaohjelmista ja varsin vähäisistä julkisista kannanotoista ei niistäkään voi vielä mitään ryhmän tulevasta linjasta päätellä. Mutta varmaa on, että pelkillä sutkauksilla ei neljää vuotta pysty johtamaan. Sen verran sekaisen pesän he perivät.

Kuten joku kolumnisti sattuvasti totesi, vaalien tulos on ilmeisesti "kansalaisten kohotettu keskisormi" koko puoluelaitokselle, pettymyksen ja turhautumisen osoitus demokratian toimivuuteen. Kuten vastaavanlaisessa tilanteessa noin 80 vuotta sitten. Entiset "kolme suurta" ja yksi pienpuolue saavat tuloksesta syyttää yksin itseään. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, me kansalaiset saamme maksaa viulut.

PS.
On turha kuvitella, että itsensä rötösherrojen kiinniottajiksi leimautunut tietävän kansan vaalimenestys ainakaan äänestysvilkkauden puutteeseen kaatuisi. Tai ainakaan sellaisen äänestysvilkkauden, joka jättäisi hypessä elävät uusherännäiset nukkuvien riveihin. Ennemminkin voi tapahtua juuri päin vastoin.

14 kommenttia

Ei Mari Matista ja Maurista parene

16.02.2011 - 17:03 | hakki | Media, Poliittiset puolueet, Corruption, Uutiskommentit

Matti pääsee siis kuin koira veräjästä. Ei siksi, ettei olisi jääviyssäännöksiä rikkonut vaan siksi, ettei moinen kuulemma ylitä syytekynnystä. Vähän samaa kuin  41 kansanedustajaa, joista valtaosa jätti virheellisen vaalirahoitusilmoituksen,  mutta ei heitäkään mistään syytetty. Mitä me pienistä sanoo virkaatekevä Perustuslakioikeus. Siis kaverit. Kyllä veronmaksaja maksaa.
Maria taas ei mikään uhkaa. Vielä. Mutta oireellista ehkä, että googlesta haetaan harva se päivä ja useamman kerran mitä ihmeellisiä kirjainyhdistelmiä. jakk, jalasjärvi, kiviniemi, mari, perinnät, kupru jne. jne. On haettu jo kauan. Sielläkö se lautakasa luuraa?
Noin 31 miljoonaa euroa odottaa toimenpiteitä. Niin ja julkaisemattomat vaalirahoittajat. Saapa nähdä onko Marikin tehnyt Mauri, saanut synninpäästön ja sopinut asiat hissukseen oikeuskanslerin kanssa?


PS.
Huomasit varmaan, että Suomen perustuslakia vaihteeksi muutettiin? Vaikka mitäpä me pienistä.

9 kommenttia

Stepen Elop and a licence to kill

16.02.2011 - 09:47 | hakki | Työelämä, Johtaminen

Oliko niin, että osakeyhtiössä toimitusjohtajan ensisijaisena tehtävänä on osakkaiden osakeomistuksen kasvattamain? Tai ainakin säilyttäminen? Jos se on, ihmettelen minkä oppilaitoksen tai elämänkokemuksen antamien johtamisoppien mukaan Stephen Elop toimii? Jos hän edellytti ja toivoi saavansa aikaan dramaattisen vaikutuksen, hän kyllä varmasti saavutti tavoitteensa. Jopa ylitti.
Ensimmäinen varsinaisen ulostulo ja parin päivän kuluttua osakkaiden omaisuudesta on hävinnyt vajaat 20 %. Miljardeja euroja. Yksi YKn jäsenvaltio on julkitulon jäljiltä sekaisin.  Asianomaisen valtion edustaja peräti vaatii yhtiötä kantamaan vastuunsa, vaikka tähän asti lähinnä yhtiö on vaatinut edustajiensa suulla valtiota kantamaan vastuunsa. Ja on tottunut saamaan haluamansa.
Jos hetkeksi unhtaa Schumpeterin ja hänen Luovan Tuhonsa, ei voi kuin ihmetellä mitä ja kenen etua palvelee se, että uudistumisen ja kehittymisen nimissä ensin tietoisesti tuhotaan kaikki se, mitä aiemmin on onnistuttu rakentamaan?  Brandeja ei hetkessä rakenneta, eikä ihmisiä yhdistetä. Oli Nokia, sen ihmiset ja tuotteet ihan missä kunnossa tahansa, kovin on outo strategia Elopilla. Kenet hän uskoo saavansa toteuttamaan visiotaan? Vai eikö hän tarvitse siihen muita kuin itsensä? Harvoin olen kuullut motivoinnista enkä varsinkaan innostamisesta, joka tapahtuu kuolemantuomioita jakaen.
Luottamusta on vaikea saavuttaa. Kansainvälisillä markkinoilla varsinkin. Mutta se on ilmeisen helppo tuhota. Ja luottamuksen voi menettää vain kerran. Siitä alhosta nouseminen se vasta johtajuutta vaatiikin.
Ei tule mieleen montaa lentävää lausetta, jotka olisivat olleet vaikutuksiltaan yhtä merkittäviä. Kaksi tulee ; "Se pyörii sittenkin." ja "Ei koske meitä." Kumpaa meidän pitäisi uskoa?


PS.
Kun vanhaan hyvään aikaan kansa hiljentyi henkeään pidätellen odottamaan Nokian kvartaalituloksen julkistamista, se nyt hiljentyy kuuntelemaan poistuvan Nokian hallituksen puheenjohtajan viestiä A-plussasta tänään klo 21.40. Saako kansa lohtua, munkkilatinaa vai johtajuutta?

PPS.
Luottamuksen voi menettää vain kerran.

7 kommenttia

Riippuvuus Nokiasta tappaa meidät?

15.02.2011 - 10:08 | hakki | Hyvinvointi, Crises, Osaaminen, Työ & bisnes, Raha & valta

Neljä vuotta sitten, 16.3.2007 kirjoitin artikkelin aiheestä Lukumäärä tuo laatua. Siitä muutama mielestäni edelleen tärkeä näkökulma (sanojat löytyvät linkistä):
”Suomen isoin yksittäinen uhka on Nokia. Riippuvuus Nokiasta tappaa meidät, jos ei tänään, niin ensi viikolla. Meidän on paras kehittää nopeasti korvaavia toimintoja." Toivottavasti ne, jotka ovat olleet vastuussa ovat huolehtineet siitä, ettei lausumaa ole nytkään otettava aivan kirjaimellisesti.
”On tärkeää, että meillä on myös vahva teollinen pohja. Teollisuus ja tutkimus eivät voi olla erillään toisistaan.” ja ”Suomessa on aika hyvä tilanne sikäli, että on tajuttu laajalti, että meidän on tehtävä jotain uutta. Vaalien jälkeen muodostettavalla hallituksella on kaikki tarvittavat paperit pöydällä, sen on päästävä käytännön tekoihin.”
Voimme tietysti kysyä ovatko viimeisen 8 tai edes 4 vuoden aikana harjoitettu politiikka, erityisesti elinkeino-, teollisuus- ja innovaatiopolitiikka massiivisine elinkeinotukineen ollut tarkoituksenmukaista vai yhtä tyhjän kanssa? Suuruusluokkana olemme, vain menneet 4 vuotta laskien, käyttäneet näihin tukiin noin 15 - 20 miljardia paiskottuna sinne tänne, ympäri Kehittyvien Maakuntien Suomea. Kaikille alueille. Vastaakohan tulos panosta?

Nopeasti ei silloinkaan tarkoittanut paniikkia. Mutta Nokiat eivät synny hetkessä. Eikä niitä noin vain synnytetä edes virkamiesten tuilla ylläpidettävissä yrityshautomoissa. Kaikessa fokusointi-, keskittämis-, täsmäilyinnossa on muistettava, että meidän kykymme määrätä tulevaisuutta on äärimmäisen pieni. Ainoa tuloksekas tapa on antaa mahdollisimman monien kukkien kukkia. Vain silloin voi valita sen kauneimman. Lukumäärä tuo laatua."

Suomi ei elä pelkällä tiedolla ja osaamisella.

Suomi elää vain työllä ja tekemisellä.

18 kommenttia

Vietiinkö meiltä Nokia?

14.02.2011 - 10:55 | hakki | Hyvinvointi, Johtaminen, Crises, Raha & valta

Käypä Nokialle ihan miten tahansa pitää toivoa, että me otamme siitä opiksi. Vaikka sitten tuntuisi, että liian myöhään.
0 0 0 . . .
Kun kansallinen kansalaisten omistus on poistunut, ei demokratia enää toimi. Markkinoilla määrää se, jolla on riittävästi pelimerkkejä.
Kansallinen kansalaisten tasa-arvo ei ainakaan vielä ole taipunut kansainväliseen kansalaisten tasa-arvoon. Markkinatalouteen demokratia istuu vain välineellisesti. Se on demokratian toimivuuden turvaajana toiseksi tärkein edellytys. Kansakunnalle tärkeintä on työ.

12 kommenttia

Kahdesta kalkkunastako yksi kotka?

12.02.2011 - 08:35 | hakki | Työelämä, Hyvinvointi, Johtaminen, Työ & bisnes, Raha & valta

Vai vain uusi ja entisiäkin isompi kalkkuna?

Joku jo tuota kuvausta tarjosikin. Ei kahdesta byrokraattisesta kivettymästä välttämättä ketterää ja dynaamista uutta teollista hypeä rakenneta? Eikä nopeasti ainakaan.

Mutta se tuskin on meidän suomalaisten keskeinen pohde. Meillä kysymykseksi alkaa konkretisoitua kansallisen olemassaolomme mahdollisuus globaalin liberalistisen markkinatalouden maailmassa. Sillä Nokia on maamme kehityksessä vain viimeisin oire, tuskin edes viimeinen. Eikä se maailma meitä heittele vaan me, ja ihan itse.

Jos Nokian tilanne johtui yhtiön toimintatapojen stagnaatiosta ja kyvyttömyydestä vastata asiakkaiden tarpeiden ja kilpailijoiden ratkaisujen jatkuvasti muuttuvaan kehitykseen, sen on taatusti täytynyt alkaa jo ennen Kallasvuon toimitusjohtajuutta. Tämä havainto taas saattaa luoda lisää uutta valoa DreamTeamiin, sen merkitykseen Nokian nousuun ja tuhoon. Sikäli jos nyt vielä tuhosta voi puhua, sillä muodollisesti eilinen oli vain uusi avaus, joka saattaavielä kääntyä parhain päin. Amerikassa on aikaa ja ehkä riittävästi katteettomia seteleitä. Meillä ei edes ole rahanpainokonetta, ajasta puhumattakaan.

Erityisesti Nokian tilanteen pitäisi tuoda jälleen keskusteluun johdon palkkausperusteet, bonukset ja optiot. Ja johtajuus ja sen tuloksellisuuden aikajänne. Toimitusjohtajan ja hallituksen rooli, varsinkin kansallisesti ylisuuressa kansainvälisessä pörssiyhtiössä.

Vaikkei Nokian ”lähtö” varmasti kenellekään täytenä yllätyksena tullut, eikä yhden yön väyrystely riitä arvioimaan sen merkitystä, mitä Nokian lähtö merkitsee Suomelle ja meille suomalaisille? Itsessään ja muun kehityksemme osana? Lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä? Uhkina ja mahdollisuuksina?

Muutama irrallinen ensituntemus:

• Työvoimapula erityisesti ITC-alalla loppui kertaheitolla. Insinööreistä koulutetaan lähihoitajia.
• Tuhansia uusia työttömiä, sekä Nokialta että alihankinta ja yhteistyöketjusta ja miljoonia työttömyyspäivärahoja enintään 500 päivää.
• Tuhansia yrittäjäkandidaatteja, kun muuta työtä ei riittävästi ole.
• Kunnallisverotulot vähenevät huomattavasti Tampereella, Oulussa, Salossa, ja luonnollisesti Espoossa. Toimeentulotuen määrät kasvavat.
• Kiinteistöjä tyhjenee.
• Osaajat lähtevät ulkomaille. Osa osana Nokiaa, osa muiden hommiin.
• Alihankintaketju aloittaa sopeutumisen. Osa, toivottavasti vain pieni osa ei onnistu.
• Suomen Innovaatiouskovainen eliitti menettää keskeisimmän referenssinsä. Brandityöryhmää ei enää tarvita.
• Keskustelu ”Symbian vastaan muut” loppuu.
• Tie USAn markkinoille saattaa aueta railakkaasti.

Ja muutama ajatus:

• Saattaisiko Suomen tuetuimman yrityksen muuttuminen tavalliseksi kuolevaiseksi panna yritystukien mielekkyyden kokonaisuudessa uusiin puihin?
• Saattaisiko se lopettaa aluepolitiikan nimellä tapahtuvan verorahojemme törsäilyn mielekkyyden vähintäänkin kyseenalaiseksi?
• Nousisiko kansallinen omistus takaisin sille kuuluvaan arvoon?
• Taloudessa kansallisesti liian suuri on yritys tai toiminta, jonka loppuminen aiheuttaa kansallisen katastrofin.
• Rahat ja työt muuttavat minne sattuu, mutta suurin osa ihmisistä ei. Ja ilman työtä tulee näillä leveysasteilla äkkiä kylmä ja nälkä.

Varmasti selkeämpiä ajatuksia herää, kun herätellään. Minulle ja muille. Mutta yksi asia on varmaa. Ei meillä ole varaa repiä vaatteitamme ja heittää tuhkaa päällemme. Siitä ei mitään tule. Tekoja me tarvitsemme. Mutta uusi johto saattaisi olla paikallaan.

12 kommenttia

Kapitalismin riemuvoitto vai kansallinen katastrofi?

11.02.2011 - 11:15 | hakki | Työelämä, Johtaminen, Raha & valta

Nokia ja Microsoft muuttivat yhteen. Salailun aika on ohi. Fuusio olisi tuskin onnistunut mutta asiat voi tarvittaessa hoitaa monella tavalla.
o o o . . .
Toivottavasti ei Nokia muodostu siksi karvaksi, joka katkaisee suomalaisen, Suomessa toimivan teollisuuden kamelin selän. Ei työvoimatarpeen hiipumista ja loppumista Suomessa tarvinne kauan odotella. Ja toivottavasti se viimeistään opettaa, että omistuksen kansallisuudella on väliä. Varsinkin kansainvälisen kapitalismin globaalissa maailmassa. Ja varsinkin pienten maitten osalta.
Missäköhän määrin Ollilan, Gatesin, Ahtisaaren, Vanhasen ja vaikkapa Ahon veljelliset suhteet tähän ratkaisuun vaikuttivat?
Nyt sitä hehkutettua suomalaista ideointia, luovuutta, innovaatiota nyt sitten todella tarvitaan. Vaan mistä löytyisi?
Kun on sanottu A, sanottaneen myös B ja C? Ja varsin nopeasti.

PS.
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/10004/paivaunia-uima-altaassa

11 kommenttia

Tasapainottelu on hankalaa

11.02.2011 - 10:34 | hakki | Politiikka, Ihminen, Johtaminen, Puolustaminen, Oppiminen

Wikileaks muun muassa sen osoittaa. Pieni suojaton valtio suuren imperiumin naapurina onkin tasapainoillut poliittisten suhdanteiden mukaisesti jo kohta 100 vuotta. Ja tähän asti menestyksellä.
Kun nyt lähdetään tekemään kärpäsestä härkästä Suomen virkamiesten ja poliittisen johdon juoruilusta Venäjästä Yhdysvaltojen suuntaan kannattaa samalla huomioida, että kaukana ei ole aika, jolloin jokainen kynnelle kykenevä politbyrokraatti ja lisäksi vielä etujärjestöt, elinkeinoelämä ja ihan taviksetkin, kävivät keventämässä sydäntään Tehtaankadulla tai esimerkiksi DDRn edustuston saunassa. Ja tuskinpa he silloin Neuvostoliiton tapahtumista raportoivat?
Keskustelu ja sen puitteissa tapahtuva kuulumisten ja tietojen vaihto nyt vain kuuluu osana inhimilliseen kanssakäymiseen. Ja arkaluontoisissa valtion asioissa lait, asetukset, asema ja valtuutukset määrittävät riittävän selkeästi mistä ja kenen kanssa jutellaan. Ja mahdolliset väärinkäytökset käsitellään ääritapauksessa oikeudessa.
Mutta mielenkiintoista oli, että Vladimir Putin oli Tarja Haloselle jo ensimmäisessä tapaamisessa todennut Stalinin tehneen virheen aloittaessaan Talvisodan. Vielä mielenkiintoisempi hänen perustelunsa: "Venäjällä oli riittävästi maa-alaa eikä sen tarvinnut puolustautua." Virheen samoilla perusteilla Stalin siis teki myös Viron ja Latvian osilta?
Talvisodan syntymiseen vaikutti Suomen osalta kuitenkin kaksi virhettä. Ensin Putinin ilmaisema Stalinin virhe ja sen jälkeen Suomen poliittisen johdon, erityisesti ulkoministerimme Eljas Erkon, silloin nelikymppisen ulkoministerimme "virhe". Jälkimmäinen ei omannut samaa menneisyyttä Stalinin sekä Viron ja Latvian turvallisuuspolitiikasta vastanneiden kanssa. Hän oli jo seuraavaa sukupolvea, syntynyt 1895. Sen sijaan Neuvostoliiton, Viron, Latvian ja Liettuankin johto oli vakaasti 1870-lukulaisten käsissä.
Mielenkiintoista on niinikään havaita, että Suomen suurimmat myöntyväisyyden kannattajat vuonna 1939, Mannerheim ja Paasikivi, olivat niinikään 1870-lukulaisia. Heilläkin oli aikuisten ihmisten kokemusta Venäjän voimasta. Siis "aikalaisten" "realismi" oli myöntymistä ylivoimaisen Venäjän vaatimuksiin. Vain nuoruuden into ja idealismi olivat valmiita seikkailuun.
"Seikkailija" oli Suomi. Jälkikäteisarviona - Onneksi.


PS.

Josif Vissarionovitš Džugašvili, Josif Stalin 1878

Konstantin Päts 1874 (Viro)

Kārlis Augusts Vilhelms Ulmanis 1877 (Latvia)

Antanas Smetona 1874 (Liettua)

Juho Kusti Paasikivi  1870

Carl Gustaf Emil Mannerheim 1867

0 kommenttia

Yrittäminenkö tie rikkauteen

07.02.2011 - 10:55 | hakki | Hyvinvointi, Raha & valta, Työ & bisnes, Osaaminen

vai olisiko sittenkin lotto? Vaiko pörssipeli?
Virtuaali-isäntämme uutisoi oma yritys sivulla ja otsikolla "Lopeta lottoaminen - yrittäminen on tie rikkauteen" väitteen, joka herättää muutamankin kysymyksen.
Rikkauksiako yrittäjä metsästää? Kaikkiko? - Oman kokemukseni mukaan parhaiten menestyvät ja siis ehkä myös "rikkauksia" saavat yrittäjät, jotka eivät suinkaan lähde rikkauksia metsästämään. He haluavat toteuttaa sen oman juttunsa ja tehdä sen itse. Jos he sattuvat menestymään, tulee rikkaus sitten kaupan päälle.
Voi tietysti miettiä sitä, tarkoittaako otsikon rikkaus juuri rahallista rikkautta? Olisiko niin, että itsenäisyys, vapaus, vastuullisuus, oman tekemisen merkitykselliseksi kokeminen olisivatkin se rikkaus, jota yrittäjäksi ryhtyvät ensisijaisesti arvostavat? Vai olisiko se sittenkin halu tuoda omalla tekemisellään siihen yhteisöön jossa toimii?
Miten mahtaa olla artikkelin vastuullisuuden laita? Valtaosasta ihmisistä ei ole yrittäjänä onistumaan. Ja miksi ihmeessä pitäisi? Vapaan, rajoittamattoman yrittäjäyhteiskunnan olotila lähestyy "sosiaali-darwinismia", kaikkien taistelua kaikkien vastaan. Nollasumma-peliä jossa vain häikäilemättömimmät toisten ihmisten hyväksikäyttäjät voittavat. Kaikesta virallisesta yrittäjyyshypestä riippumatta täysin vapaassa, liberalistisessa, globaalissa taloudessa lopullisesti voittajia on vain yksi.
Suurin osa yrittäjäksi ryhtyvistä luopuu yrittäjyydestään, joko pakosta tai vapaaehtoisesti. Konkurssi ei ole rikos, vaikka joissakin tapauksessa sitä erityisesti suomessa synonyymina käytetäänkin. Yhä useammin se voisi olla yrittäjälle mahdollisuus silloin, kun siihen ei rikosta liity. Valitettavasti meillä vasta hitaasti konkurssin jalostava ja yrittäjää kehittävä vaikutus hyväksytään. Mutta vapaaehtoisesti yrittäjyydestä saattavat luopua myös ne, jotka toteavat etteivät omat arvot ja ominaisuudet yrittäjyyttä, varsinkaan yksinyrittäjyyttä kestä. Ja ne, jotka myyvät yrityksensä vaurastuttuaan riittävästi ja / tai jotka etsivät uusia haasteita yrittäjyydestä itsestään.
Vaikkapa Lotto- tai sarjayrittäjinä.


PS.
Kaikkea mistä tässä maassa maksetaan voi toteuttaa joko palkollisena tai yrittäjänä, julkisella sektorilla tai yksityisellä. Yhtä arvokkaita ne ovat kaikki. Ja osaamisesta riippuen jokainen tapa voi myös johtaa rikkauksiin.

3 kommenttia

 

 

 

 

Tammikuu

 

 

Suomi ei elä matkailulla

31.01.2011 - 11:29 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Talous, Matkailu

Suomi ei elä matkailulla ja päivittäistavarakaupalla.  Ei edelleenkään.

Eikä moista kannata Suomen edes tavoitella. Egypti kun elää kai pelkästään ensin mainitulla. Niin taitaa elää Tunisiakin? Juurin niin kauan kunnes siellä tai niissä maissa, joista matkailijoita lähettäväksi asti riittää, jotain vähänkään poikkeuksellista tai vakavampaa tapahtuu. 

Ottakaamme onkeemme. Suomessa kun ei ole muumioita, ei pyramideja, ei edes palmuja muille jaettavaksi asti. Eikä aurinko talvisaikaan välttämättä, ainakaan lämmittäväksi asti paista. Luonnon ihailukin lämmittää vain siihen asti kun massu on täynnä. Tähänkin asti matkailu Suomeen on perustunut lähinnä kolmeen seikkaan: liikematkailuun, vakaaseen, kilpailukykyiseen valuuttaan ja valtion ylen runsaskätisiin tukiin. Lapin matkailu ainoastaan jälkimmäiseen.

Mutta varmaan Epäilevät Tuomaat haluavat ensin katsoa miten Epyktin ja Tunisian käy? Mutta tuskinpa kovin paljon paremmin kuin aikoinaan Libanonin, Jugoslavian, Romanian, Bulgarian, Israelin... ....ja mitä niitä muita esimerkkejä vielä löytyisikään?

1 kommentti

Kansan oppositiopolitiikan ihmettely?

31.01.2011 - 08:48 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises, Virkamiehet, Poliittiset puolueet, Corruption

Mitä arabit edellä, sitäkö Suomessa perässä? Siihenkö kolme suurta ja pari pientä puoluetta ehdoin tahdoin oikein pyrkivätkin?

Motto

• You can fool all of the people some of the time,
• and some of the people all of the time,
• but you cannot fool all of the people all of the time.

Miksi Jutalle ei onnistu mikään edes yrittämällä, kun Timolle onnistuu kaikki pelkällä huulenheitolla? Olisiko niin, että kansa olisi sisäistänyt kolmen suuren ja parin pienenkin todellisen substanssin – puolueen etujärjestöluonteesta johtuvan valtapolitiikan – paremmin kuin nuo broilerinkasvattajat itse?

0.0.0.

Kauan ovat ainakin kolme suurta ja RKP saaneet temmeltää mielin määrin Arkadianmäellä ja Senaatintorin liepeillä, kansalaisten rahoittamien ajatushautomoiden ja mainostoimistojen kampanjaosaamisen varassa. Onko nyt tullut se aika, kun kansalaiset näkevät pelin läpi? Eivätkä näkemäänsä hyväksy? Ja muuttavat sen teoiksi?

Viime kyselyissä demarit ja persut mahtuvat samaan virhemarginaaliin. Eivätkä kaukana ole enää kepu eivätkä kokiksetkaan.  Mitä tapahtuu jos kansa äänestää persut suurimmaksi puolueeksi? Ovatkohan kolmen suuren puoluejohto missään vaiheessa vaivautuneet vilpittömästi esittämään itselleen kysymystä MIKSI? Vai pelaisivatko he vanhasta tottumuksesta ”varman päälle”, samalla tavalla kuin aina ennenkin? Hyväksymättä, että ovat jo vuosia aktiivisesti ja kaikin tavoin osoittaneet kansalaisille, etteivät ole sen luottamuksen, sen äänten arvoinen?

KMS - vaalirahoituksen peittely-yritykset, syytökset lahjonnasta ja jääviyksistä, lautakasojen mysteerit, vastuupoliitikkojen muistinmenetykset ja jopa valehtelu, tilauslainsäädäntö puolueiden tarpeitten mukaisesti, haluttomuus puuttua harmaaseen talouteen, tasaverotukseen siirtyminen, päinvastaisista lupauksista huolimatta poliittisten virkanimitysten kiihdyttäminen, keskeisimmän hallituspuolueen mistään piittaamaton miljardien saalistus ”alueitten”sa eduksi, puuttumattomuus ”pakko-ruotsiin”, maahanmuuton kustannuksiin, Kreikan ja Irlannin lainatakuisiin, aina jatkuva NATO-kiima, kolmen vuoden aikalisä globaalin finanssimyllerryksen keskellä, julkisen sektorin velkaannuttamiskekkerit, hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen purkaminen, vihreän liikkeen kasvojen menetys…onhan näitä syitä…Eivätköhän kansalaiset ole jo saaneet riittävän monta kertaa maistaa märästä, kylmästä rätistä suoraan päin pläsiä?

Puoluepolitiikasta on moraali kaukana. Mutta edustajiltaan kansalaiset ilmeisesti nyt edellyttävät arvoja ja  moraalia, johtajuutta  ja vastuullisuutta; itsenäisyyttä päätöksenteossa, työtä ja tekoja?  Keskittymistä kansan ja kansalaisten yleisten ja yhteisten asioiden hoitamiseen.  

”Kyllä kansa tietää. Rötösherrat kiikkiin.  Unohdetun kansan asialla.  Sisulla ja sydämellä. Talonpojan tappolinja.” Oikeastaan vain ”Köyhät kyykyyn” enää puuttuu nykytilanteen retoriikasta.

Se miksi Jyrki, Mari ja Jutta ovat unohtaneet, on selvää. Koulussa ei historiaan panosteta. Ei varsinkaan poliittisen puoluepopulismin historiaan. Mutta, että äänestäjistäkin suuri osa näyttää unohtaneen, se hämmästyttää.

PS.

Kansan ja puolueiden väliin repesi syvä kuilu.

PSS.

Vai olisiko niin, että ensimmäisen kerran historiassa Suomi on sittenkin globaalin yhteiskuntakehityksen terävintä kärkeä?   Vai pitäisikö sittenkin vain tunnustautua nopeaksi seurailijaksi?

18 kommenttia

Omassa asiassa aktiivinen? Vai kaikkien?

28.01.2011 - 10:18 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises, Poliittiset puolueet, Corruption, Työ & bisnes, Raha & valta

K-kauppiasliiton toimitusjohtaja Matti Mettälä esitti mielenkiintoisen mielipiteen ainoassa valtakunnallisessa eilen.  ”Keskustelu poliitikkojen roolista osuuskaupoista hakoteillä ” otsikoidussa artikkelissa hän kiinnitti huomion olennaiseen: Poliittinen organisaatio on poliittinen organisaatio ja yritykset ovat yrityksiä. Hän toteaa, että osuuskauppojen hallinnon miehitys poliitikoilla ”on ´systeemivirhe´, joka luo ´demokratian nimissä´ poikkeuksellisen tiiviin yhteyden yhden markkinakilpailussa toimivan yrityksen ja poliittisten päättäjien välille. Tämä asetelma tulee purkaa pysyvästi ja järkevästi.”

Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta eipä tuo todellakaan ole ainoa ´systeemivirhe´, joka tulisi purkaa. Nopeasti tulee mielestäni muitakin suomalaisia systeemivirheitä, jotka tulee purkaa pysyvästi ja järkevästi.

Puolueita edustavat kansanedustajat päättävät itse puoluetuesta, joiden varassa heitä edustavat puolueet osin elävät.

Puolueita edustavat poliitikot miehittävät mitä erilaisempien oppilaitosten hallinnon tilanteessa, jossa oppilaitokset kilpailevat markkinoilla opiskelijoista, ja esimerkiksi  räätälöidystä yrityskoulutuksesta, työvoimahallinnon kursseista tai vaikkapa tarjottavasta Tyky - koulutuksesta  puolueiden hallinnassa olevissa  kylpylöissä.

Puolueita edustavat poliitikot istuvat päättämässä RAYssä, Veikkauksessa, Hippoksessa, ARAssa ja ties missä jakamassa julkista rahoitusta samojen puolueiden hallinnoimille yleishyödyllisille yhdistyksille, säätiöille ja näiden hankkeille miljoonia, kymmeniä miljoonia, satoja  vai peräti miljardeja vuodessa.  Ja, kuten Nuorisosäätiön vaalitukipaljastusten yhteydessä totesimme, saman puolueen edustajat kattoivat koko ketjun myöntäjästä käyttäjään.

Puolueita edustavat poliitikot edustavat esimerkiksi julkisen sektorin työ- ja palkkaehtojen neuvottelupöydässä sekä työnantajia että työntekijöitä. Näin ainakin kunnallisella alalla. Millään muulla tavalla ei käsittääkseni ole selitettävissä, miten kuntien yhdistymistapausten yhteydessä työttömäksi jääville on mahdollistettu  ”tosikreikkalainen”  5 vuoden irtisanomissuoja.

Ja aivan oman lukunsa muodostavat ministeriöiden, erityisesti TEMin pienen suuren miehen MMMn  suuren suuren naisen ja STMn ties keiden kepuleiden rakentamat tukiautomaatit lähinnä Kepulandiassa toimiville ja puolueen hyväksynnästä nauttiville yhteisöille. Valtion tuet ovat mahdollistaneet jo sen, että puolueita edustavien Arkadianmäen napinpainajien  lainsäädäntötyön johtoajatuksena on puolueen etu. Ei kansalaisten tai maan etu.

Joten puolueet, tässä esimerkissä erityisesti yksi puolue ja niiden edustajat ovat maan suurin markkinahäirikkö ja suurin yksittäinen tukirahojen intresenttien ryhmittymä.  Aivan samaa mitä Mettälä edellyttää purettavaksi kaupan sektorilla, tulisi vielä suuremmalla syyllä purkaa poliittisessa järjestelmässämme.  Tässä leikissä pakko-ruotsi tai maahanmuutto, puhumattakaan jonkun yksittäisen poliitikon lautakasa tai kaikkien ostoeduista tai vaalituista, ovat nappikauppaakin pienempi ongelma.

Tästä kaikesta koostuu 15 miljardin euron puoluetukemme.

8 kommenttia

Sopimus yhteiskunnan kuppaamisen jatkamisesta

25.01.2011 - 14:31 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Poliittiset puolueet, Corruption, Työ & bisnes, Raha & valta

Aina silloin, kun kepulit esittävät yhteiskuntasopimusta, laajaa tai vähemmän laajaa, työmarkkina-, ulkopolitiikka- tai vaikkapa finanssipolitiikka- yhteiskuntasopimusta, minulle syntyy tunne siitä, että taas meitä muita kusetetaan. Tai ainakin yritetään kusettaa. Sen verran on tuon puolueen uskovaisten rehellisyys on vuosien varrella ja erityisesti viimeisen muutaman vuoden aikana ryvettynyt. Tulee tunne, että heikäläiset todella vielä uskovat siihen, että äänestäjien muisti kykenee venymään enintään kolmeen kuukauteen. Ehkä he ovat oikeassa?
Jos ehdotuksen tekisivät demarit, kokikset, persut tai vihreät jopa ristilliset, vaivautuisin varmaan edes selvittämään mitä moiset ehdottavat ja miksi. Mutta kepun uskottavuus on mennyt jo hyvin, hyvin moneen kertaan. Siis minun silmissäni.
Maailma on muuttunut. Kepu ei. Nettikään ei enää auta äänestäjää unohtamaan. Ellei äänestäjä itse sitä halua. Haluaako?

15 kommenttia

Vaatiiko Kiviniemi realismia vai rusinat pullasta ?

25.01.2011 - 14:29 | hakki | Politiikka, Talous, International finance, Varallisuuden hallinta

Kiviniemi ei kepulina eurossa ja EUssa yhteisvastuuseen usko? Vai haluaako hän Suomen irti eurosta ja sitten EUsta?

En usko, että kukaan suomalainen, saksalainen tai muunkaan sellaisen valtion kansalainen, jonka valtion talous on vielä joltisessakin kunnossa, haluaisi välttämättä Eurobondeja, euromaiden yhteisiä velkakirjoja. Mutta pidän täysin mahdollisena, että Mr Markkinavoima ei muuten suostu palauttamaan luottamustaan euroon. Ja luottamus syntyy euromaiden yhteisen valuutan uskottavuudesta Mr. Markkinan silmin tarkasteltuna.

Pienillä, pakon edessä tehdyillä interventioilla ja niistä saatavilla torjuntavoitoilla tuskin euroa pelastetaan. Jos sillä tiellä kuitenkin jatketaan on mahdollista, että euroalueen tervehdyttäminen verrattuna esimerkiksi Kiinaan, Japaniin, USAan vain viipyy.

Tätä eurokriisiä kannattaisikin ennemminkin harkita EUn yhdentymisen ja euron kannalta mahdollisuutena?

0 kommenttia

Finanssimarkkinoiden ja demokratian pelastamisresepti?

25.01.2011 - 14:26 | hakki | Politiikka, Ihminen, Raha & valta

Mitä yhteistä on markkinatalouden pörsseillä ja demokraattisilla vaaleilla? Kummankin ratkaisut ovat oikeita, ja pulinat pois? Niin, ja joukossa tyhmyys tiivistyy?
Tässä virtuaaliseksi muuttuneessa maailmassa osakkeiden, raaka-aineiden, korkojen, valuuttojen ja monen muunkin vaihdanta ja arvon määritys tapahtuu pörsseissä, ei enää turuilla ja toreilla. Siellä toimivat MEKLARIT, nuo maailmatalouden keskeisimmät lisäarvon tuottajat? He toimivat, useimmiten kai sijoittajien toimeksiannosta, myyden ja ostaen. Mitä milloinkin. Ja pelin vaikeusaste varmaan kasvaa futuuripörssissä? Pörssi on aina oikeassa siitä huolimatta, että ”virtuaalirahan” moninkertaistettua maailmassa pyörivän rahan määrän, mukaan pelaajiksi on tullut huima määrä uusia pelaajia, myös meitä ihan tavallisia tossunkuluttajia.
Tämänpäiväistä paperista Kauppalehteä siteeraten verkkolehti Uusi Suomi kertoo sijoittajien käyttäytymistä tutkivan professori Terrance Odean paljastaneen kuinka tyhmä tavallinen sijoittaja oikein on. Hän, siis sijoittajatavis, on kuulemma verrattavissa ammattilaisten pokeripöytään istahtavaan turistiin. Ryhmänä he ovat erittäin epäjohdonmukaisia eivätkä ajattele järjellään. Omalla käyttäytymisellään tavis sijoittajina vahvistaa nousuja ja laskuja sijoitusmarkkinoilla.
Odeanin listaamat sijoittajataviksen viisi kuolemansyntiä ovat:

• keskittäminen
• ylpeys
• pettymysten välttely
• kulkeminen jälkijunassa
• eilispäivän voittajien seuraaminen

Vaikuttaa uskottavalta, jopa siihen määrään, että mahdollinen tutkimus olisi ns. nollatutkimus? Tällaisia kai me ihmiset laumasieluina olemme? Tai ainakin useimmat meistä?
Samalla tavalla toimivat valtioilliset ja kunnalliset vaalit demokratiassa. Mies ja ääni tuo mukaan valtaisan määrän taviksia mistä pelin ammattilaiset, siis puolueita edustavat poliitikot ja puolueiden aktiivijäsenistö, eliitistä nyt puhumattakaan, eivät varmaankaan ole mielissään? Ja taitaa tuo äänestäjätavis toimia aika samalla tavalla kuin sijoittajataviskin?
Kuitenkin, pulinat pois? Kumpikin on alallaan varmaan vähiten huonoa, mitä ihmiskunta historiansa aikana on tuottanut? Loppujen lopuksi ja valitettavasti kummassakin, kun usko menee, tavikset kärsivät?
Mutta voisiko olla niin, että sekä luottamus maailman rahamarkkinoiden ja luottamus demokratian toimivuuteen on mennyt yhdestä ja samasta syystä? Siis syystä, että kumpikaan ei voi toimia, jos väliin tulee elementti, joka uskoo tietävänsä paremmin? Politiikan tasolla puolueet, rahamarkkinoiden tasolla rahastot ja asiantuntemattomien sijoittajien huikeasti kasvanut lauma?
Pitäisikö tilanne ratkaista niin, että poistetaan tavikset? Vaiko niin, että poistetaan välvouhkien tasapäistävät vaikutukset? Sillä suurissa populaatioissa toimivat suurten lukujen laki ja normaalijakautuma ainoastaan, jos populaation reunaehtoja ei muuteta? Olemmeko siis sortumassa omaan näppäryyteemme?

5 kommenttia

Pian keikkaa kepulivaaka

25.01.2011 - 14:21 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Poliittiset puolueet

Nimimerkki Pian keikkaa kepulivaaka kommentoi eilistä bogiani. Paneuduin vastaamaan siihen ehkä tarpeettomankin yksityiskohtaisesti? Mutta kun hänen lisäkseen monet ovat kysyneet ”mitä sitten seuraisi, jos hylätyt äänet saisivat massiivisen äänivyöryn", päätin käyttää tähän tavallista enemmän aikaa. Siitä taas seuraa, että vastaus on mielestäni artikkelin arvoinen. Jääpähän ainakin tarvittaessa linkitettäväksi.

Hänen vertailunsa Saksan 1920 ja 1930 vaaleihin on mielenkiintoinen, joskin on muistettava, että vuoden 2011 vaaleja ei ole vielä pidetty.

En pidä Timo Soinia edes Hitlerinä vuonna 1930, enkä varsinkaan vuonna 1939, mutta selvästikin moni suomalainen tuntuu häntä messiaanaan pitävän. Ja luonnollisesti tietävät tai kuvittelevat Soinista samanlaista "pelastusta" kuin useat saksalaiset jo vuonna 1930. Diktatuuri, siis silloisten kuvitelmien mukaan "valistunut diktatuuri", alkoi aikaisintaan puoli vuotta vuoden 1933 vaalien jälkeen.

"Mitä mielestäsi käy jos hylätyt äänet voittavat? Miten se edistää demokratian paluuta?"

Politiikassa asiat ovat sellaisia miltä ne näyttävät. Jos perinteinen äänestystulos jatkaa kehityssuuntaansa lopputulos voisi 2011 olla jotain:

Äänestäneitä 59 %

Hylättyjä 1 %

Äänestämättä jätti 40 %

Äänioikeutettuja tänä vuonna lienee runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista.

Leikitään ajatuksella, jossa kärjistetyt numerot ilmaisevat vain suuntauksen voimaa, siis median ja ns. suuren yleisön tulkintaa, eivät minkäänlaisia vaatimuksia tai edes rajoja, ehkä sittenkin suuruusluokkia.

Äänestäneitä 59 %

Hylättyjä 20 %

Äänestämättä jätti 21 %

Äänioikeutettuja tänä vuonna samat, runsaat 4,3 miljoonaa suomalaista. Valituksi tulisivat luonnollisesti puolueiden asettamat "numeroehdokkaat" voimassa olevien pelisääntöjen mukaan.

Moinen tulos kertoisi kuitenkin vastaansanomattomasti, että hyvin suuri osa kansasta on tyytymätön nykyisten puolueiden kykyyn ja haluun hoitaa kaikkien kansalaisten yleisiä ja yhteisiä asioita. Ei siis vain omien äänestäjiensä kuviteltuja etuja muita äänestäjiä vastaan. Sillä kukin voi luonnollisesti tahollaan analysoida, minkälaista rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta vaatii taatusti hylättävän äänen antaminen maassa, jossa edes vanhempien puoluetta ei helposti vaihdeta. Jossa monet tuntuvat kuvittelevat taatusti hylättäväksi joutuvan äänen jättämisen jopa olevan laitonta. Ja kynnys vaivautua käyttämään sen ainokaisen äänensä siten, että se varmasti tulee hylätyksi. Samalla tietäen, että vain merkittävä voitto vaikuttaa. Ja päälle vielä uskoen, että äänestämättä jättäminen ja taatusti hylättävän äänen jättäminen olisivat yksi ja sama asia.

Itse uskon, että jo vajaan 10 % (siis vaikkapa 400.000 ääntä) jouduttaisi tulkitsemaan hyvin vahvaksi epäluottamuslauseeksi puolueiden tavalle toimia.

Tuolla äänimäärällä Hylätyt äänet ryhmänä olisivat todennäköisesti ns. kolmen suuren joukossa. Äänestämättä jättäneet kun jo ovat suurin ryhmä, jonka motiiveita voidaan vain arvailla. Siis vain yksi puolue olisi mahdollisesti saanut enemmän ääniä? Kaikki loput ehkä vähemmän? Saattaisi olla jopa niin, että Hylätyt olisi toinen tai kolmas, siis jos sitä tarkastelisi puolueena, yhtenä järjestäytyneenä ryhmänä. Mitä se ei luonnollisestikaan ole. Mutta ei se kansan tahdonilmaisua heikennä. Itse asiassa päin vastoin.

Käsitykseni mukaan ainoa tehtävissä oleva johtopäätös on, että "demokratiamme" tai ainakin "puolueparlamentarismimme" on vakavassa, jopa erittäin vakavassa kriisissä. Jopa kuvaus "kansan vallankumous ilman verta" kuvaisi hylättävien suurta äänisaalista varsin hyvin. Onko siihen tarpeeksi aihetta? Sen näyttänevät vaalit?

Meidän nykyisen politbyrokratiamme valuvirheet ovat mielestäni seuraavat: 

• Puolueiden, siis puoluerakenteiden ylivalta kansanedustajiin verrattuna päätöksenteossa.
• Perustuslain 29 § systemaattinen rikkominen.
• Puolueiden muodostuminen osaksi – intressentiksi - sitä "markkinaa ja toimintaympäristöä", jonka toimintaa sen pitäisi säädellä.
• Puolueiden muuttuminen kannattajiensa etujärjestöksi.
• Puolueiden valtaa kasvattava ja jatkuvasti ruokkima kuvitelma, että ainoastaan parlamentaarinen demokratia on aitoa demokratia.
• Tasavallan presidentin ja puolueiden välisen tasapainon järkyttäminen, poistamalla käytännössä presidentin valtaoikeudet.
• Ja nyt viimeksi, puoluevallan sementointi Tarasti/Braxin puoluerahoituslainsäädännöllä ja vallan poistaminen äänestäjiltä. 

Nämä näin nopeasti, yks kaks kirjattuina.

Kuten havaitset, olen vakuuttunut siitä, että puolueita aina tarvitaan. Ja vaikkei tarvittaisi niitä aina, joskin eri nimikkeillä, muodostuu. Kuten lisäksi havaitset, en ole sitä mieltä, että äänestäisimme eduskuntaan vääriä ihmisiä. Olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että vaikka valitsimme eduskuntaan Jeesuksen ja hänen opetuslapsensa ja vielä Pyhän Pietarinkin kaupan päälle, mikään ei muuttuisi nykyisen rakenteen puitteissa. Ja tosiasiassa kuitenkin vain kansanedustajat voivat meillä tuota rakennetta muuttaa.

Olen vakuuttunut siitä, että protestin seurauksena vähintään ajattelevat ja vastuuntuntoiset kansanedustajat alkavat vahvasti, nopeasti ja ennen kaikkea näyttävästi (liittyy edustajien keskeisimpään tavoitteeseen; tulla seuraavallakin kerralla valittua) toimia yllä esittämieni ongelmien poistamiseksi. Ja uskon, että ainakin suurin osa valitsemistamme on juuri heitä, tai sellaiseksi ainakin kehittyisivät oikeaksi muuttuvassa ympäristössä. Lisäksi kaikki em. ongelmista ovat joka tapauksessa vain heidän ratkaistavissa. Ja tämä ”vallankumous” toteutettaisi noudattaen kaikkia Suomen nykyisiä lakeja, täysimääräisesti ja kaikilta osiltaan.

En kuitenkaan usko, että muutos kivuttomasti tapahtuisi. Kukaan kun ei mielellään vallastaan luovu, varsinkin kun siihen liittyy näyttävää sosiaalista asemaa ja toimeentuloa tai varallisuuden kasvattamisen mahdollisuus. Mutta jos me äänestäjät haluamme saada kansalaisten demokratian takaisin, meidän äänestäjien on sen muuttaminen pantava liikkeelle. Se kun ei ole puolueiden, yhdenkään puolueen, eikä erityisesti niiden nykyisen eliitin intressissä.

"Kansan vallankumous ilman verta". Sen vaihtoehtona ovat puoluevalta tai perinteinen vallankumous. Niistä meillä onneksi on vain yksi esimerkki lähihistoriamme Suomessa. Ehkä seuraava olisi siistimpi?

PS.

Kuten mahdollisesti tiedätkin, itse käytän Hylätystä äänestä tuttavallisesti JOKU MUU, jonka myös äänestyslippuun kirjoitan. Mutta ei nimi miestä pahenna. Rakkaalla lapsella kun on monta nimeä.

5 kommenttia

Kepulandian sodanjälkeisessä historiassa, yhä harvenevat uskonveljet ovat velkaa vielä harvemmille

25.01.2011 - 14:16 | hakki | Politiikka, Kansankulttuuri, Johtaminen, Business, Crises, Talous, Poliittiset puolueet, Oppiminen

Suomen siltarumpupoliitikkojen kruunamaton(?) kuningas Mauri Pekkarinen on aloittanut vaalityönsä. Näin voinee päätellä hänen julkituomasta halustaan karsia yritystukia. Siis luonnollisesti vain muualta kuin Kepulandiasta. Sieltä niitä TEKES-tukia tuskin suuria määriä haetaan. Uskokoon halun vilpittömyyteen ken haluaa. Kyllähän todellisten kokemusten vastaiset lupaukset tulevasta kieltämättä aina ministerin taulukaupat voittavat.

Mauri, mies joka toimissaan on malliesimerkki siitä miten puolueitten etujärjestö-ominaisuus on poistanut maasta toimivan kansalaisten demokratian. Jopa siihen määrään, että varmasti useimpien mielestä, hänen tapansa toimia on hyväksyttävä Maan Tapa? Ja tätä roolien epäselvyyttä puolueet ovat, viimeistään 1960-luvun alusta lähtien, tietoisesti ja taitavasti jalkauttaneet. Melkein kuin parlamentarismia ainoana oikeana demokratian muotona.

Puolueiden tehtävänä on maailman nollasumma-pelissa huolehtia siitä, että kansakunnan ja kansalaisten yleiset ja yhteiset asiat hoidetaan siten, että voimme hyvin ja kehitymme kansakuntana kansakuntien joukossa. Etujärjestöt ajavat jäsentensä etuja. Heidän tehtävänä on kansakunnan talouden ja vallan nolla-summa pelistä saada mahdollisimman suuri osa omilleen. Edellisten tehtävänä on omilla toimillaan, siis lainsäädännön kautta vaikuttaa siihen, että jaettavissa olevaa kakkua on ja että se kasvaa. Jälkimmäisten tehtävänä on olla jakamassa kakkua.

Ja punamulta opetti. Mitä kepu edellä sitä demarit perässä. Ja aina tähän turkoosiin hallitukseen asti, hyvin olivat oppineet. Samat kuntoutus-, nuoriso-, loma-, asuntotuotanto-, vanhuus-, vammais-, yhdyskuntatyö-, koulutus-, kansanopisto-, kansanterveys-, mielenterveys- jne., jne. instituutiot (ammattiyhdistykset molemmilla mukaan luettuna) - säätiöt, yhdistykset, yritykset, projektit – lienevät myös RKPllä ja ainakin osiltaan kokiksilla. Vihreät ovat jo heränneet, ainakin omien suojatyöpaikkojen hankinnassa ja Persut, ehkä tulevaksi toivomaansa asemaa ennakoiden, suostuvatkin jo julkiseen puoluetukeen. Ei siis ihme, jos julkinen puoluetuki 36 miljoonaa euroa, on vain hyttysen pissi verrattaessa sitä laskua, jonka puolueet julkiselle taloudellemme aiheuttavat. Meidän 15 miljardin puoluetuki.

Eikä Mauri olisi Mauri, ellei hänellä olisi ketunhäntä jossain. Kepulilogiikan mukaan kun tuet ovat kaiken kehityksen avain, ”Heitetään siementä mihin suuntaan tahansa, kasvu on taattu.” Mahdollinen Tekes-tukien pienentäminen kasvattaa muun elinkeinotukemisen mahdollisuutta. Ajatelkaa kaikkea sitä ”hyvää ja kaunista” innovaatio-, alue-, investointi-, elinkeino-, maaseutu-, ympäristö-, energia-, infrastruktuuri-, viestintä-, työmarkkinakehitys-, koulutus-, jne. jne. tukea, jota sen jälkeen voidaan lisääntyvästi jakaa. Siis Kepulandiassa.

PS.

Oikeuskansleri ilmoittaa, että pääministerin kieltäytyminen täydentämästä puutteellista vaalirahailmoitustaan ei ole hänen juttu.

Oikeuskansleri ilmoitti jo aikaa sitten pyynnöstä, että Maurin taulukaupat ovat lain mukaisia.

Varmaankaan Oikeuskanslerin toimivaltaan ei myöskään kuulu se, kun 41 kansanedustajaa rikkoo itse säätämäänsä lakia vaalirahoituksen ilmoittamisesta, koska sen ilmoittamatta jättämisestä ei mitään seuraa? Todistajana Timo Kalli.

Valtionsyyttäjä ilmeisesti on ilmoittanut, ettei hän asettaisi entistä pääministeriä syytteeseen.

6 kommenttia

Näinkö selvisi mistä Liikaselle maksamme?

19.01.2011 - 09:09 | hakki | Politiikka, Ihminen, Uutiskommentit

0 0 0 . . .
Ei olisi ihme, jos Ekki alkaa kiusata alaisiaan. Näin usein toimivat ylivilkkaat, turhautuneet lapsetkin. Sekä pojat että tytöt. Miksei siis savolaisista savolaisin? Olisiko Erkillä piilevä ADHD?
http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21326/mista-me-liikasellekin-maksamme
Uusi luova tapa ilmeisen turhan organisation saneeraamiseksi?

5 kommenttia

Onko Wikileaks rikollinen?

17.01.2011 - 19:11 | hakki | Politiikka, Media, Osaaminen, Oppiminen

"Sveitsiläinen entinen pankkiiri kertoi maanantaina luovuttaneensa vuotosivusto Wikileaksille pankkitietoja. Julius Baer -pankin työskennelleen Rudolf Elmerin mukaan tiedoista selviää, miten lukuisat rikkaat yritysjohtajat ja poliitikot yrittivät kiertää veroja. Elmerin mukaan asiakirjoissa esiintyy noin 2 000 tilinomistajan nimeä, mutta hän ei kertonut maanantaina tarkemmin, mistä yrityksistä ja keistä henkilöistä oli kysymys."

Tiedot luovutettiin Lontoossa. Ilmeisesti Sveitsin poliisi tai oikeuslaitos ei ole ilmoitanut Elmeristä Interpoliin. Luovutuspyynnön kera. En oikein jaksa uskoa, että herra Elmer luovuttaisi varastamiaan tietoja julkisesti Lontoossa, jos epäilisi joutuvansa luovutetuksi? Vai olisiko niin, että Lontoolla ja Sveitsillä ei ole luovutussopimusta? Vai ehkä niin, että luovutussopimus ei päde tähän tilanteeseen? Käsitykseni mukaan nimittäin brittihallitus, monen muun hallituksen joukossa, on vaatinut Sveitsiä avaamaan pankkisalaisuuttaan tai peräti saattamaan sen samalle tasolle EUn valtioiden kanssa. Vai onko Sveitsi saanut jostain takeet siitä, että Elmer saapuu oikeuteen keskiviikkona?

Elmer on ilmeisesti varastanut työnantajaltaan luottamuksellisia tietoja ja voisi kuvitella, että sillä on rikkonut Sveitsin lakeja, vaikka onkin toiminut sveitsiläisen pankin Caymansaarilla olevan toimiston johtaja. Caymansaaret lienevät osa Iso-Britanniaa. Ilmeisesti siellä moinen ei sitten ole kiellettyä. Varmasti juristit keksivät tavan tuomita Elmer.

Mutta onko Wikileaks rikollinen? Vai maailman pelastaja? Idealisti vai onnen onkija?

23 kommenttia

Kultakaivos kannattaa. Vaan kenelle?

17.01.2011 - 10:53 | hakki | Politiikka

Suomen globaalisuusintoilun ja markkinatalouden uusliberalistisen ja yksityistämisuhon seurauksena maamme terveydenhoitopalveluista on tullut, ei siis tulossa, kultakaivos jonka voitot viedään ulkomaille. Nyt kolme suurta terveydenhuoltoalan kansainvälistä suuryritystä jakaa Suomen markkinat: Terveystalo, MedOne ja Mehiläinen.

Onneksi olkoon Arkadianmäelle. Huonosti toimiva demokratia on keskeisin syy huonosti toimiviin markkinoihin. Puolueita edustavat kansanedustajamme, joka ikinen, ovat pihalla kuin lumiukot siitä, mistä heille maksetaan: kansalaisten edun mukaisesta lainsäädäntötyöstä. Eikä kansakunnan terveydenhuoltomarkkinoittenkaan toimivuudesta enää huolehdi kukaan muukaan.

Kuitenkin on päivänselvää, että esimerkiksi juuri terveydenhuolto on ala, joka varsinkin näin pienessä maassa on aina toteutettavissa kattavimmin ja edullisimmin julkisen sektorin toimesta. Kokemuksen mukaan on kuitenkin käynyt äärimmäisen selväksi, että kyseessä myös on ala, jossa poliittinen päätöksenteko, siis päätöksenteko joka perustuu tahtoon ja visioon, ei alan tietoon ja taitoon, tuhoaa tuloksellisuuden ja erityisesti tehokkuuden. Eikö silloin kannattaisi maassa keskittyä siihen, millä tuon poliittisen päätöksentekojärjestelmän tuoma haitta poistetaan? Eikä siirtää päätöksentekoa suoraan puolueilta ulkomaille, kaikkien suomalaisten ulottumattomiin?

En ole ulkoistamisen, en yksityistämisen, en kansainvälisen työnjaon tai -yhteistyön, en liioin markkinatalouden vastustaja. Itse asiassa jopa päin vastoin. Mutta kansalaisten toimeentulon- ja hyvinvoinnin keskeisten peruspalvelujen päätöksenteon siirtäminen maan rajojen ulkopuolelle ei yksinkertaisesti ole tolkullista toimintaa. Nyt puolueita edustavat poliitikkomme ovat tiellä, jossa yksi monopoli aikaa myöden korvautuu toisella. Sillä maamme on pieni, maailma suuri ja kansainvälisten pääomasijoittajien voitonnälkä kyltymätön. Viimeistään silloin kun toimijoita on tasan yksi. Ja osakkeet ovat kauppatavaraa kuten tiedämme.

Markkinoista nuo kolme ovat saaneet jo 20%. (Markkinoiden koko lienee reilusti yli 10 miljardia vuodessa?) Ilmeisesti pitkälti vuokralääkäritoiminnalla ja ostamalla yksityisiä suomalaisia palveluntuottajia? Ja se markkinaosuuden kasvurendi ei hevin lopu, koska ostajilta eivät rahat taatusti ole loppumassa. Ja 20 % käyttökate (?) on vähintäänkin aivan mukava alalla, jossa investoinnit ovat jätettävissä pitkälti yhteiskunnan hoidettaviksi. Miten kuvaisivat sanat rahasampo tai kassakone näitä hankintoja? Meille, siis kansakunnalle jäänevät kustannettavaksi ne kalleimmat ja vähätuottoisimmat terveydenhuoltopalvelut; pitkäaikaissairaat, vanhusten terminaalihoito, vaativa ja kallis erikoissairaanhoito? Ja nekin vain maksukyvyttömien osalta. Näinhän terveydenhuollossa tuotot ja voitot yksityistetään ja kustannukset ja tappiot kansallistetaan. Ja tulevaisuuden lääke siihen tautiin on selvä, nostetaan veroja.

Ne tuotot, jotka ulkomaille valuvat ovat juuri niitä, joita perinteisesti on saatu takaisin Suomen talouselämään täkäläisenä kulutuksena ja investointina. Nyt ne ovat yksi niistä monista puroista, joita ei Suomessa enää ole käytettävissä kumpaankaan. Ne suuntautuvat ulkomaiseen kulutukseen ja ulkomaisiin investointeihin. Eikä 5,3 miljoonan maahan pääsääntöisesti kannata maailmassa pennosiaan tuhlata muitten kun niitten, jotka siinä maassa elävät ja asuvat. Vajaa 1 promille maailman väestöstä.

Yksityistäminen ja ulkoistaminenkin ovat pitkälti sen seurausta, että julkisen sektorin kulutusta on pakko leikata. Ja puolueita edustavien poliitikkojen mielestä ilmeisesti kansalaisten peruspalvelut ovat juuri se paikka mistä leikata? Kansalaisena olen sitä mieltä, että juuri ne eivät ole. Ensin pitäisi perata kaikki julkisen sektorin kustannukset sekä etsiä, löytää ja tuhota ne todelliset kustannussyöpöt; Meidän 15 miljardin puoluetukemme. Sillä juuri ne syövät verorahamme. Aluetuet, investointituet, kansalliset maataloustuet, innovaatiotuet, elinkeinotuet, puuttumattomuutemme harmaaseen talouteen, runsaan 300 kunnan ylläpitäminen, kunnallinen itsehallinto, poliittiset virkanimitykset ja suojatyöpaikat, kansalaisten demokratian rapauttaminen, puolueiden kehittäminen etujärjestöiksi ja talouselämän intresenteiksi, Maan Tapa ja hyvät veljet ja sisaret ….

Aika velikultia.

12 kommenttia

Ruotsalainen kansanpuolue hajoittaa itsensä, tarpeettomana

16.01.2011 - 10:23 | hakki | Politiikka

Eläköön puhdas valtapolitiikka.
0 0 0 . . .
Suomen ainoa kielipuolue ei pidä kielikysymystä hallituskysymyksenä.
Korjatkaa, jos olen väärin ymmärtänyt, mutta eikö RKP siis Svenska Folkspartiet rp. ole nimernomaan perustettu ruotsinkielisen kansanosamme etuja ajamaan? Nyt puolue on valmis luopumaan tärkeimmästä identiteetistään, kielestään. Voidaan tietysti väittää, että se on vain taipumista ajan realiteetteihin, mutta miksi eivät sitten samalla hajoita itseään? Eihän puolueella sen jälkeen kohta enää ole perustehtävää, jos se luopuu ajamasta ruotsinkielen oikeuksia maassa.

Vai olisiko niin, että kun Ideologiat ovat kuolleet, puolueet keskittyvät entistä julkisemmin ajamaan omaa etuaan? Vaan miksi ihmeessä puolueen rakenteita tämän jälkeen pitäisi julkisin varoin enää tukea?

8 kommenttia

Vaalikuume nousee

15.01.2011 - 21:31 | hakki | Politiikka

Kansalaisilta on mennyt usko suomalainen demokratiaan. Se käy selväksi yksin blogeja ja nettikeskusteluja seuratessa.. Ja se koskee poliittista järjestelmää kokonaisuudessaan. Puolueisiin, puolue-eliittiin, poliitikkoihin, vaalijärjestelmään, puoluerahoitukseen, kansanedustajiin, korkeimpiin virkamiehiin jne. jne. Erityisesti kuitenkin siihen, että omilla toimilla voisi kansakunnan päätöksentekoon itse vaikuttaa. Ja ellei mitään todella uutta ilmaannu, tulemme seuraavissa vaaleissa kokemaan jälleen ennätyksellisen suureksi kasvaneen nukkuvien puolueen.

Kirjoittajat esittävät monia asioita mitä pitäisi tehdä ja toteuttaa toisin. Usein jopa yksityiskohtaisesti selvittäen miten heidän mielestään pitäisi toimia. Ja vaikuttaa siltä, että niitä paljonpuhuttuja vaihtoehtoja nykyiselle politiikalle löytyy etsimättäkin. Vaikka kuinka monia.

Mutta tarkastelutavassa on itsensä pettämisen maku. Tavallinen tossunkuluttaja ei ole päättämässä, ei Eduskunnassa, ei edes valtuustossa. Siellä päätöksiä tekevät puolueet, tai puolueita edustavat poliitikot, joille kansalaiset ovat äänestämällä tai äänestämättä jättämällä, antaneet valtakirjansa hoitaa kansakunnan yleisiä ja yhteisiä asioita vaalien välillä. Kansalaisten mielipiteillä ei ole vaikutusta puolueitten toimintaan. Varsinkaan ei vaalien välillä.

Voisiko olla toisin? Millä tavalla tavallinen äänestäjä voi vaikuttaa siihen, että politiikkaan palautuu moraali ja kansanedustajat saadaan vastaamaan toimistaan äänestäjille eikä puolueille? Miten perustuslain 29 § vastainen puolueitten ryhmäkuri saadaan poistettua ja sen rikkominen sanktioitua? Eli miten äänestäjien pitäisi toimia, että päättäisi tilanteeseen, jossa heidän sanomisellaan on merkitystä? Myös vaalien välillä.

Varsin vähän puututaan kirjoittelussa siihen, voidaanko siihen päästä ja miten sinne päästään? Se kun ei ole helppoa porukalle, joka ei varsinkaan vaalien välillä enää itse voi kansakunnan tekemisestä päättää yhtään mitään. Siis tavalliselle äänestäjälle. Mutta vaaleissa voi. Vielä.

Tällaisen tavallisen tossunkuluttajan vaikutusvaihtoehdot, siis lailliset ja rauhanomaiset, ovat kieltämättä aika vähäiset:

1. Äänestää "oikein" = mielestäsi oikeaa ehdokas/puolue yhdistelmää.
2. Lähteä mukaan puoluepolitiikkaan ja äänestää oikein.
3. Lähteä mukaan puoluepolitiikkaan ja ryhtyä itse ehdokkaaksi.
4. Perustaa uusi puolue ja ryhtyä itse ehdokkaaksi.
5. Jättää äänestämättä, eli nukkua yli vaalien.
6. Äänestää, mutta siten, että lippu taatusti hylätään.
    

Minulle ei muita tule mieleen. Tuleeko sinulle?

Taustaksi

Johtuen äänestysmenetelmästä (D´Hontin järjestelmä) suuret puolueet ovat aina etulyöntiasemassa ja muutokset ovat vaalista toiseen hyvin pieniä. Muutamien prosenttiyksikön suuruisia. Suurikaan "protestisiirtymä" joka ehkä näkyy äänimäärissä, ei näy puolueiden paikkalukujen muutoksessa välttämättä lainkaan.

Johtuen historiasta on meille kehittynyt kolmen - neljän suuren puoluekartelli (olkoonpa RKP sitten katoavana vaikka mukana siinä), jonka ovia nyt kolkuttelee puolueeksi muuttunut entinen Vihreä liike. Tosiasia on kuitenkin, että hallitusta muodostettaessa kolmesta suuresta kaksi on aina mukana. (Ja tietysti RKP.) Ja ns. hyvävelikerho - Maan Tapa - poliittinen konsensus - poliittinen eliitti - korruptio on vain edellä mainittujen puolueitten aikaansaannosta. (Vihreät ovat vasta puolueeksi muodostuneet, eivätkä ilmeisesti ihan vielä täysivaltaisia kartellin jäseniä.)

Äänestysmenetelmä tiputtaa pois 1. vaihtoehdon. Yhden yksittäisen ihmisen ääni ei kauas kanna, kun äänioikeutettuja on yli 4 miljoonaa. Tarpeellista äänikeskittymää yhden ehdokkaan tai puolueen ympärille ei ole saatavissa aikaan. Ja jos olisi, se saattaisi vetää mukanaan enemmänkin henkilöitä, ihmisiä jotka eivät missään tapauksessa ole niitä "oikeita". Pelkällä oikean ehdokkaan/puolueen äänestämisellä ei mikään tule muuttumaan. Sama, joskin vielä korostuneempana on tilanne, jos ”oikeana” pitää ns. pelle puolue/ Pelle ehdokasta, siis vaihtoehtoa, jota ei missään tapauksessa ”oikeasti” äänestäisi. Nimittäin Pelle voi vielä tulla valittua ja vetää mukanaan vielä muitakin ”törppöjä”.

Se, että vauhdittaisi 1. vaihtoehtoa lähtemällä itse mukaan ei toimi yhtään sen paremmin. Kuinka kauan kestää tulla puolueessa niin keskeiseksi, että pääsee mukaan ”lautakuntatyöhön”, kuntavaaliehdokkaaksi, kunnanvaltuutetuksi, eduskuntavaaliehdokkaaksi, kansanedustajaksi? Ja sitten vielä sellaiseksi, joka pystyy vaikuttamaan ryhmäpäätökseen? Sillä käytännössä ns. ryhmäkuri estää enemmistön kannasta poikkeavan äänestyskäyttäytymisen. Ja se on kerrasta poikki, jos poikkeaa. Lisäksi, voidakseen edetä poliittisella urallaan, henkilön on täytynyt samaistua muiden aktiivien toimintatapoihin jo siinä määrin, että muutosvoimaksi hänestä ei enää ole. Susi ulvoo susien kanssa, seura tekee kaltaisekseen. Siinä menivät vaihtoehdot 2. ja 3.

Viimeisin eduskuntapuolue on kansanliikkeenä 1970 -luvulla syntynyt vihreä liike. Puolueeksi se kasvoi vasta vuonna 2008. Ollaan jälkimmäisestä mielipiteestä mitä mieltä tahansa, kasvu riittävän isoksi ja sellaiseksi, että edes sen johto on sitä mieltä, että sen toimilla on ratkaisevaa merkitystä poliittiseen järjestelmäämme, on vuosikymmenien projekti. Toisaalta Eduskunnan ulkopuolella on puolueita yhtä monta kuin sisällä, eli 8. Ja uusia on taas perusteilla. Niiden viime eduskuntavaaleissa yhteensä saama äänimäärä jäi noin 1,5 prosenttiin annetuista äänistä. Eli edes yhtenä vaaliliittona, ne eivät saisi ensimmäistäkään kansanedustajaa uuden 3 % äänikynnyksen vuoksi. Joten 4. vaihtoehto ei ainakaan takaa muutosta näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.

Sitten olisi vielä jäljellä valinta nukkuako vai käydäkö kirjoittamassa lippuun vaikkapa JOKU MUU, eli jättää tarkoituksella hylättävä äänestyslippu.

Moni äänestäjä on kertonut jättävänsä protestina vaalit väliin. Liittyy nukkuvien puolueeseen. Ei ihme, että nykyisin pääsemme noin 60 % äänestysaktiivisuuteen eduskuntavaaleissa. Ja edelleen on laskeva suunta. Ilmeisiä mielenosoittajia on paljon. Mutta toimiiko protesti?

Ei toimi. Jo monissa vaaleissa kommentaattorit, puolue-eliitin edustajat ja media taivastelevat pienentyvää äänestysaktiivisuutta. Vaalivaslvojaisissa ja päivän tai kaksi. Ja ymmärrettävästi kääntävät viestin itsensä kannalta parhain päin. ”Äänestäjät ovat tyytyväisiä, eivätkä siksi katso tarpeelliseksi vaivautua”. Kriittisimmät toteavat ”Liian monet ovat syrjäytyneet yhteiskunnan päätöksenteosta” ja jättävät asian siihen. Lopputulos on nukkujien kannalta ihan sama. Eihän nukkujien ääniä edes lasketa, ne ovat pelkkä vähennyslaskun tulos. Eihän nukkuminen sisällä edes aktiivista tekoa suhteessa vaaleihin. Sitä ei pidetä mielenilmauksena. Sitä pidetään demokratiaan kuuluvana osana, väistämättömänä ilmiönä, ”luonnonlakina”. Siinä meni 5. vaihtoehto.

Mutta mitä sitten kertoo se, jos ”perinteinen” äänestystuloksemme Eduskuntavaaleissa

• Äänestäneitä 60 %
• joista hylätty 1 %
• Äänestämättä jätti 40 %

muuttuu muotoon

• Äänestäneitä 70 %
• joista hylätty 20 %
• Äänestämättä jätti 30 %

Se on täysin mahdollinen tulos, jos nykyisen puoluepoliittiseen järjestelmään kyllästyneet äänestäjät ymmärtävät, että annettu ääni, vaikkakin tarkoituksellinen hylättävä ääni on aktiivinen ja voimakas protesti. Se on mielipide, aktiivinen teko, kannanotto. Kannanotto siihen, että yksikään tarjolla oleva ehdokas/puolue yhdistelmä ei äänestäjälle kelpaa. Ja se on erittäin merkittävä teko, sillä loppujen lopuksi millä muulla tavalla äänestäjä voi poliittiseen apparaattiin vaikuttaa, vaaleissa tai vaalien välissä? Tarkoituksella hylättävän äänen jättävä ei luovu äänioikeutensa käytöstä, nukkuja luopuu. Hylättävän äänen jättävä käyttää sen protestina, sillä ainoalla protestoimisen tavalla, joka on pelkkä protesti, protesti koko järjestelmälle. Eikä sitä protestia voida selitellä parhain päin.

Sanot ehkä; Mutta eihän mikään muutu? Eihän vaalin tulos muutu? Vastaan - Muuttuu.

Koska JOKU MUU ei ole henkilö, ääni hänelle kasvattaa protestin voimaa. Valinnat tehdään, luonnollisesti edelleen niitten henkilöitten joukosta, jotka ovat ehdokkaina. Koska JOKU MUU ei ole puolue, ääni hänelle ei ole henkilöiltä pois. Valinnat siis tehdään kuten ennenkin. Mutta, edellä olevaan esimerkkiin viitaten, jos 20 % äänioikeutetuista protestoi tavalla, jota ei voida selitellä parhain päin, kyse on valittujen ehdokkaiden ja puolueitten valtuuden kyseenalaistamisesta. Itse asiassa koko sen puoluepoliittisen järjestelmän laillisuuden kyseenalaistamisesta, jossa toimitaan.

Ja aivan varmasti sen viesti ymmärretään. Niin Suomessa kuin muualla. Sitä ei järjestelmä kestä.

Ja mietipä. Edellä esitettyyn verrattuna, mikä on vaihtoehto? Jos muutosta haluat.

0 kommenttia

Lobbari äänestäjille! Vieläkö ehdittäisi?

14.01.2011 - 15:57 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Ihminen

Lobbaajat ovat jo pitkään olleet toimessa seuraavan hallitusohjelman yksityiskohtia säätämässä. "The early bird catches the worm." Mitä aikaisemmin olet liikkeellä ja mitä useampaan suuntaan, sitä suuremmalla varmuudella juuri sinun ajamasi asia ikuistetaan Hallitusohjelmaan isolla Hoolla.
Kuten jo Vanhasen II ja Vanhasen I aikana kävi ilmi, nykyhallituksilla on taipumus toteuttaa kirjaimellisesti mieluiten kaikki se mitä lobbarit ovat onnistuneen Hallitusohjelmaan kirjaamaan. Maailman finanssijärjestelmä saa vaikka tuhoutua, maapallo suistua radaltaan ja III maailmansota tuhota Kiinan, USAn ja puolet Euroopasta, meillä ei mitään muuteta ennen seuraavia vaaleja.
Veronmaksajat, Yrittäjät, AY-liike, EK,... päätyen Kansalliseen itikansuojeluyhdistykseen ovat jo liikkeella. Ja mitä kaikkea  onkaan jo pohjapapereihin saatu kirjatuksi? Vain yksi on ollut  joukosta poissa. Äänestäjä. Tuo kummallinen otus, joka säännöllisin väliajoin herätetään ja patistetaan kirjoittamaan lapulle joku numerosarja. Numerosarja joka on arvottu puolueita edustavia ehdokkaita edustamaan. Satojen tuhansien arvoisilla kampanjoilla yritetään herättää äänestäjässä sekä huonoa omaatuntoa, jos jättää heräämättä että tarve kirjoittaa lippuun juuri se Ainoa Oikea Totuus. Siis numero jonka haltijalla, siis Ainoan Oikean Totuuden opetuslapsella, toiselta nimeltään ylipalkatut kansalliset napinpainajat, on onnen avaimet seuraavien 4 vuoden ajan.
Luonnollisesti äänestäjää osataan kuunnella tarkkaan ja viisaan näköisesti aina vaaleihin asti. Mutta sitä ennen tai sen jälkeen hän on vain häiriötekijä. Hallitusohjelmaan hänen ei anneta missään tapauksessa, eikä millään tavalla  vaikuttaa. Pilaa vielä hyvän kivitaulun, tuo plebeiji. Sitä paitsi, eihän hänellä ole lobbaria.
Mitäs sanotte? Pitäisikö perustaa Tavallisen Tossunkuluttaja-änestäjien Kansallinen Etujärjestö? Vaikkapa ensin Facebookissa? Tai vaikkapa näillä KL.fiin sivuilla. Seuraavassa vaiheessa voisimmekin hakea valtiontukea palkatakesemme maan parhaat lobbarit asiamme puolesta taistelemaan. Saataisi edes yksi konkreettinen, kansalaisia koskeva, arkipäivän asia Hallitusohjelmaan.

Tämä kysymys on tarkoitettu vakavasti otettavaksi.

14 kommenttia

Vain puolet äänestää?

13.01.2011 - 14:57 | hakki | Politiikka, Media, Johtaminen, Crises, Corruption, Uutiskommentit

Äänestysaikomusten paljastukset  Hesari 13.1.2011.

Onko todella niin, että

• aiomme äänestää aiempaakin laiskemmin?
• laiskimmin aikovat äänestää entiset himoäänestäjät; eläkeläiset ja kepulit?
• veikatusta äänivyörystä huolimatta, persujen kannattajat edelleen ovat epävarmimpia äänestäjiä?

 0

0

0

.

.

Sukupuolen mukaan

Onko todella niin, että

• puolueuskovaiset ovat menettäneet uskonsa, eikä ainakaan heti olla valmiita uskoa muuttamaan?
• äänestäjien silmät puolueiden todellisiin arvoihin ja prioriteetteihin, etiikkaan ja moraaliin ovat lopulta auenneet?
• entistä useammat uskovat, ettei äänestämisellä ole kansalaisen arkipäivään mitään vaikutusta?

Ikäjakautuman mukaan

Onko todella niin, että

• vain kaikista nuorimmat äänioikeutetut vielä uskovat voivansa äänestämällä muuttaa jotain?
• eniten uskoaan ovat menettäneet kaikista vanhimmat, ne joita nykyisen kauden rahoitus-/lahjusskandaalit ja paljastukset ovat ehkä eniten inhottaneet?

Maakunnan mukaan

Onko todella niin, että

• vähiten usko on mennyt Etelä-Suomesta, suurimmista kaupungeista ja erityisesti pääkaupunkiseudulta?
• eniten se on mennyt taajaan asutuissa- ja maalaiskunnissa?

Työn mukaan

Onko todella niin, että

• entistä varmemmin äänestäisivät yrittäjät ja opiskelijat?
• entistä epävarmimpia äänestämisestään olisivat eläkeläiset, alemmat toimihenkilöt ja työväestö?

Puoluesuuntautuneisuuden mukaan

Onko todella niin, että

• entistä varmemmin äänestäisivät demareitten ja vihreitten kannattajat?
• entistä epävarmimpia äänestämisestään olisivat kepun ja vasemmiston kannattajat?
• kaikista epävarmimpia äänestäjiä edelleen olisivat persujen kannattajat?

Paljon ehtii muutamassa kuukaudessa vielä muuttua. Puolueet, siis jokaisen puolueen eliitti ja aktiivit tekevät taatusti kaikkensa, vaikuttaakseen positiivisesti omaan suoriutumiseensa. Siitä kun jokaiselle riippuu niin paljon.

Ja kun aikaisemmat merkit paikansa pitävät kepun puoluekoneisto kyllä uskovaisensa uurnien ääreen ruoskii. Onnistuuko Vennamon poika Timo omien opetuslastensa paimentamisen läheskään samalla teholla hoitamaan?

Jos todella on niin, että 47% äänioikeutetuista ei vielä usko varmasti äänestävänsä, onpa syy ihan mikä tahansa, haluaisin parlamentaarisen demokratian vakaana kannattajana antaa jokaiselle aidon syyn äänestää. Ehdokkaani on ainoa muutoksen todellinen mahdollisuus, aktiivinen protesti, taatusti hylättävä äänestyslippu, jota itse kutsun ehdokkaaksi JOKU MUU. Joku muu sen vuoksi mitä äänestyslippuun kirjoitan. Kuitenkaan sillä mitä kirjoitan ei ole merkitystä. Sillä, että äänestän on. Vain äänestämällä voi vaikuttaa.

0 kommenttia

Sinä ja minä ammuimme

13.01.2011 - 13:12 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Ihminen

On aivan liian helppoa yhtyä USAn presidentin Barak Obaman sanoihin, jotka ainoa valtakunnallinen uutisoi ”Emme saa käyttää tätä tragediaa jälleen yhtenä tilaisuutena kääntyä toinen toistamme vastaan." Ja "Kukaan meistä ei voi varmuudella sanoa, miten tapahtunut olisi voitu estää." Erityisesti jälkimmäisen osalta tuntuu, että siihen yhtyessämme hyväksymme samalla kyvyttömyytemme edes yrittää vaikuttaa yhteiskunnan sellaiseen kehittämiseen, joka olisi omiaan moisia tapahtumia estämään. Varmuudella emme voi sanoa, miksi tapahtumat tapahtuivat, mutta otaksumia voimme esittää. 

0

0

0

.

.

En jaksa uskoa siihen, että viime aikoina koulusurmaajat, poliitikkojen ampujat, kävelevät ihmispommit ja itsemurhalentäjät olisivat lähtökohdiltaan kovin erilaisia ihmisiä, verrattuna sinuun, minuun tai Hentun Liisaan. Kun puhun lähtökohdasta tarkoitan perimäämme, geneettisiä lähtökohtiamme.

Kun ihmisen ominaisuuksiin vaikuttavat sekä geneettinen perimä että se ympäristö (laajasti ottaen), jossa hän elää, kasvaa ja toimii väittäisin, että ainakin suurimmassa osassa veritöistä ympäristö on se, josta syytä kannattaa lähteä hakemaan. Voi olla, että tutkijat joskus viha- ja tuhogeenin joskus löytävät, tuskin kuitenkaan me tavalliset tossunkuluttajat? Ja vaikka löytäisimme, entä sitten? Toisia tutkijoita ja asiantuntijoita tarvitaan selvittämään, miten geenivirheet korjataa. Siihenkään me emme kykene.

Sen sijaan olemme, jälleen laajasti ottaen, itse luoneet ja edelleen luomassa ja muuttamassa sitä ympäristöä, joka joissakin meistä aiheuttaa uskon oikeuteen tuhota kanssaihmisiään. Ylenkatse kanssaihmisiin, tyytymättömyys yhteiskuntaan, työttömyys, kouluttamattomuus, köyhyys, itsekunnioituksen puute, merkityksettömyyden ja voimattomuuden tunteet, taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus, epäoikeudenmukaisuus, syrjäytyminen ja luetteloa voimme jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

En edes yritä ymmärtää sen paremmin heitä, jotka hirveyksiin ryhtyvät kuin sitäkään, miksi valtaosa meistä ei ryhdy. Sitä varten on varmasti oppineita ja asiantuntijoita riittämiin tarjolla? Mutta haluan herättää kysymyksen mitä voisimme tehdä, jotta ne ympäristöt, joissa elämme ja joissa lapsemme ja lapsiemme lapset kasvavat, eivät ainakaan meidän toimiemme vuoksi lisäisi ihmisen taipumusta aggressioon kansaihmisiään kohtaan. Mitä kukin meistä voi jokapäiväisessä toiminnassamme tai vaikkapa eduskuntavaaleissa äänestämällä tehdä lähimmäistemme hyväksi, vähentääksemme yhteisöissämme sellaisia ominaisuuksia, sellaista käyttäytymistä, jotka joissakin meistä aiheuttavat esimerkiksi tuhoavaksi agressiivisuudeksi johtavaa 

• ylenkatsetta kanssaihmisiin,
• tyytymättömyyttä yhteiskuntaan,
• työttömyyttä,
• kouluttamattomuutta,
• köyhyyttä,
• epäoikeudenmukaisuutta,
• itsekunnioituksen puutetta,
• merkityksettömyyden ja voimattomuuden tunteita,
• taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta,
• syrjäytymistä.

Kunnon virkamiesten tapaan varmasti USAssa, samoin kuin meilläkin viime vuosina, laaditaan selvityksiä selvitysten jälkeen sekä tapahtumien syistä että toimenpiteistä millä tapahtumisia voitaisi estää. Ja varmaan sielläkin se poliisirukka, joka aiemmin päivällä pysäytti ja sakotti syylliseksi epäiltyä punaisia valoja päin ajamisesta vielä joutuu oikeuteen vastaamaan teostaan? Ja vartijoita palkataan lisää, aitoja korotetaan, panssarilasit ja luotiliivit tehdään vaalikiertueilla pakollisiksi, valvontakameroita asennetaan, yleisiä ilmiantonumeroita ja -kotisivuja markkinoidaan jne. jne. Ne ovat kalliita ”laastareita”.

Eivätkä ne ole ratkaisu. Ratkaisu on meidän, siis meidän tavisten kyvyssä ja halussa rakentaa luottamuksellista ja luotettavaa yhteisöä. Ja vastata sen toiminnasta. Emmekä ainakaan ”saa käyttää tätä tragediaa jälleen yhtenä tilaisuutena kääntyä toinen toistamme vastaan.”

2 kommenttia

Vain vetäytyvät poliitikot uskaltavat puhua ikäviä

12.01.2011 - 17:42 | hakki | Politiikka, Ihminen, Johtaminen

Ja mitä ihmeen iloa siitä kellekään on? Manninen, Söderman, Niinistö, Vanhanen.... ja varmasti vielä moni muukin Arkadianmäen jättävä avaa vielä sanaisen arkkunsa ja kertoo mitä nyt pitäisi tehdä. Eikä kyse ole huonoja aikoja varten jätettävä testamentti. Kyseessä on osoitus vastuun välttämisestä sinä aikana kun siihen oli valtuutus.
Miksi he eivät ole aiemmin uskaltaneet? Halunneet? Viitsineet sinä aikana, jolloin he eivät vielä olleet halvaantuneita ankkoja? Vai olivatko nimenomaan silloin, mutta nyt eivät?
Eikö tämä osaltaan kerro siitä, että parlamentaarisessa demokraatiassa ei kaikki todellakaan ole hyvin? Ja se mikä ei hyvin ole on puolueitten ja heitä edustavien kansanedustajien kieroutunut vastuunjako. Sen pohjana on kaksi yksinkertaista asiaa. Toisaalta perustuslain 29§n jatkuva rikkominen ja ennustettavuuden lisääntymisellä perusteltu puolueryhmien ryhmäkurin salliminen. Toisaalta puolueiden itseisarvoistuminen vuosien ja vuosikymmenien saatossa niin merkittäviksi pelaajiksi, että kukaan valituksi tullut kansanedustaja joka haluaa tulla uudelleen valituksi, muutamaa hyvin harvaa poikkeusta lukuunottamatta, ei puolueen eliitin ohjeita ala tietoisesti kyseenalaistamaan. Vastustamisesta puhumattakaan.
Lisäksi puolueiden omat intressit uskovaistensa suojatyöpaikkojen, virkojen ja työpaikkojen, kylpylöiden, yleishyödyllisen rakennuttajan, oppilaitosten jne. jne. ylläpitämisen osalta on pitänyt huolen siitä, että puolueiden etu on aina huomioitava ennen kansalaisten etua.
Juuri siksi vallassa vuosi- ja vuosikymmentolkulla olleiden puolueiden olisi syytä katsoa peiliin ennenkuin ääneen kun ihmettelevät populisten liikkeiden protestia. He itse ovat syypäitä demokratiamme rapautumiseen nykyiseksi politbyrokratiaksi.

PS.
Syy miksi tämä ei ole kommentina Kyösti Jurvelinen kirjoitukseen on varmaan jokaiselle lukijalle jo selvä?

5 kommenttia

Onko maailmassa liikaa rahaa vai holtittomia poliitikkoja?

12.01.2011 - 12:20 | hakki | Politiikka, Johtaminen, Crises, Talous, International finance, Varallisuuden hallinta, Raha & valta

Muistat vielä varmaan ajan kun markkinavoimat heittelivät Suomen markkaa ja taloutta? Eihän viime kerrasta ole vielä 20 vuottakaan. Suomi yritti selviytyä devalvoinneilla, mutta antautui lopuksi päästämään valuuttansa markkinavoimien armoille, kellumaan. Samaan aikaan, tai taisi olla jo aiemminkin, markkinat heiluttelivat montaa muutakin maailman valuutoista. Silloin kai Soros ja hänen hengenheimolaisensa omaisuutensa tekivät? Markkinavoimat olivat havainneet, että useiden valtioiden ja/tai kansantalouksien tasapainottomuus avasi pelin paikan.

Siinä monelle yksi perusteltu syy liittyä suureen EUiin ja uuteen maailmanvaluuttaan euroon. ”Eivät markkinapelurit heittele sen jälkeen pientä talouttamme” uskoimme. Mutta mitä nyt? Edes yhteinen valuutta ei takaa vakautta. Pelkkä vajaan 500 miljoonan kotimarkkinakaan ei riitä.

Markkinapelureille maksetaan siitä, että he löytävät pelin paikan ja hyödyntävät sieltä saatavat voitot. He löysivät. He hyödynsivät. Alkoi jälleen finanssisektorin luovan tuotekehityksen aika. Sen seuraksena maailmassa liikkeessä oleva rahan määrä kasvoi moninkertaiseksi. Ja  investointipankkiireille maksettiin palkkiot, joita myös bonuksisksi kutsutaan, sen mukaan miten paljon rahaa he saivat myytyä. Satumaiset määrät myytiin. Satumaiset palkkiot saatiin. 

Loppu toisti historiaa. Tappiot pantiin veronmaksajien maksettavaksi. USAsta aloitetiin, ja kun historiallinen Pohjois-Atlantilainen kohtalonyhteys on paljon muutakin kuin NATO, ei kauaa kestänyt ennen kuin mekin olimme kurkkuamme myötä paskassa. Mutta pelurit olivat luoneet maailmaan virtuaalirahaa valtavasti. Rahaa tulee käyttää viisaasti. Ja pelurien työ on pelata.

Euron vakautta takaamaan tehtiin aikoinaan valtioitten välinen sopimus; Euroopan kasvu- ja vakaussopimus. Siinä mukana olivat keskeiset kriteerit, joilla valtioiden liiton valuutta pidetään uskottavana. Ne koskevat inflaatiota, korkokantaa, budjettialijäämiä, valtion velkaa ja valuutan arvoa. Näistä ei voinut eikä saanut tinkiä, jos euro aiotaan säilyttää uskottavana valuuttana. Mutta ensimmäisinä niistä tinkivät juuri ne maat, jotka euron nopeaan synnyttämiseen olivat omista itsekkäistä syistään voimakkaasti satsanneet, Ranska ja Saksa. Euron lyhyen syntyhistorian ja nykyongelmien syyn ensimmäisen osan loistava yhteenveto löytyy Erkki Toivasen artikkelista Euron ensimmäinen kriisi. 

Joten euro ei enää ole uskottava valuutta. Eikä sen uskottavuus ole paikattavissa purukumilla, päänsärkypillereillä eikä laastareilla. Yksi huijarivaltio on saanut reseptinsä, toinen on Ranskan ja Saksan voimakkaan painostamisen jälkeen suostunut pitkin hampain ottamaan oman pillerinsä. Voidaan pitää varmana, että Portugal ottaa, ennemmin tai myöhemmin, omansa. Siitä Saksa ja Ranska pitävät huolta. Sittenkö vuoroon tulevat Espanja, Italia, Belgia... ? Tällä tiellä ei voi edes toivoa voittoa. ”Operation gelungen, Patient tot!” ja sannonnan englantilainen käännös ”It was a perfectly organized disaster.”  kuvaavat euron tilannetta yhtä hyvin.

Joten enää ei myöskään sillä ole väliä kuka euron avuksi mistäkin syystä rientää. Vaikka tervetuloa vaan eurooppalaisen holtittomuuden yhteisvastuuta kantamaan kaikki kiinalaiset, japanilaisen, jenkit ja vaikka veli venäläiset. Mutta teidän tuellanne, sen paremmin EUn kuin kansallistenkaan poliitikkojemme holtittomuus ei ratkea.

Joten Erkki Toivasta mukaellen: Vaihtoehtona on EMU:n, ja sen seurauksena EU:n hajoaminen tai EU:n liittovaltioistuminen yhteisen talous- ja finanssipolitiikan toteuttajaksi. Vai voisiko sittenkin vielä edetä vaimeimmin askelin? Kaikkien euromaiden takaamat Eurobondit ja lisäksi kaikkien maiden lopullisen budjettivallan vallan siirtäminen yksiin käsiin? Vaan minne? Tai myytäisikö sittenkin Kreikka, Irlanti ja Portugal Kiinalle? Vai löytyisikö rahalle joku muu vakuus kuin luottamus?

7 kommenttia

Peliväline vai arvon mitta ja vaihdon väline?

11.01.2011 - 08:27 | hakki | Johtaminen, Talous, Corruption, International finance, Raha & valta

Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin ajoista alkaen olemme siirtyneet yhä uusliberalistisempaan globaaliin finanssimarkkinaan. Tämän kehityksen keskeisinä kiihdyttäjinä ovat olleet Neuvostoliiton hajoaminen, EUn laajeneminen ja Kiinan nousu taloudelliseksi supervallaksi. Ja nyt globaalin finanssimarkkinakriisin seurauksena ytämä tuhon tie on toivottavasti käyty loppuun asti. Kondartjeffin sykli lienee kääntynyt.

Tuhansia miljardeja taaloja tai valtioiden velkakirjoja on siirretty veronmaksajien velaksi ja globaalien sijoittajien voitoiksi. Velkaan perustuva finanssimarkkina on jälleen osoittanut heikkoutensa. Voitot on yksityistetty ja tappiot kansallistettu. Jälleen kerran. Historian sini-käyrä on toivottavasti heilahtanut toiseen ääripäähänsä. Ääripäähän, josta voidaan edetä vain yhteen suuntaan?

”Euromaita hallitsevat keskustaoikeistolaiset hallitukset ovat omineet kriisissä vasemmiston lääkkeet. Markkinoiden säätelyä lisätään, pörssiveroa tutkitaan ja pankkiirien ylisuuret bonukset pannaan kuriin.” Näin Marko Junkkari Hesarissa eilen. Ja varmasti oikeansuuntaisia toimia.

Alalle pitäisi kuitenkin saada läpinäkyvyyttä (mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin), jos edelleen jaksetaan ja aiotaan jatkossakin uskoa siihen, että pankkisektorin yksityisyys on kansalaisten etu. (Asia josta en enää itse ole kovinkaan vakuuttunut) Läpinäkyvyyden lisäksi edellytyksenä pitäisi olla toimivien yksiköiden lainmukainen paloittelu niin pieniksi, että muutamienkaan konkurssiuhka tai konkurssi ei voi koko alan perustetta, siis luottamusta alaan, nakertaa. Silloin yhden konkurssi voi aina toimia myös uusien yrittäjien kilpailumahdollisuutena.

Mutta millä sitten kilpaillaan? Nyt kilpailu on ollut ”tuotekehittelyn” varassa. Siis sellaisen tuotekehittelyn, johon pankkirien saamat ylisuuret bonukset johtivat pankkiirit. Ottamaan ylisuuria riskejä. Ja tappiot kuten mainittu, kansallistettiin. Eikä tainnut olla ensimmäinen kerta finanssimarkkinoiden volatiilissa historiassa? Sen seurauksena miljoonat menettivät työpaikkansa, länsimaat Atlannin molemmin puolin ilmeisesti lopullisesti ylivelkaantuivat ja käyvät nyt kohti historian unohdusta.

Voisiko edes jonkinlainen uusien tuotteiden lanseerauksen luvanvaraisuus riittää? Vai olisiko sittenkin tehokkaampaa kansallistaa koko ala?

Ja kuitenkin. Meillä ihmisillä on laittamaton kyky ymmärtää minimit ja maksimit. Optimeissa meillä on edelleen ongelmia. Mikä olisi nyt tarpeeksi mutta ei liikaa? Mikä olisi se optimaalinen taso, jossa sekä yksityisen yrittäjyyden että yhteisöllisen vastuuntunnon tasapaino saavutettaisi? Se tasapaino, jossa kummankin ääriarvon haitalliset seuraukset minimoitaisi?

PS.

Huolestuneena on kuitenkin seurattava Kiinan toimia. Maailman väkirikkaimpana maana se, valtaisalla kauppataseen ylijäämällä kulkee ympäri maailmaa sitä valloittaen. Ei välittömästi vaan tässä vaiheessa pitämässä huolta siitä, että paluu rajoitettuun maailmakauppaan ei helposti enää ole mahdollista. Se ostaa ääniä ylijäämillään, jotka se on hankkinut aliarvostamalla valuuttansa arvon. Ja pelaamalla peliä ihan omin säännöin.

17 kommenttia

Kauppalehden linja

09.01.2011 - 14:31 | hakki | Blogit

Totesin jossain, että blogari suhtautuu varauksella median uudistuksiin. Ja syy moiseen käy jälleen selväksi.
Aloitellassani blogaamaan 4 vuotta sitten sain käsityksen, että silloinen Presso suhtautui blogaamiseen myönteisesti. Meidät kutsuttiin oikein tutustumistilaisuuteen, muistaakseni syksyllä 2007. Siitä lähtien jokainen muutos on ollut, ainakin minun mielestäni heikennys blogaajien kannalta.
Sinnittelimme vielä ilmeisesti toimituksen armosta etusivulla kuuluessamme kuuteen viimeisimpään julkistettuun. Nyt ilmeisesti senkin näkyvyyden aika on ohi. Nyt lukijan on erikseen etsittävä blogeja ja sieltä haluamaansa antia, paitsi kun kyseessä on toimituksen oma blogi tai toimituksen kutsuma blogi. Me alemman kerroksen blogaajat löydymme pikkuriikkisen linkin takaa, kuitenkin.
Lehti on linjansa valinnut. Pitäisikö meidänkin? Siis ainakin meidä, joiden tekstit eivät aivan kauppataloutta ole? On aivan ilmeistä, että muodostamme KL.fin ei-toivottavan loisian. Lähdin jo kerran Uuteen Suomeen, mutta lupauksista huolimatta sen tulkinta kansalaisten oikeuksista tai sen valitsema sananvapautta rajoittava linja teki jatkamisen mahdottomaksi. Aamulehti olisi mahdollinen mutta näin pääkaupunkiseutulaisena vähän haettu vaihtoehto. Hesari on toivoton ja Taloussanomat kai teki tavisten blogaamisen niin hankalaksi, että se pitkälti hyytyi. Samaa tietä näyttää Kauppalehtikin ajavan. Suomen Kuvalehden blogit lienevät kutsuttuja ammattilaisia. Mitkä olisivat vaihtoehdot mielipidekirjoittajille, jotka katsovat asiallaan kuitenkin olevan laajempaakin merkitystä ja mielenkiintoa?
Itse haaveilin siirtäväni blogini tarvittaessa ikiomalle alustalle. Ning vaikuttikin hyvältä, mutta se lopetti maksuttoman palvelunsa, enkä yksin halua maksella alustasta, jota kukaan ei tunne. Buddypress lienee samanmoinen maksuton Wordpressin viritelmä, jota en kyllä lainkaan tunne. Onko muita?
Olisi mukava kuulla kommentteja siitä, mitä muut blogaajat ja kommentoijat ajattelevat.

13 kommenttia

Kansan pitää ottaa niskalenkki kansanvallasta

08.01.2011 - 15:52 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Johtaminen, International finance, Raha & valta

Sillä siinä se meidän ongelmiemme keskeisin syy on. Ainoan valtakunnallisen Marko Junkkari kirjoittaa mielenkiintoisessa artikkelissaan tänään otsikolla Kansanvallan niskalenkki ei pidä. Olen samaa mieltä. Mutta ei pidä mistä?

Otsikollaan hän viittaa Jyki-boy julistukseen ”toukokuussa Kreikan tukipakettia hyväksyttäessä, että kansanvalta ottaa niskalenkin markkinavoimista. Vertaus sai opposition ilkkumaan, sillä aiemmin Siilinjärveltä ei ole tullut maailmanluokan painijoita. … Nyt ratkaistaan, kumpi vie ja kumpi vikisee: markkinavoimat vai yhteiskunnallinen päätöksenteko, Katainen uhosi. Haaste on kova, sillä ottelussa kohtaa epäsuhtainen pari.” Onneksi Jyrki-boy ei sentään väittänyt itse hoitavansa tämänkin homman, sen verran epäsuhteisesta parista todella on kyse.

Junkkari päättää artikkelinsa myös mielenkiintoisesti; ”Kansalaisistako kansanvallan pitäisi ottaa niskalenkki?” Hän ei esitä mielestäni huomattavasti lähempänä olevaa kysymystä; Pitäisikö kansalaisten ottaa niskalenkki kansanvallasta? Sitähän kansalaisilla enää ole.

Nythän esimerkiksi meillä, puolueita edustavat poliitikot ovat toimineet ainakin noin vuodesta 1960, eli puoli vuosisataa verratan systemaattisesti, omiakseen kansanvallan puolueille ja irrottaakseen kansalaiset kansanvallasta. Ja hyvin he ovat onnistuneet. Siitä pienenä esimerkkinä puolueiden hellimä käsitys siitä, että parlamentaarisuus on demokratian synonyymi. Ja koska Tasavallan presidentin vaali on suora kansanvaali ja siitä huolimatta, että sekin on demokratiaa, he karsivat kaiken vallan Tasavallan presidentiltä, synnyttäen samalla erottamattoman puolueiden valitseman pääministerin, jonka ei edes välttämättä ole saanut missään kansan demokraattisessa vaalissa ensimmäistäkään ääntä. Koskaan.

Viimeiset naulat naulataan kansanvallan riiston arkkuun, kun puolueita edustavat kansanedustajat hyväksyvät puoluesihteerien Tarasti/Brax-vaalirahoitusdiktaatin ja perustuslain uudistukset vielä tämän eduskunnan aikana. Sen jälkeen siirrytään lopullisesti puoluevaltaan, eikä kansalaisten milipiteellä ole käytännössä enää juurikaan merkitystä.

Kuitenkin puolueitten pitäisi olla kansanvallan välineitä. Ei päin vastoin, kuten nyt.

Siitä artikkelin varsinaisesta asiasta ”Kansanvallan niskalenkistä markkinavoimista” ei ole mintään apua, elleivät kansalaiset ensin saa niskalenkkiä poliitikoistaan. Niistä, jotka kansanvaltaa virtuaalivaltuutettuina ”edustajinamme” käyttävät. Ja poliittisen järjestelmämme nykyinen rakenne tehokkaasti estää, onhan sitä saatu pikku hiljaa kasvattaa jo 50 vuotta. On aivan turha kuvitella, että vallan ottaneet siitä vapaaehtoisesti luopuisivat. Valta aina otetaan, ei sitä anneta.

Eikä edes Junkkari ehdota, että kansanvallan pitäisi hankkia itselleen uudet edustajat, vaikka hän toteaakin, että ”Vaikka poliitikot yrittävät ottaa niskalenkkiä hallitsemattomista markkinavoimista, ei vielä voida sanoa, että politiikan rooli talouden ohjaamisessa olisi vahvistumassa pysyvästi. Paluuta suljettujen talouksien aikaan tuskin on. Markkinoista on vaikea ottaa niskalenkkiä, sillä ne eivät ole mikään monoliitti.”Jos rakenne säilyy muuttumattomana on aivan sama ketkä yksittäiset ihmiset puoluettaan edustavat.

Tämä puolueita edustavien poliitikkojen joukkue on 50 vuodessa riittävän monta kertaa saanut yrittää, onnistumatta. Turhaa kansalaisten siltä enää on uudenlaisia tuloksia odottaa. Sillä ongelma ei ole henkilöissä vaan heidän luomansa rakenteen heille määrittämässä toimintaympäristössä. He kun eivät vastaa kansalle vaan puolueelleen.

Siksi kansan on otettava niskalenkki ja vastuu valitsemistaan poliitikoista. Poliitikot on saatava takaisin tulusvastuuseen kansalaisille.

22 kommenttia

Onko VR vain oire

07.01.2011 - 09:36 | hakki | Hyvinvointi

josta koko maa jo kärsii? Ei päivää, ettei junavuoroja karsita? Tuskin päivää, ettei lähiliikenne takkuile? Ei päivää ettei jossain joku katto vuoda. Miten ihmeessä olemme tulleet toimeen aiemmin? Siis silloin kun miehet ja veturit olivat rautaa ja vaunut puuta? Kun vaihteet piti vaihtaa käsin?
o
o
o
.
.
Säästämmekö itsemme konkurssiin? Vai yksityistämmekö? Ulkoistammeko? Uudelleen- vaiko ylioraganisoimmeko? Vai olisiko vain niin, että VRstäkin vain puuttuu johtajan töitä tekevä johto?
Ja kun vanhat merkit paikkansa pitävät kohta taas myöhästellään. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/108063-myrakka-pyyhkii-yli-suomen

17 kommenttia

Turha protestoida silloin kun tekemistä tarvitaan

06.01.2011 - 17:37 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Ihminen, Johtaminen

Suomalaisten tehostuslista: valtion menot, työurat ja opiskeluajat (KL:n otsikko eilen) on kansalaisten näkökannalta ihan hyvä alku leikkauslistaksi. Kahta viimeistä voisi ajatella vaikka kansalaisten osuutena. Valtion menoihin on luontevaa sisällyttää myös muut julkisensektorin kulut, kyseessähän on aina se minkälaisen lainsäädännön puitteissa julkisen sektorin rahat jaetaan.

Otetaan mukaan tarkennuksia ja muita säästökohteita. Siis sellaisia, jotka olisivat puolueiden osuus säästöistä. Eikä kyseessä ole lainkaan tyhjentävä luettelo. Ennemminkin hyvä alku, jonka vaikutuksetkin voivat olla sekä kuluja leikkaavia että tuloja lisääviä, sanalla sanoen tervehdyttäviä.

1. Kunnallisen itsehallinnon muuttaminen maakunnalliseksi itsehallinnoksi tavoitteena muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.
2. Neljän pääkaupunkiseudun kunnan yhdistäminen yhdeksi metropolikunnaksi siten, että muiden kuin suorittavassa työssä olevien virkamiesten määrää vähennetään 33% sekä palkkamenoilla että henkilömäärällä tarkasteltuna. 5 vuoden irtisanomissuojata luovutaan.
3. Korkeakoulujen, siis kaikkien yliopistojen, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen karsiminen 5% vuodessa, seuraavat 5 vuotta siten, että aloituspaikkoja vähennetään tasaisesti kaikilta aloilta. Opiskelua kehitetään siten, että kaikille yhtenäistä yleisopiskelua seuraa erikoistumisopinot ja sitä mahdollinen tutkijakoulutus. Opintojen jatkamisen kriteerit laaditaan sellaisiksi, että ne vastaavat Suomen yhteiskunnan tarpeita ja kantokykyä.
4. Julkisen sektorin rekrytointikriteerien muuttaminen siten, että edellä kuvattu muutos tarjonnan määrässä huomioidaan. Periaatteena vaikkapa 40 opintoviikon karsiminen kustakin virasta.
5. Julkinen puoluetuki, sisältäen kaikki julkisen sektorin kontrollissa olevat yksiköt, laitokset, yhteisöt ja yritykset kielletään lailla. Puolueiden rahoitus muutetaan yksityisen, puolueiden johtaman rahaston tehtäväksi. Rahastoon saa lahjoittaa verovapaasti kuka tahansa. Puolueet jakavat varat vuosittain eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden saaman äänimäärän suhteessa. Rahaston pesämunaksi siirretään 5 vuoden puoluetukia vastaava rahamäärä, eikä 5 vuoden siirtymäkauden aikana saa jakaa vuosittain kuin enintään ½ vuotuisesta pesämunasta ja koko kerätty vapaaehtoisten lahjitusten määrästä.
6. Kansanedustajan edustamisoikeus rajoitetaan kahteen kauteen. Hallituksen jäsen ei voi samalla toimia kansanedustajana eikä kansanedustaja kunnanvaltuutettuna. Varamiehet tilalle koko vaalikauden ajaksi.
7. Eduskunnasta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustaminen. Perustuslain noudattamisen valvonta, erityisesti 29§ noudattamisen sanktiointi ja valvonta.
8. Puolueiden ”rahamassien” ja suojatyöpaikkoja tarjoavien yhteisöjen (nuorisosäätiöt, vanhuussäätiöt, yleishyödyllinen rakentaminen ja rakennuttaminen, vammaistyö, kansalaisopistot, jne. jne.) varojen konfiskointi ja niitä lähellä olevien yhteisöjen muuttaminen yleishyödyllisiksi siten, että yksittäisten puolueiden ja heitä edustavien puolueiden oma intressi niihin katkaistaan. Päällekäisyydet poistetaan.
9. Yrittäjyyttä edistetään siten, että alkaville yrittäjille ja nykyisille 1 henkilön yrityksille myönnetään ensimmäiseksi viideksi vuodeksi mahdollisuus ilmoittautua alv-verovelvolliseksi vasta kun vuosittainen liikevaihto ylittää 30.000 euroa. Oikeus on henkilö- ja yhtiökohtainen. Järjestelyn edellytyksenä on sen 5 vuoden aikana yrittäjän, enintään alan ammattilaisen mukainen palkka ja mahdollisten voittovarojen rahastoiminen yhtiön käyttöön.

Kyllä noilla alkuun pääsee. Ja lisää ajatuksia löytyy kirjattuina jo neljän vuoden ajalta tältä blogilta.

 

Jos kerran Kustaa Vaasa pystyi jo mitoittamaan kirkon vallan ja rikkauden, valtion ja yhteiskunnan tarpeiden ja kantokyvyn mukaan jo vajaa 500 vuotta sitten, miksi emme me voisi mitoittaa nykyistä rälssiä siis puolueita, vastaavasti? Vastaamaan kansalaisten tarpeita ja kantokykyä. Tarvitaan vain riittävän monen tahtoa, sitoutumista ja tekemistä. Kyllä kansalaisten kannalta positiivinen yhteiskunnallinen kehitys on demokratiassakin aikaan saatavissa. Mutta sen voivat tehdä vain kansalaiset itse.

14 kommenttia

Käyhän se näinkin

05.01.2011 - 15:23 | hakki | Media

hakki kirjoitti 05.01.2011 - 11:32 Kyösti Jurveliinin artikkeliin Kuka kävisi käsiksi tukiviidakkoon?  Epähuomiossa. En havainnut, että tämä on se KLn ikioma blogi, jossa mielipiteellä ei ole väliä vaan ainoastaan nimellä. Se taas sananvapaudesta. Mutta käyhän se keskustelu täältäkin?

Tukiviidakkomme on punamullan sodanjälkeisen yhteistyön kirkkain helmi. On turha kuvitella, että sen paremmin kepulit kuin demaritkaan, ikuisuushallitsijasta RKPstä nyt puhumattakaan leikkaajaksi lähtisivät. Molemmat ovat aina panneet kulunlisäysten, ja miksei harvojen leikkaustensakin maksumiehiksi muut kuin omat porukat. Heistä ei tasapuolisiin leikkauksiin ole. Varsinkaan kuin leikkaaminen, jota ei täydennetä ajattelu- ja toimintatapojen muutoksilla ainoastaan syventää taantumamme. Säästämme itsemme kuoliaaksi jo nyt.

Kokikset ovat verorahan hajuun päässeet samoin vihertytöt. Eivätkä hajun saaneet palkkiosaaliistaan helpolla luovu. Persujen himot heräsivät vaaligalluppien myötä, päinvastaisesta uhosta huolimatta puoluetukeen ei kosketa. Periaatteet taipuvat kun kulta silmissä kiiltää. Kristillisiä ei, kieltämättä, ole vielä testattu. Mutta heille riittääkin Kossuvissy. Vai oliko sittenkin salmiakkikossu?

Puolueiden rummuttama parlamentaarisuuden ihanne on poistanut tasavallan presidentin vallan ja monen muun haitallisen seurauksen lisäksi, samalla tehnyt virkamieshallitukset käytännössä mahdottomiksi. Joten se tie on tukossa, että "ulkopuoliset asiantuntijat" tekisivät sen mikä on pakko tehdä. Sitä keinoa aikoinaan voitiin käyttää ilman, että puolueitten tarvitsi käsiään liata.

Joten noista voi sitten valita.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21634/kansallinen-totuuskomissio-jo-ennen-vaaleja

PS.

Sitä paitsi, eihän poliitikkojen tarvitse leikata. Kyllä kansan karttuinen käsi kestää isommatkin verot.

PPS.

Kun omasta mielestä sanottavaa asiassa oli, piti kommentoida ja samalla siirtää päivän varsinainen blogi pois etusivun 6 näkyvän listalta. Täältä se kyllä löytyy, Ottaakko lättyyn vai nokkaan.

13 kommenttia

Ottaakko lättyyn vai nokkaan?

05.01.2011 - 10:37 | hakki | Politiikka, Media, Poliittiset puolueet

Taitavat olla Sauli Niinistö ja Mervi Tapola samanlaisen kohtalon tovereita?

Vallatonta puhemiestä omat koirat ovat purreet viimeistää siitä lähtien, kun tuli säälipisteillä valituksi viime vuoden alussa. JOKU MUU voitti ja kakkonen valittiin tehtävään. Jo aiemmin oli jäänyt muun porukan kanssa kiinni KMSn vaalirahalahjomien asianmukaisen ilmoituksen rikkomisesta. Eikä kaikkien aikojen eduskuntavaalien ääniharava enää suostunut edes puolueensa ehdokkaaksi näissä tulevissa vaaleissa. Eikä tainnut mennä ihan putkeen se työväen presidentiehdokkaan kampanjakaan?

Mervi Tapola on ilmeisesti saanut ihan konkreettisesti lättyyn jo yksin Matilta, että sillä täyttäisi yhden 7 päivää lehden vuosikerran. On menty naimisiin, erottu, sovittu ja jälleen erottu niin monta kertaa, että edes yllämainitunkaltainen yksilöinti yksinkertaisesti ole mahdollista. Ja kuin pisteenä sen kuuluisan i:n päällä, kun uusikin rakkaus on osoittautunut koijariksi, ellei peräti roistoksi, ei ihme, että myös Mervi ottaa nokkiinsa. 

Olisiko Sauli nyt maksamassa kauppakamaripojille pottuja pottuina kun US kirjoittaa huhusta, että häntä kiinnostaisi Suomen Pankin pääjohtajuus nyt, kun Erkki Liikasen kausi lähestyy loppuaan? Toisaalta eihän se poista mahdollisuutta asettua lisäksi uudestaan presidenttiehdokkaaksi. Ja halutessaan sieltä saattaisi löytyä myös uusi alku presidenttitaipaleelle. Sieltä sitä ennenkin linnaan mentiin. Toisaalta. Kunnon poliitikko heittelee koepalloja, että päättäjät osaavat tulla pyytämään ja kansa saadaan painostamaan.

Mervi on menettänyt uskonsa vain miehiin yleensä. Eikä kuulemma ole ainoa. Noilla kokemuksilla sen kyllä ymmärtää. Mutta Saulilla onneksi sentään rakkaus kukoistaa. Usko poikiin sen sijaan lienee mennyt?

0 kommenttia

Kansallinen totuuskomissio jo ennen vaaleja?

04.01.2011 - 10:29 | hakki | Media, Ihminen, Johtaminen, Talous, Virkamiehet, Poliittiset puolueet, Oppiminen

Vai, ettei surffailu muka kannata?
Kompastuin tänään artikkeliin, joka oli julkaistu jo viime syyskuussa Uudessa Suomessa, sen mielipidesivulla. Kirjoittajana oli KTM Kari Niilola ja otsikkona Toisenlainen näkemys Kekkosesta. Artikkeli on varsin pitkä, mutta ainakaan ensilukemalla en siinä havainnut sen paremmin virheitä kuin itse kokemieni asioiden osalta totuuden vastaisuutta. Käydyn keskustelun kommentteihin, joita oli 80 ja 28 sivua, en ole vielä yksityiskohtaisesti tutustunut. Nopea silmäys osoitti, että asiassa oli pysytty.
Toisenlainen näkemys Kekkosesta pitäytyy pitkälti käsittelemään Kekkosen ulkopolitiikan erityisesti hänen Neuvostoliitto-suhteensa siunauksellisuutta maallemme. Selkeästi vähemmän siinä panostetaan hänen valtakautensa sisäpoliittisiin seurauksiin. Erityisesti niihin vaikutuksiin, joiden kanssa joudumme edelleen elämään. Politbyrokraattiseen järjestelmäämme, joka aikalaisarvion mukaan on irtaantunut kansasta ja jota ei enää sen sisältä ole mahdollista muuttaa.
Järjestelmä koostuu  neljästä kartellista tai tai neljästä etupiiristä, joista jokainen vahtii vain ja ainoastaan omaa etuaan.

1. puolue-kartelli
2. ay-kartelli
3. agri-kartelli
4. elinkeinoelämä-kartelli

Valitettavasti kartellirakenteessa ei kansalle juurikaan ole veronmaksajaa surempaa roolia, ei tilaa.
Olisi todella toivottavaa, että Kekkosen sisäpolitiikan kansallisen perinnön ennakkoluulottomaan tutkimiseen joku paneutuisi samalla analyyttisellä tieteellisellä otteella kuin Kari Niilola. Saataisi kästieltäväksi muutakin kuin Isän Aurinkoisen kritiikitöntä ylistystä. Tosiasioiden ja julkisen keskustelun perusteella saisimme tehtyä tilimme selviksi lähihistoriastamme.

21 kommenttia

Eurolle odottamatonta tukea

03.01.2011 - 16:55 | hakki | Crises, Talous

Lontoolainen ajatushautomo CEBR ennustaa, että yhteisvaluutta euro voi kaatua keväällä 2011. He ovat 80% varmoja. Hakin arvio: Euro hajoaa tänä vuonna tai arvo alenee huomattavasti 90 % todennäköisyydellä. Panneeko joku paremmaksi? Sillä ihmeiden aika on ohi.
Kun tarpeeksi aikaisin ei tarpeeksi voimakkaasti toimita on seuraus tällainen. Susi, susi huutaa jo joka jannu. Ja kun riittävän monta kertaa huutaa, havaitsee jo yksinkertaisinkin herra tai ms. Markkinavoima, ettei kaikki ole eurolla kohdallaan. Ja peli eurolla jatkuu.

Tekeekö myös Kiina näitä tunnustuksia ihan tahallaan? Euron heikkous kun kääntyy EUn lisäksi taalan ja USAn heikkoudeksi. Mutta Kiinan ja sen reilusti aliarvostetun rimin eduksi.

Nyt tarvittaisi dramatiikkaa tai ihmeistä, joista sen paremmin Merkel, Srakozy tai Cameronkaan eivät ole järin tunnettuja. Näiden kolmen valtion, tai ainakin kahden ensimmäisen ilman epäilyn mahdollisuutta tapahtuva euron tukeminen saattaisi vielä auttaa. Esimerkiksi jos kaikki, tai ainakin kaksi ensimmäistä asettaisivat omat taloutensa euron vakuudeksi. Vaan yhtä hyvin voi uskoa Joulupukkiin.

http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/21607/in-the-year-2525-if-man-is-still-alive

0 kommenttia

Talouden pohja on maho

03.01.2011 - 10:27 | hakki | Hyvinvointi, Politiikka, Kasvatus, Ihminen, Crises, Corruption, Oppiminen

Eikö olekin mukavaa aloittaa uusi vuosi palauttamalla konkreettisesti kaikkien mieleen suomalaisen yhteiskunan, kansantalouden ja erityisesti parlamentaarisen demokratiamme koko kuva? Muuten; maho tarkoittaa hedelmätöntä, lisääntymiskyvytöntä. Ja taitaa olla niin, että myös meidän taloutemme pohja täyttää tunnusmerkit.

”Kansanedustajan tehtävät ensi keväänä vapaaehtoisesti jättävä Jacob Söderman (sd.) uskoo, että eduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu 1990-luvun laman aikana.

Eduskunta nousi kuin avaruusalus vähän matkan päähän kansalaisista. Kun tulin takaisin, täällä oli paljon paksummat seinät. Puhuttiin budjettiraameista, infrastruktuureista ja kaiken maailman systeemeistä enemmän kuin kansalaisten hädästä, edustajan ja kansan väliin oli tullut kuilu, sitreeraa Uusi Suomi Kalevaa.

Samalla Söderman kertoo, että lamasta nousu edellytti muutamia "temppuja", ja kun markkinataloutta ei tämän jälkeen enää haluttu rajoittaa "tulonjako repsahti". 72-vuotias kansanedustaja sanoo nyt, että laman jälkeen "olisi pitänyt palata pohjoismaisempaan politiikkaan".

Söderman arvostelee eduskunnan nykymenoa. Hänen mukaansa etenkin hallitusohjelmista on tullut liian yksityiskohtaisia asiakirjoja, joiden sisältöön ei uskalleta kajota, vaikka maailma ympärillä muuttuisi täysin. Hän hämmästelee myös, miten nykyinen hallitus ja eduskunta ei kykene puuttumaan perustulonjakoon ja yhtiöiden ylisuuriin korvauksiin.

Parlamentarismia ei ole yksittäisen kansanedustajan näkökulmasta paljon enemmän kuin Kuubassa.” Näin Uusi Suomi eilen. 

”Vaalirahoitukseen liittyvän rikostutkinnan kohteena on kaikkiaan kuusi nykyistä tai entistä kansanedustajaa - joukossa myös entinen pääministeri Matti Vanhanen.

Eduskunnassa ratkeaa lähiviikkoina, joutuuko Vanhanen valtakunnanoikeuteen. Viittä muuta nykyistä tai entistä kansanedustajaa koskevat syyteharkinnat valmistuvat kevään kuluessa.

Vaalirahoitusta koskevaa rikostutkintaa ja syyteharkintaa johtaa valtakunnansyyttäjänvirasto. Syyteharkintaan on valjastettu kahdeksan kihlakunnansyyttäjää ja neljä valtionsyyttäjää. Syyttäjäkonetta ohjaa ja koordinoi apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Monet poliitikot ovat kehottaneet oikeusviranomaisia kiirehtimään tutkimuksia.” Näin Hesari eilen.  

Varmaan demokraattisen tasapuolisuuden nimissä tutkinnan kohteena on kolme kokista ja kolme kepulia? Kumpikin puolue sietää sen, että pienimmät tai muutenkin ilmeiset pelinappulat uhrataan, yhtä monta kummastakin puolueesta? Kannattaahan kansan vihalle muutama lammas uhrata, ihan vaan vallan jatkuvuuden turvaamiseksi. Ja opittuaan, että kertaus on kaiken oppimisen äiti, he huolehtivat siitä, että media kirjoittaa, ja edellämainityt median kunniakkaat edustajat kirjoittavat aiheista kumpikin myös tänään.

Olen Jacob Södermanin kanssa eri mieltä siitä, milloin eduskunnan ja kansan väliin repesi kuilu. Väitän, että viimeistään silloin kun puolueiden selkärangattomuuden seurauksena UKK kaikkien ”vastuullisten puolueiden” toimesta sai jatkaa ilman, että kansa sai edes käyttää sitä ainoaa kansalaisoikeuttaan. Uskoisin, että todennäköisin syy löytyy kyllä sitäkin aiempaa ay-jäsenmaksujen työnantajaperinnästä, maataloustulolaista, puoluetukilain säätämisestä, noottikriisistä tai jopa UKKn ensimmäisestä valinnasta Tasavallan Presidentiksi. Tai sitten kaikesta siitä, mitä puolue-eliitti on päällemme vuosikymmesien aikaan kumuloinut.

Samaa mieltä kuitenkin itse asiasta. Joka kohdasta. Lihavoiduista olen viimeisen 4 vuoden aikana kirjoittanut muutamankin artikkelin, jopa liikaakin. Mutta miksi, miksi, miksi kansanedustaja Jacob Södermanin meriiteillä varustettu eliitin jäsen tuo näin merkittävän asian esille vasta nyt? Hänellähän on, kansanedustajana ja ties minä, ollut vuosikymmeniä aikaa vaikuttaa puolueessaan ja politiikassa. Jopa EUssa? Vai onko niin, että puolueyhteisö yhä tarkemmin muistuttaa suomalaista vapaamuurariutta, Ku-Klux-Klania tai peräti Mafiaa? Omertoineen päivineen? Kuitenkin tämänkin valossa on kai aika selvää, että yhteisön sisältä korjaus ei ole tehtävissä? Se mahdollisuus meni jo aikaa sitten.

On luonnollisesti ihailtavaa, että syyttäjälaitos on alkanut tutkia asiaa edes vuonna 2010, kaksi vuotta sen jälkeen kun tavalliselle kansalle oli tullut päivänselväksi, että tarkan rikostutkinnan syytä on yllin kyllin. Miksi on pitänyt odottaa, että pääministeri itse luopuu tehtävästään? Miksi muiden, siis vaikkapa kaikkien niiden 41 Kehittyvien Maakuntien Suomen ostaman kansanedustajan, jotka järjestelmällisesti jättivät rahoituksensa ilmoittamatta ja joista useat vielä paljastuttuaan kielsivät saaneensa rahoitusta. toimia ei ole tutkittu? Miksei oikeuskanslerin toimia ole tutkittu hänen kulutettuaan yli puoli vuotta selvittääkseen...? Niin mitä?

Jaa. Ai niin, unohtui se tyytyväisten vakiokysymys; Mitä väliä tällä kaikella on? Eihän mikään kuitenkaan muutu? ”Valitettavasti” alkaa, ainakin minussa entisestään voimistua tunne siitä, että jotain on kuitenkin muuttumassa. Huhtikuussa 2011.

Summa summarum

Huonosti toimivan markkinatalouden syy on huonosti toimiva demokratia

PS.

Ja sitten vielä tuo yksi älykkö, jonka yksisilmäisyys tekee hänestä oivan ehdokkaan vuoden kahjoksi, vaatii lisää veroja. Ilmeisesti kansainvälisen kiertokoulun seurauksen vähennyslasku jäi omaksumatta?

4 kommenttia

In the year 2525, if man is still alive

02.01.2011 - 19:22 | hakki | Politiikka, Corruption, International finance, Raha & valta

WorldWiki
Länsimaisen markkinatalouden ja kulttuurin tuhon syistä on väitelty loputtomiin. Eräiden arvioiden mukaan tuho johtui käännytysuskontojen, erityisesti kristittyjen ja islamistien moraalisesta rappiosta, arvotyhjiön ollessa pääsyy.
Toisaalta syyksi on epäilty 2000-luvun kasvavaa henkistä köyhyyttä, rotujen sekoittumista, laitonta maahanmuuttoa, talouden rappiota, valtiorakenteiden heikkenemistä ja valtioiden desentralisaatiota, fluoria vesijohdoissa. Puolue-eliitin degeneroitumista, ilmastonmuutosta, ryöstöviljelyä ja vihreätä vallankumousta, korruptiota ja tehotonta hallintoa, reuna-alueiden ryöstöä, epätasaista tulonjakoa, epätasapainoa maaseudun ja kaupunkien välillä, työn orjuutta, teknologisen kehityksen pysähtymistä ja lukemattomia muita syitä.
Nykyisissä tulkinnoissa korostetaan eniten länsimaiden taloudellisia ja fiskaalisia vaikeuksia, niiden siirryttyä reaalitalouteen perustuvasta rahataloudesta virtuaaliseen sekä poliittisen järjestelmän tasapainottomuutta. Länsimaiden markkinatalouden voidaan katsoa olleen jossain määrin jopa ryöstötalous: se suurelta osin eli valloittamiltaan tai hallitsemiltaan alueilta kerätyllä varallisuudella ja sen kuluttamisella. Yhä suuremmassa määrin länsimaiden talouselämä perustui palveluihin sekä ylellisyystavaroiden tuonnille: varsinaista teollisuustuotantoa oli hyvin vähän, sen siirryttyä kiihtyvällä vauhdilla Kiinaan, Intiaan ja muihin väkirikkaisiin halpatuotantomaihin. Tätä järjestelmää voitiin ylläpitää vain niin kauan kuin länsimainen jatkuvaan kasvuun perustuva globaali markkinatalous laajeni.
Muun muassa halvan viljan tuotanto USAssa ja Ukrainassa sekä orjatalous edesauttoi maatalouden keskittymistä oligarkkien hallitsemille suurtiloille. Pienviljelijät eivät kyenneet kilpailemaan tuotannosta. Huoltosuhteen heikkeneminen johti lopulta yhteiskunnan jakautumiseen erittäin harvoihin upporikkaisiin ja suureen rutiköyhään enemmistöön. Toisaalta armeijaa täytyi, yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi kasvattaa jatkuvasti, mikä vaati valtavia rahasummia. Rahoitus hoidettiin oligarkeille suunnatuilla vakuudettomilla valtioiden velkakirjoilla ja inflaatiolla. Tämä johti luottamuspulaan rahan arvon ja merkityksen osalta, maaseudulla rahatalouden kriisiin ja luontaistalouteen siirtymiseen.
Viimeistään 2000-luvulta alkaen kaikki länsimaat omaksuivat maailmanpoliisin roolin. Ne olivat jatkuvassa puolustussodassa, joka ei tuottanut voittoa, mutta vaati valtavia rahasummia. Menoja oli jatkuvasti yhä enemmän ja tuloja yhä vähemmän, sillä 2100-luvulle tultaessa niiden talouselämä oli keskittynyt suurtilojen,  suurmaanomistajien ja harvojen teollisuusoligarkkien käsiin ja vapaa pienviljelijä- ja muu työväestö suuresti kärsinyt. Samalla myös kauppias- ja käsityöläisväestö alkoi vähetä kaupunkien kuihtuessa.
Yhä suurempi verorasitus kohdistui yhä vähäisempään määrään talonpoikia ja kaupunkiväestöä, mikä puolestaan kiihdytti kaupunkitalouden rapautumista ja viljelijöiden siirtymistä suurtilallisten vuokraviljelijöiksi. Koska suurmaatilat ja eliittisukuiset suurmaanomistajat sekä elinkeinoelämän oligarkit olivat - työllisyyden turvaamisen nimissä - verotuksen ulkopuolella, valtakuntien verotulot laskivat. Samalla kaupunkien verkostoon perustunut hallintokulttuuri alkoi voida huonosti.
Maailman talouden painopiste oli siirtynyt Tyynenmeren, erityisensti Läntisen Tyynenmeren rannikoille, joten länsimaiden institutionaalisten yhteisöiden rapautuessa, länsimaiden - erityisesti euroopan valtioiden - taloudellinen asema oli huono.
Toisaalta taloudellisen romahduksen laajuudesta on esitetty monenlaisia arvioita. Esimerkiksi historiantutkijat katsovat enenevässä määrin lännen valtioiden rahatilanteen huonontuneen ratkaisevasti vasta vuoden 2010 tienoilla, jolloin ne alkoivat harrastamaan uutta finanssitaloutta ja rahan painamista, kvantitatiivistä talouden elvytystä.

Vapaasti täydennettynä ja toimitettuna WorldWikin sivuilta vuonna 2525.

2 kommenttia

Etsitkö jo tinasta tulevaisuuta?

01.01.2011 - 12:00 | hakki | Työelämä, Hyvinvointi, Politiikka, Kansankulttuuri, Johtaminen

Vuoden vaihteessa on hyväksyttynä pidetty tapaa reflektoida menneitä ja visioida tulevia. Miksipä sitä ei sallittaisi meille blogisteillekin? Ensimmäisen tein jo Suomen tasavallan 93. itsenäisyyspäivän innoittamana. Jonkinlaiseksi teemaksi ja politbyrokratian syöksykierteen kiihdyttäväksi trendiksi otan vuoden motoksi Mahatma Gandhin ajatukset maailman 7 suurimmasta harhaluulosta.  Ne kuvaavat mielestäni varsin hyvin suomalaisen arvomaailmamme muutoksen suuntaa.

Vuosi 2010 alkoi pohdinnalla ”Kumman haluamme säilyttää? Hyvinvointivaltiomme vai puolueitten johtaman politbyrokratiamme?”  Ja jatkui havainnolla, että systä tai toisesta erilaisissa seteleissä meillä piisaa.  Jouduimme toteamaan, että JOKU MUU voitti Sauli Niinistön Eduskunnan puhemiehen vaalissa ilmeisesti seurauksella, että kokisten kauppakamaripojilla on edessään uuden vallattoman presidenttiehdokkaan valinta. Ja toteamaan, että muutoksen voi saada aikaan enää JOKU MUU.  Mutta aivan selkeästi oli meidän suomalaisten ikioma Maan Tapa saanut uuden, hienostuneen sävyn. Maan Tapa on nyt nimeltään Kreikan tauti. 

Sauli Niinistön lisäksi poliittiselle taivaalle on tullut muitakin kiintotähtiä. Kataisen, Vanhasen, Anttilan ja Pekkarisen rinnalle on puheenaihetta monasti antanut paskaeksperttimme Paula Lehtomäki ja hänen keittiönpöytänsä.  Varmaan enemmän kuin se yksi on tähdistöstä jo poistunutkin. Ja voisi kyllä poistua muutama muukin. 

Vuotta leimasivat tuumailu ja ensi vuoden vaalien odottelu kuten aina ennenkin tämän Vanhasen II ja sen toimitusministeriön aikana, eli ”Nichts neues unter der Sonne.” (1) ja (2)  . Mutta että toimiinkin pitäisi joskus voisi ryhtyä? Meillähän on varaa keskittyä tuumailuun, rikkaita ja hyvin hoidettuja kun ollaan.

Ei edes blogistien hyvää tarkoittavia pelastautumisresepteijä oteta todesta. (3) ja (4)  Eletään lisäämällä julkisen sektorin velkaa, suunnittelemalla aina vain kummallisempia uusia aluepoliittisia avauksia,  joiden tarkoituksena tuntuisi olevan yhden puolueen äänestäjäkunnan ruokkiminen ja odottamatta uutta messiasta. Siis huhtikuussa 2011. Ja onhan häntä jo odotettukin. Nyt kun  kalterijääkäri ei Vihtori Kosola enää ole käytettävissä, mutta eiköhän demokratiaan pettynyt kansa taas Idolssinsa löydä? Arvotuumailua kun voi käydä niin monella tasolla.  Eikä tuumailun tai aikaansaamisen tuloksia tarvitse juurikaan todentaa. 

Politiikan ja hallinnon todellisen Harmaan eminenssin henkilöllisyyskin paljastui. (5) ja (6)   ja samalla kävi kiistattoman selväksi, mikä on kansan ainoa mahdollinen tapa päästä eroon tilanteesta, jossa sen mahdollisuus oikeasti vaikuttaa siihen, millä tavalla sitä pitäisi johtaa on tuhottu puolueiden keskinäiseen valtapolitiikkaan.

Saimme havaita mihin todellisiin arvoihin ja arvioihin JOHTAJIEMME päätöksenteko perustuu. (7) ja (8) ja (9) ja (10)  Suloisessa sekamelskassa syyt ja seurauksen,ennakkoluulot ja tiedot, omat ja yhteisön asiat. (11) Ja tehtävien prioriteetit ties missä. Mutta myös mihin johtamisen ammattimiesten mielestä pitäisi, mikä on valuuttamme todellisena vakuutena  ja mitä tehdä, kun BKT putoaa 40 %,  nyt kun pankkijärjestelmämme sanoi POKS.

Mutta paras kuitenkin viimeiseksi; se, ettei eliittimme ymmärrä nykyisyyttä, lienee aika suuressa määrin sen seurausta, ettei sillä ole mitään tajua taviksien elämän realiteeteistä. Eikä pienintäkään historiallista perspektiiviä.  Ja onpa siltä tainnut mennä sekaisin mitä politiikkaa kukakin ajaa? Kulloinkin. (12) ja (13) ja (14) Ja kun ei ole tajua edellisistä, päätetään mieluummin aidan seipäästä kuin itse aidasta.  Ei siis ihme, että yhä useampi kansalainen on vakuuttunut siitä, että politiikka, tai oikeammin se yhteisten asioitten hoitamisen irvikuva, jota puolueita edustavat poliitikkomme harrastavat, on se kikkara johon ainakaan kukaan kunnon ihminen ei edes kepillä koske. 

Sananvapaudesta ja establishmentin lisääntyvästä halusta sitä suitsia, keskusteltiin vilkkaasti pitkin vuotta, eri tasoilla, eri maissa. Johtoajatuksena täällä meillä nimimerkkikirjoittelun kieltäminen ja toisinajattelijoiden vainon globaali kiihdyttäminen. Ja rauhoittelijoita meillä riittää, eihän meillä asiat sentään niin huonosti ole kuin Kiinassa, Valkovenäjällä, Venäjällä, Pohjois-Koreassa.... Ja mitäpä tuohon muuta kuin todeta, että tässä muuttuvassa maailmassa ihan kaikki voi muuttua.   

Vuoden aikana kävi myös ilmi, että on maailmassa on vielä olemassa maita, joissa kansalaiset saavat suorissa vaaleissa päättää perustuslaista.  Ei voisi enää tulla kysymykseen meillä. Me olemme oikeutemme puolueille ulkoistaneet. Ja he taas puhuvat ihan omaa munkkilatinaansa, jota ei ole edes tarkoitettu taviksien ymmärrettäväksi.  Ei siis ihme, että määrätyt tahot ovat jo huolissaan demokratian toteutumisesta, uskovaisten vähetessä.  Ja sitten toiset vieläkin ihmettelevät miten ja miksi Suuressa ja Mahtavassa äänestysvilkkaus joskus ylitti sen maagisen 100 prosenttia?  Onhan se selvä, ettäainakin kunnon stahanovilainen asetetut tavoitteet ylittää? Ainakin paperilla. Ei siis todellakaan tarvitse turvaan ihmetellä, miten poliittiset puolueet ovat kasvaneet kansalaisten ansaitseman demokratian esteeksi, erityisesti parlamentaarisen demokratian toteutumisen esteeksi. Ihmekö siis, että jopa taiteen ikonit joutuvat häpeämään tätä menoa? 

Erityisesti minua ovat tänä vuonna liikuttaneet liikeideat, yrittäjyys, ja yrittelijäisyys. Ja sillä sektorilla on kyllä riemua riittänyt.  Ja joskus kyllä muutakin. Usko siihen, että osaamisintensiivisiä kasvuyrityksiä poljetaan liikkeelle, Nokian korvikkeeksi, tuosta vaan.  Innovoinnin seurauksena, erityisrahoitetuissa Huippuyliopistoissa, joita myös ammattikorkeakouluiksi voi kutsua. 

Mutta voitaisiko kuitenkin sopia, että aivan kaikkea ei yksityistetä ja ulkoisteta? Meillä kun markkinat määrätyillä aloilla ovat toimivien markkinoiden syntymiseksi liian pienet. Se taas vaikuttaa niiden valtausmahdollisuuteen, ostamiseen syystä tai toisesta. Vaikkapa monopolin aikaansaamiseksi. 

Oppia on saatu oikein isän kädestä. Mutta kalliiksi tulee ennen kuin loppuu. Ja otetaanko opiksi mitään kumminkaan?  Sillä on korkea aika palauttaa valta markkinoilta kansalle.  Sillä valtapolitiikan, taloudellisen vallan ja puoluepolitiikan pimeät kytkökset vaikuttavat yhteiskunnallisten rakenteittemme kautta suoraan kansalaisten arkipäivään.  Ja valitettavasti useimmiten kansalaisten etujen vastaisesti. Julkisen sektorin toimintojen ulkoistaminenkin kuin nähdään ensisijassa ideologisena kysymyksenä ja jälleen sellaisena, jossa kaikki tai ei mitään on toteutettava, mieluiten kertaheitolla. Hyvä tapa saada yhteiskunta pidettyä sellaisena, jossa tyhmyys varmasti tiivistyy mittaan, että mikään ei muutu. 

Ja nyt sitten valmistaudustaan vähitellen kampanjoimaan. Siis kaikki nuo kansakunnan toivot. Vaikka se taitaa olla ainoa, minkä tuo porukka osaa.  Meidän kostomme on siis mahdollinen vasta seuraavassa elämässä. Valtion ja kirkon liitto? Vai peräti uskonnon ja puolueitten?

Ja että mitä tulevaisuudesta? Kuten ennenkin. Uhkia ja mahdollisuuksia.  Sillä kaikki on suhteellista.  Ja tuskinpa nytkään ihmisen perusluonto paljon muuttuu. (15) ja (16) 

Varmasti kaikki tänäkin vuonna hoituu, kaikesta huolimatta parhain päin.

Hyvää Uutta Vuotta.

0 kommenttia